Kuntavaalit 2008

Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.

Valitse alue:

Vaaliuutiset

 
Tarkistuslaskennat toivat muutoksia valtuustoihin
Julkaistu 27.10.2008, klo 14.08 (päivitetty 27.10.2008, klo 17.44)
Tarkistuslaskenta toi Pellossa vasemmistoliitolle lisäpaikan. Keskusvaalilautakunta hyväksyi kaksi vaalilautakunnan eilen illalla hylkäämää ääntä. Muutoksia on tullut niin ikään Inarin, Kemijärven ja Rääkkylän valtuustoihin.
Äänien hyväksyminen pudotti valtuustosta keskustan Mikko Ekonojan ja nosti valtuutetuksi vasemmistoliiton Onni Juuson.

Pellon keskusvaalilautakunnan mukaan kahden hylätyn äänestyslipun numeroista sai selvän. Keskustan valtuutettujen määrä putosi 14:ta ja vasemmistoliiton nousi seitsemään.

Inarissa keskusvaalilautakunta hylkäsi kolme ääntä keskustapuolueen ehdokkaalta Maria Feodoroffilta. Valtuustoon nousee vaalilautakunnan laskennassa saman äänimäärän saavuttanut Mikko Kirjorinta.

Kemijärvellä vasemmistoliiton Veera Pikkarainen sai tarkistuslaskennassa yhden äänen lisää. Saman äänimäärän saanut Kauko Pääkkö jää ensimmäiseksi varavaltuutetuksi.

Ennen kaikkien kuntien tarkistuslaskennan päättymistä keskusta on menettänyt Lapissa peräti 55 valtuustopaikkaa ja näin ollen myös yksinkertaisen enemmistönsä. Lapin kaikkien kuntien valtuustojen kokoonpano selviää keskiviikkona.

Muutoksia etelämpänäkin

Niin ikään Rääkkylän kuntavaalitulos on muuttunut tarkistuslaskennassa. Sunnuntaina läpimenneeksi ilmoitettu SDP:n Niilo Kettunen putoaa valtuustosta. Hänen tilalleen nousee Keskustan Mikko Juvonen.

Tarkistetussa laskennassa Keskustan äänimäärä Rääkkylässä nousi viidellä ollen 528. Demarien kannatuspotista lähti kaksi ääntä. Keskustan paikkamäärä kasvoi kahdeksasta yhdeksään.

Myös Orimattilassa valtuutettujen lista muuttuu tarkastuslaskennan jälkeen. Laskennassa löytyi SDP:n Jorma Heikkilälle kymmenen ääntä, jotka olivat sunnuntai-illan ennakkolaskennassa jääneet kirjaamatta. Näin Heikkilä nousee valtuustoon SDP:n listan viimeisenä.

Sunnuntain tuloksissa läpimenneeksi oletettu Juha-Pekka Tolonen (sd.) jää varasijalle.

Useissa valtuustoissa paikkoja joudutaan myös arpomaan niissä tapauksissa, joissa ehdokkaat ovat saaneet saman äänimäärän.

YLE Uutiset

Kaikki kuntavaaliuutiset

Vaaliuutiset eri kielillä

Oheisten linkkien takaa löydät YLEn ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisten toimitusten tuottamia uutisia kuntavaaleista.

Svenska YLE: Kommunalvalet
YLE News: Municipal Elections
YLE po-russki: Munitsipalnye vybory