Kuntavaalit 2008

Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.

Valitse alue:

Vaaliuutiset

 
Sähköisessä äänestyksessä ongelmia - yli 200 ääntä hävisi
Julkaistu 28.10.2008, klo 13.04 (päivitetty 29.10.2008, klo 09.52)
Sähköinen äänetystäminen
Kuva: YLE
Kuntavaaleissa kokeillusta sähköisestä äänestyksestä on annettu lähinnä myönteistä palautetta. Kokeilun jälkitarkastuksessa on käynyt kuitenkin ilmi, että osassa tapauksissa äänestäminen on jäänyt kesken niin, ettei äänestäjä ole käyttänyt äänioikeuttaan. Ääniä hävisi kolmessa kokeilukunnassa kaikkiaan 232 kappaletta.
- Vaaliviranomaisten kautta meille on kerrottu, että äänestäjät ovat olleet hyvin tyytyväisiä järjestelmään. Toisaalta siitä kertoo myös suuri sähköisten äänien määrä, kertoo neuvotteleva virkamies Jussi Aaltonen oikeusministeriöstä.

Suurin ongelma on ollut, että äänestys on joissain tapauksissa keskeytynyt, eikä ääni ole kirjautunut sähköiseen vaaliuurnaan. Tällöin ääni on jäänyt kokonaan antamatta.

Keskeytyneitä äänestystapahtumia oli kolmessa kokeilukunnassa kaikkiaan 232.

Aaltosen mukaan määrä on iso, sillä perinteisessä lippuäänestyksessä hylättyjen äänien määrä on selvästi pienempi.

Äänestysrekisterin mukaan näissä tapauksissa äänestys aloitettiin, mutta äänestys keskeytettiin, eivätkä äänestäjät siirtyneet enää lippuäänestykseen.

- Nämä kaikki ovat niitä tapauksia, joissa henkilölle on tehty äänestyskortti, mutta sitä ei ole jostain syystä käytetty, Aaltonen kertoo.

Ongelma saattaa johtua siitä, ettei äänestäjä ilmeisesti ollut hyväksynyt äänestystään painamalla ok-painiketta, vaan hän on ohjeiden vastaisesti ottanut äänestyskortin kortinlukijasta suoraan ja palauttanut sen sitten vaalivirkailijoille.

Ohjeen mukaan äänestäjän piti hyväksyä äänestämisensä painamalla ok-painiketta ja ottaa kortti laitteesta vasta sitten.

Järjestelmään on haluttu jättää mahdollisuus keskeyttää äänestys esimerkiksi lippuäänestykseen siirtymisen vuoksi. Vahingossa äänestystä ei voi testaamisen perusteella voi keskeyttää.

Äänestyksen keskeytyksistä 122 oli Vihdissä, 61 Kauniaisissa ja 49 Karkkilassa.

Yli 12 000 kokeili sähköistä äänestystä

Kaikkiaan kolmessa kunnassa kokeiltua sähköistä äänestystä kokeili 12 234 äänestäjää. Heistä 7 087 antoi äänensä Vihdissä, 2 982 Kauniaisissa ja 2 165 Karkkilassa.

Oikeusministeriö arvioi saamansa palautteen perusteella kokemukset sähköisestä äänestyksestä. Yksi mahdollinen kehityskohta on se, jossa äänestäjälle annettaisiin jotenkin tieto äänestyksen mahdollisesta keskeytymisestä tai äänestyksen onnistumisesta.

YLE Uutiset

Kaikki kuntavaaliuutiset

Vaaliuutiset eri kielillä

Oheisten linkkien takaa löydät YLEn ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisten toimitusten tuottamia uutisia kuntavaaleista.

Svenska YLE: Kommunalvalet
YLE News: Municipal Elections
YLE po-russki: Munitsipalnye vybory