Kuntavaalit 2008

Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.

Valitse alue:

Vaaliuutiset

 
Ulkonäöllä on merkitystä ehdokasta valittaessa
Julkaistu 28.10.2008, klo 18.02 (päivitetty 28.10.2008, klo 21.49)
Vaalimainoksia selailemassa
Kuva: YLE
Myös ulkoisilla tekijöillä on äänestäjille merkitystä vaaleissa ehdokasta valittaessa. Yli puolet äänestäneistä pitää ehdokkaan edustavuutta erittäin tai melko tärkeänä. Tämä käy ilmi YLEn Ajankohtaisen kakkosen ja YLE Uutisten Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
Taloustutkimus kysyi viime viikolla vajaan tuhannen suomalaisen näkemyksiä asiasta. Tutkimukseen valikoitiin henkilöitä, jotka olivat jo äänestäneet ennakkoon tai ilmoittivat melko varmasti äänestävänsä.

Ulkoisten tekijöiden, edustavuuden, nousua tärkeäksi ehdokkaan valintakriteeriksi voidaan pitää yllätyksenä.

Perinteisesti suomalaiset eivät ole kyselyissä myöntäneet, että ehdokkaiden ulkoiset ominaisuudet vaikuttaisivat siihen, keitä äänestetään.

Kyselyyn vastanneista 14 prosenttia piti erittäin tärkeänä, että valittava ehdokas on olemukseltaan erittäin edustava. 38 prosentin mielestä on melko tärkeää ja 33 prosentin mielestä jonkin verran tärkeää, että poliitikko olisi olemukseltaan edustava.

14 prosentin mielestä ulkoiset tekijät eivät ole lainkaan tärkeitä.

Eniten edustavuutta ehdokkaalta kaipasivat vastaajat ikäryhmässä 18 - 24 vuotta. Äänestäjien puoluekanta ei vaikuta suuresti tässä asiassa: kokoomuksen, keskustan, SDP:n ja RKP:n kannattajat arvostavat kuitenkin hieman enemmän edustavuutta kuin muiden puolueiden tukijat.

Kyselyssä selvitettiin myös, kuinka tärkeinä äänestäjät pitävät muita ehdokkaiden henkilökohtaisia ominaisuuksia.

Sitä, että ehdokas on uskottava esiintyjä, piti erittäin tärkeänä 35 prosenttia, melko tärkeänä 50 prosenttia vastanneista. Vielä tätäkin tärkeämpinä ehdokkaan ominaisuuksina pidetään sitä, että ehdokkaalla on samat perusarvot, ehdokas tuntee hyvin kunnallispolitiikan ja omaa samat mielipiteet kuin äänestäjä.

YLE Uutiset

Kaikki kuntavaaliuutiset

Vaaliuutiset eri kielillä

Oheisten linkkien takaa löydät YLEn ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisten toimitusten tuottamia uutisia kuntavaaleista.

Svenska YLE: Kommunalvalet
YLE News: Municipal Elections
YLE po-russki: Munitsipalnye vybory