Kuntavaalit 2008

Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.

Valitse alue:

Vaaliuutiset

 
Kuntavaalien tulokset päivittyivät tarkastuslaskennoissa
Julkaistu 29.10.2008, klo 13.21 (päivitetty 29.10.2008, klo 21.21)
Ääniä laskemassa
Kuva: YLE
Kuntien keskusvaalilautakunnat ovat sinetöineet kuntavaalien tulokset.
Keskusvaalilautakunnat ympäri maata ovat keskiviikona hyväksyneet sunnuntaina järjestettyjen kuntavaalien tulokset kokouksissaan. Päätöksistä on kaksi viikkoa aikaa valittaa.

Äänestystuloksia on muutamissa kunnissa päivitetty tarkastuslaskentojen perusteella.

Muutamassa pienemmässä kunnassa valtuustopaikkoja jouduttiin arpomaan saman äänimäärän saaneiden ehdokkaiden välillä. Arpa päätti viimeiset valtuustopaikat muun muassa Salossa, Raisiossa, Luumäellä ja Ruokolahdella.

Uusien kuntavaltuutettujen toimikausi alkaa ensi vuoden alussa.

YLE Uutiset

Kaikki kuntavaaliuutiset

Vaaliuutiset eri kielillä

Oheisten linkkien takaa löydät YLEn ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisten toimitusten tuottamia uutisia kuntavaaleista.

Svenska YLE: Kommunalvalet
YLE News: Municipal Elections
YLE po-russki: Munitsipalnye vybory