Kuntavaalit 2008

Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.

Valitse alue:

Vaaliuutiset

 
Urpilainen pyytää hallitusta kuuntelemaan Niinistöä
Julkaistu 30.10.2008, klo 13.30 (päivitetty 30.10.2008, klo 21.09)
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen
Kuva: YLE
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen pyytää hallitusta kuuntelemaan veroalehankkeissaan kokoomuslaista eduskunnan puhemiestä, jos kerran oppositiota ei haluta kuunnella. Samalla puolueensa hallituksen kokoukseen osallistunut Urpilainen uudisti tarjouksensa yhteiskuntasopimuksesta kokoomukselle ja keskustalle.
SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen mielestä hallituksen ei pitäisi tässä vaiheessa toteuttaa kaavailemiaan verojen leikkauksia.

- Yhdyn puhemies Niinistön eiliseen arvioon siitä, että veronalennukset eivät toimi tässä muuttuneessa tilanteessa, eli Suomelle voi käydä pahimmassa tapauksessa niin kuin Saksassa vuosituhannen alussa. Veronalennukset eivät toimi elvyttävästi, alijäämä vaan kasvaa ja verotulojen kasvu valtion osalta hiipuu, Urpilainen valistaa.

- Niinpä viestini maan hallitukselle on, että jos meitä sosiaalidemokraatteja ei haluta maan hallituksessa kuunnella, niin toivon, että kuunnellaan puhemies Niinistöä, Urpilainen näpäyttää.

SDP uudisti yhteistyötarjouksensa

SDP:n puoluehallitus toivoo hallituksen tarttuvan puolueen ehdotukseen yhteiskuntasopimuksesta. SDP:n mukaan luottamusohjelma on edelleen ajankohtainen ja se on saanut tukea muun muassa puhemies Sauli Niinistöltä.

Niinistö kertoi keskiviikkona YLEn A-plus -ohjelmassa toivovansa, että hallitus peruisi kantansa ja hyväksyisi demareiden ehdotuksen uudesta yhteiskuntasopimuksesta.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen tarjosi aiemmin tässä kuussa hallitukselle kolmen kohdan luottamusohjelman, jolla pyrittäisiin estämään rakennusalan romahdus, elvyttämään kuntataloutta ja pääsemään yhteiseen työmarkkinasopimukseen.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) kuitenkin tyrmäsivät ehdotuksen.

SDP: Vaalitappion taustalla ehdokasasettelu

SDP epäilee puolueen huonon vaalimenestyksen johtuneen pieleen menneestä ehdokasasettelusta.

Siitä huolimatta puolue muistuttaa ohittaneensa keskustan, jos tuloksia verrataan edellisiin eduskuntavaaleihin. Lisäksi puoluehallituksen kokouksessa vaalipyykkiä pesseet demarit syyttävät kokoomusta toivotalkoiden vaihtamisesta heti vaalien jälkeen säästötalkoisiin.

YLE Uutiset

Kaikki kuntavaaliuutiset

Vaaliuutiset eri kielillä

Oheisten linkkien takaa löydät YLEn ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisten toimitusten tuottamia uutisia kuntavaaleista.

Svenska YLE: Kommunalvalet
YLE News: Municipal Elections
YLE po-russki: Munitsipalnye vybory