Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.
Valitse alue:
Taustat ja kommentit
Kysely: Köyhät kurjistuneet, rikkaat menestyneet
päivitetty 26.08.2008 klo 09.25
Köyhät ja kipeät kurjistuvat, maaseutu autioituu ja rikkaat sen kun porskuttavat. Siinä kärjistetysti YLE Uutisten teettämän kyselyn tulokset. Kolme viidestä suomalaisesta arvioi eriarvoisuuden lisääntyneen Suomessa vuosikymmenessä. Kyselyyn vastanneista vain joka kuudes arvioi eriarvoisuuden vähentyneen samassa ajassa.
Kyselyn toteutus
- YLE Uutisten TNS Gallupilla teettämään kyselyyn vastasi 1170 ihmistä eri puolilta Suomea.
- Tutkimus edustaa maan 15 - 74-vuotiasta väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
- Tutkimus toteutettiin Gallup Kanavalla 30.5 - 4.6. 2008. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
>>> Katso kaavio: Onko eriarvoisuus vähentynyt vai lisääntynyt?
Eriarvoistumisen ovat huomanneet varsinkin vasemmistoliiton, SDP:n ja keskustan kannattajat. Vähiten eriarvoistuminen näyttää huolestuttavan kokoomuksen kannattajia, joista vain kaksi viidestä arvioi eriarvoisuuden lisääntyneen. Kaikkien muiden puolueiden kannattajista yli puolet uskoo eriarvoisuuden lisääntyneen kymmenen vuoden aikana.
Syrjäseutu ja köyhät kärsivät
YLE Uutisten teettämän selvityksen mukaan eniten ihmisiä huolestuttaa alueellisen tasa-arvon vähentyminen. Syrjäseutujen peruspalvelujen rapautumisesta kantaa huolta 61 prosenttia kyselyyn vastanneista.
>>> Katso kaavio: Missä eriarvoisuus on lisääntynyt?
Toiseksi eniten eriarvoisuuden lisääntyminen näkyy verotuksessa. Vastaajista yli puolet oli sitä mieltä, että verotuksen keventäminen on hyödyttänyt eniten niitä, joilla muutenkin menee hyvin.
Taloudellisen eriarvoisuuden lisäksi myös sosiaalinen eriarvoisuus on lisääntynyt. Joka toinen vastaaja allekirjoittaa väitteen, että rikkaiden mahdollisuus hoitaa ja ylläpitää terveyttään on lisääntynyt muita väestöryhmiä enemmän.
Niinikään yli puolet vastaajista arvioi, että julkisia palveluja on leikattu eniten niiltä, jotka palveluja kipeimmin tarvitsisivat. Eriarvoisuus näkyy lähes joka toisen vastaajan mielestä myös niin, että huomattava osa ihmisistä joutuu tekemään entistä enemmän töitä tullakseen toimeen.
Sen sijaan paljon puhuttua sukupolvien välistä kuilua YLE Uutisten kyselyssä ei pidetty ongelmana. Ainoastaan joka kymmenes vastaaja oli sitä mieltä, että nuoria kohdeltaisiin entistä paremmin verrattuna ikääntyneisin kansalaisiin.
Kannatusta ei saanut myöskään väite, että vanhemmat kansalaiset veisivät suhteettoman suuren osan julkisen vallan palveluista ja rahoista.
Tiedonsaanti ja sukupuolten tasa-arvo lisääntyneet
Kymmenessä vuodessa suomalainen yhteiskunta on joissakin asioissa muuttunut myös aiempaa tasa-arvoisemmaksi. Kolme viidestä kyselyyn vastanneista arvioi, että tiedonsaanti on miltei kaikille entistä helpompaa. Internetin yleistyminen onkin tuonut valtavasti tietoa lähes jokaisen kansalaisen käytettäväksi.
>>> Katso kaavio: Missä eriarvoisuus on vähentynyt?
Yli puolet vastaajista piti myös tärkeänä, että laadukas koulutus on lähes kaikkien nuorten ulottuvilla. Myös vanhojen ja kahlitsevien sukupuoliroolien arvioidaan väljentyneen vuosikymmenessä, mikä on lisännyt sukupuolten välistä tasa-arvoa.
Joka viides suomalainen kokee yhteiskunnallisen kehityksen varsin synkkänä: heidän mielestään eriarvoisuus ei ole vähentynyt millään elämän alueella kymmenessä vuodessa.
Kuntavaaleihin valmistautuville poliitikoille vastaajat lähettävät kitkeriä terveisiä: vain joka kymmenes arvioi, että kuntalaisten mielipide otetaan entistä paremmin huomioon poliittisissa ratkaisuissa.
Raha ratkaisee?
Mitä eri väestönryhmien välisen eriarvoisuuden lisääntymiselle sitten pitäisi tehdä? Hyväksyykö kansa maan jakautumisen entistä syvemmin menestyjiin ja häviäjiin?
>>> Katso kaavio: Mitä pitäisi tehdä?
Ratkaisua etsitään rahasta. Yhteiskunnan kehittämisen tärkeimmäksi tavoitteeksi nousi kunnallisten terveyskeskusten kehittäminen ja hoidon laadun takaaminen.
Lähes puolet vastaajista haluaisi lisää rahaa myös kouluille ja päiväkodeille, jotta ne pystyisivät palkkaamaan tarpeeksi pätevää henkilökuntaa.
Aluepolitiikan keinoja kaivataan
Joka toinen vastaaja pitää tärkeänä myös syrjäseutujen palvelujen parantamista aluepolitiikan avulla. Tämä eriarvoisuuden vähentämisen keino keräsi kannatusta varsinkin väestökadosta kärsivissä Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Taustalla vaikuttaa huoli terveydenhoitopalvelujen riittävyydestä ja laadusta varsinkin harvaan asutuilla seuduilla.
Kysyttäessä samaa asiaa toisinpäin vain joka kymmenes vastaaja oli sitä mieltä, että syrjäseutujen asukkaiden on vain hyväksyttävä kohtalonsa ja tyydyttävä esimerkiksi terveyspalvelujen keskittymiseen suuremmille paikkakunnille.
Yli puolet vastaajista kannatti myös pieni- ja keskituloisten verotuksen keventämistä, vaikka suurituloisten verotusta kiristämällä. YLE uutisten kysely ei kuitenkaan vastaa kysymykseen, mistä kansalaiset olisivat valmiita tinkimään, jos rajallisia verotuloja ohjattaisiin entistä enemmän terveydenhoitoon ja koulutukseen.
Paula Tiessalo, YLE Uutiset
lähde: YLE Uutiset / TNS Gallup
Kaikki taustat ja kommentit
- Se on siinä (27.10.2008 klo 11.38)
- Äänestämään! (26.10.2008 klo 09.11)
- Taantumaa, tuulta ja sadetta (25.10.2008 klo 10.25)
- Rukkasia ja pikavippejä (24.10.2008 klo 12.31)
- "Teatraalinen esitys" (23.10.2008 klo 11.14)
- Naisten esiinmarssi? (22.10.2008 klo 11.29)
- Vinkkejä vaaliaktivointiin (21.10.2008 klo 10.21)
- Kiriviikko alkaa (20.10.2008 klo 12.04)
- Vaalitarkkailua (17.10.2008 klo 14.10)
- Nyt se on alkanut (15.10.2008 klo 11.52)
- Helpot ja vaikeat äänet (14.10.2008 klo 11.15)
- Kuuntele radion vaalitentit (13.10.2008 klo 14.54)
- "Jokseenkin samaa mieltä" (13.10.2008 klo 11.12)
- Kuntavaaleja etsimässä! (10.10.2008 klo 12.51)
- Kannattaako luottaa vaalikoneeseen? (09.10.2008 klo 14.44)
- Huolta ja murhetta (08.10.2008 klo 11.54)
- Lopetetaan hokeminen (07.10.2008 klo 12.33)
- Ehdokkaita ja silakoita (06.10.2008 klo 11.21)
- Kierrokset nousevat (03.10.2008 klo 12.16)
- Kuntavaalien tummat kehykset (01.10.2008 klo 13.59)
- Vaalidemokratia vaatii puolueita (30.09.2008 klo 08.57)
- Suuria ja pieniä asioita (29.09.2008 klo 12.21)
- Hyvä - paha netti (26.09.2008 klo 11.17)
- Yhdysvalloissa 300 000 elektronista äänestyskonetta (25.09.2008 klo 11.37)
- Miksi taas? (24.09.2008 klo 11.23)
- Valtuustojen ja ehdokkaiden kuntavaalit (23.09.2008 klo 10.05)
- Kansan huutoon pitää vastata! (22.09.2008 klo 11.58)
- Näin Korhosen unelman (22.09.2008 klo 10.25)
- Markkinahumua kuntavaaliavauksessa (19.09.2008 klo 11.49)
- Väärät vaalit? (17.09.2008 klo 12.38)
- Ehdokaslistat valmistuvat (15.09.2008 klo 12.31)
- Vaalirahoituksen läpinäkyvyys paranee kuntavaaleissa (10.09.2008 klo 11.50)
- Puolueet kouluttavat ehdokkaitaan rahoituskarikkojen välttämiseksi (10.09.2008 klo 11.53)
- Kuntakartta piirtyy uusiksi ensi vuoden alussa (03.09.2008 klo 21.04)
- Kysely: Köyhät kurjistuneet, rikkaat menestyneet (26.08.2008 klo 09.25)
- Sähköinen äänestäminen saa tulikasteen (26.08.2008 klo 15.45)
YLEn vaalitulospalvelu
Vaaliuutiset eri kielillä
Oheisten linkkien takaa löydät YLEn ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisten toimitusten tuottamia uutisia kuntavaaleista.
Svenska YLE: Kommunalvalet
YLE News: Municipal Elections
YLE po-russki: Munitsipalnye vybory
Katsele ja kuuntele
Uutisjuttuja ja haastatteluja
(30.10.) Keskusta pui vaalitappionsa syitä.
(30.10.) SDP uudisti yhteistyötarjouksensa.
(30.10.) Puoluesihteeri löysi syyn SDP:n vaalitappioon ehdokasasettelusta.
(30.10.) Vanhanen aikoo vastata vaalitappioon uudistuspolitiikalla.
Keskusteluja
(31.10.) Päätoimittajat pohtivat vaalitulosta ja taloustilannetta.
(30.10.) Kuntatalous tienhaarassa
(29.10.) SDP:n vaalitappio puhutti Ykkösaamussa.
Ajankohtaisohjelmia
(29.10.) A-studio
(28.10.) Ajankohtainen kakkonen
TV1:n tuloslähetys (26.10.) Areenassa
Osa 1 (klo 19.30-20.30)
Osa 2 (klo 20.45-23.00)
Osa 3 (klo 23.00-00.40)
>> Kaikki uutisjutut, keskustelut ja vaaliohjelmat Areenassa.
Sami Borg