YLEn Verokone sisältää vuoden 2005 tulo- ja varallisuusverotuksen julkisia tietoja:
- 1000:sta eniten ansiotuloja saaneesta
- 500:sta eniten pääomatuloja saaneesta
- 500:sta varakkaimmasta
Lisäksi sivuilla on poimintoja kulttuurin, urheilun, politiikan, talouden ja median edustajien verotiedoista.
Mukana ovat myös kaikista kunnista eniten verotettavaa ansio- ja pääomatuloa saaneet. Nämä löydät hakutoiminnon kautta.
Yllä on painikkeet ansiotulojen, pääomatulojen ja varallisuuden kärkinimet sisältäviin listoihin. Aihealueittain järjestettyyn sisältöön voit tutustua sivun ylälaidan linkeistä.

Verokoneessa on tietoja vuoden 2005 tulo- ja varallisuusverotuksesta. Sivuille kerätään otos sellaisten henkilöiden verotiedoista, joilla on yhteiskunnallista merkitystä. Mukana on mm. poliitikkoja, virkamiehiä ja kulttuurin vaikuttajia sekä varsinkin elinkeinoelämän edustajia. Urheiluakaan ei ole unohdettu.
Pyrimme valottamaan Verokoneen avulla muun muassa sitä muutosta, joka on tapahtunut ansio- ja pääomatulojen välisessä suhteessa. Samalla lista ilmentää myös muutosta, joka suomalaisen yhteiskunnan taloudellisessa rakenteessa tällä hetkellä tapahtuu.
Tuhannen eniten ansiotuloja keränneen listalla ovat muun muassa maan kovapalkkaisimmat yritysjohtajat. Ansiotuloa ovat myös optiotulot.
Pääomatulotilaston kärkeen nousevat perinteisesti esimerkiksi yrityksensä myyneet ja suuria osinkoja saaneet. Verokoneessa on viisisataa eniten pääomatuloja saanutta. Varallisuustilasto kertoo Suomen viidensadan rikkaimman ihmisen verotettavan varallisuuden.
Tänä vuonna Verokoneessa on näiden lisäksi myös kaikista Suomen kunnista eniten veronalaista ansio- ja pääomatuloa saaneet henkilöt. Nämä löydät Haku-toiminnon avulla. Kuntakohtaisia varallisuuden kärkinimiä koneesta ei sen sijaan löydy.