YLEn Verokone sisältää vuoden 2005 tulo- ja varallisuusverotuksen julkisia tietoja:
- 1000:sta eniten ansiotuloja saaneesta
- 500:sta eniten pääomatuloja saaneesta
- 500:sta varakkaimmasta
Lisäksi sivuilla on poimintoja kulttuurin, urheilun, politiikan, talouden ja median edustajien verotiedoista.
Mukana ovat myös kaikista kunnista eniten verotettavaa ansio- ja pääomatuloa saaneet. Nämä löydät hakutoiminnon kautta.
Yllä on painikkeet ansiotulojen, pääomatulojen ja varallisuuden kärkinimet sisältäviin listoihin. Aihealueittain järjestettyyn sisältöön voit tutustua sivun ylälaidan linkeistä.

Kuntien optioista saamat verotulot ovat vähentyneet selvästi, kertoo YLEn TV-uutiset. Samalla niiden taloudellinen merkitys kunnille on kutistunut.
Kun vuonna 2000 optioita maksettiin miljardin euron verran, niin viime vuonna yhtiöt palkitsivat työntekijöitään 300 miljoonalla eurolla. Kunta saa maksetuista optioista keskimäärin vajaat 20 prosenttia kunnallisveroina.
Toinen selitys optiotulojen merkityksen vähenemiselle on se, että ne ovat keskittyneet suuriin kaupunkeihin. Pienempien kuntien niistä saama hyöty vaihtelee sen mukaan, mikä yritys optioita maksaa.
Esimerkiksi vuonna 2000 Nokian optioista hyötyi Salo. Viime vuonna paras palkitsija oli puolestaan Fortum ja suurin hyötyjä Porvoo, jossa asuu useita fortumlaisia.
YLEn TV-uutiset