Skip navigation.
Home

Kuinka paljon rahaa on tarpeeksi?

"Parit housut, kalsarit, pari paitaa, yhden puseron, talvipusakan, kintaat, lätsän päähän, vähän ruisleipää, silakkaa, perunaa ja lämpimän asunnon" Näin kuvailee tarpeitaan Pentti Linkola. Miltä kuulostaa? Tulisitko näillä toimeen?

Uuden tutkimuksen mukaan raha ei enää olekaan niin tärkeää suomalaisille kuin vielä muutama vuosi sitten. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Suomalaisethan tienasivat viime vuonna enemmän kuin ikinä kansakunnan historiassa.

Vaikka rahaa ei haluttaisikaan, niin silti saatetaan haluta uusia tietokoneita, iPodeja, ulkomaanmatkoja, vaikka harva haluaisi elää esim. 80-luvun elintasolla. Toisia on aina helppo syyttää ahneiksi ja omat tarpeet perustellaan aina tarpeella. Kuinka paljon rahaa on tarpeeksi ja voiko rahanhimoa edes pysäyttää?

Niall Fergussonin kirjassa The Ascent of Money - A Financial History of the World kerrotaan siitä kuinka yhtäältä raha ja sen haaliminen ovat aina aiheuttaneet paheksuntaa. Esimerkiksi sekä raamattu että koraani kieltävät mm. koron ottamisen. Toisaalta rahan käyttöönotto merkitsee myös älykkyyttä ja se on vähentänyt väkivaltaa. Eli suomeksi sanottuna, ne kulttuurit joissa raha
on käytössä ja rahaa arvostetaan, ovat vähemmän väkivaltaisia kuin rahattomat kulttuurit.

Kuinka paljon raha merkitsee sinulle? Millaisella summalla pärjäät kuukaudessa? Oletko pistänyt rahan poikimaan? Osallistu keskusteluun!

Tuomas Enbuske keskustelee aiheesta YLE Radio 1:ssä torstaina 24.9.2009 klo 9.05 alkaen. Paikan päällä ovat Roope Mokka, kehitysjohtaja Demos Helsinki, Jussi Lehtinen, Boston Consultingin konsultti ja Leo Stranius, downshiftaaja ja vastaava ympäristösuojelupäällikkö Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Alle köyhyysrajan

Alle köyhyysrajan eletään. Silti elämä on rikasta, suoraan sanottuna aivan mahtavaa! On ihana mies ja lapset, lämmin vuokrakämppä. Vaatteita ja kodin tavaraa saa käytännössä ilmaiseksi kierrätyskeskuksista, autoa ei kaupunkilainen tarvitse, sivistystä saa kirjastosta. Elämme hitaammin mutta ah, niin täydesti!

Ilmainen kirjasto ?

" Kävelen kirjastoon ja wau tää kaikki on ihan ilmaiseksi mulle!", näin suurinpiirtein loihet lausumaan ohjelmassasi. Niin, totta kirjaston ovella ei ole kassaa, mutta on harhaa ajatella,että lehtien lukeminen, kirjojen, dvdeitten, jne lainaaminen olisi ilmaista.Itse aina kirjastoa käyttäessäni hyrisen tyytyväisenä: "Ah,tässä erinomainen vastine veroille ja se on kaikille saataville, iso mahdollisuus monelle kasvattaa henkistä pääomaa!"

Keskustelu oli melko

Keskustelu oli melko pinnallista ja meni turhan paljon naureskelun puolelle sen sijaan, että olisi teemoja vähän syvällisemmin pohdittu. Huomiota kiinnitti Suomen oloihin varsin typerä, ja tässä keskustelussa useasti toistettu mantra: ruokaan kuluu 3 % tuloista. Haloo, onkohan tullut koskaan käydyksi ruokakaupassa. Joku mainitsi, että 2000 euroa kuukaudessa brutto on täysin riittävä palkka, jota enempää ihminen ei tarvitse. Siis Suomessa. 3% sen netosta tekee ~ 40 euroa/kk. Ja sillä syö, varmaan koko perhe!!!!
Minulla ruokaan menee varmasti ainakin 200 euroa kuukaudessa (ei valmisruokia), sen mukainen riittävä NETTOkkpalkka olisi siis > 6000 euroa. No joo, kyllähän tuo kelpaisi.
Hiukan realismia kehiin.
Suomessa ruokamenot EIVÄT ole 3% tuloista.

kuinka paljon on tarpeeksi?

Kuuntelin aika lailla huvittuneena ohjelmaa,niin teen joka kerta.Tuomakselle minäkin kyllä toivoisin parempaa palkkaa,vaikken edes tiedä,mikä nykyinen on,mutta ilmeisesti ei sitten.Itse tulen toimeen ilmeisesti alle köyhyysrajan,mistään en ole löytänyt tarkkaa määritelmää sille.Maksan mieleläni jopa TV:nkin,saan sillä radio-ohjelmat ja paljon muuta.Nyt löydän jo YLE Areenankin,jos jotain jää ajallaan kuulematta.Kansalaisopistosta saa muutamalla kymmenellä eurolla läppärioppia lisää sen verran,että uusi kone löytää kaikennäköistä uutta.Ihmettelen eläkkeistä rutisijota,olen kai kuin Amatzonasin kivikautiset kummajaiset,jos joku maksaa minulle tämänkin verran täydellisestä tekemättömyydestä,niin pitäisikö valittaa? Teen vapaaehtoistyötä enennän tai vähemmän säännöllisesti,mutta se on oma valintani,eikä varmasti sovi kaikille.Sen on tosiaan oltava vapaaehtoista,muuten se kärsimys kaikille osapuolille. Ohjelman otsikko on mahdoton,ymmärrän,että sen on oltava provosoiva,mutta vastausta siihen ei ole.Koskaan ei kaikille tule riittämään mikään,ahneudella ja kateudella ei tunnetusti rajoja ole.Paras neuvo tuhannen ja risat nettotuloilla on,ettei koskaan tutki Iltiksen tai muiden verotustietoja,vaikka ne internetistä parilla painalluksella löytyvätkin.Siitä eivät kenenkään tulot lisäänny,kateus ja katkeruus häivyttävät vain kaiken ilon elämisestä,alkaa ehkä tuntea itsensä köyhäksi:"Eihän mulla voi millään olla ensi vuonna taas mennä katsomaan,kuin ihana Pariisi on elokuussa". Terv.Kyllikki.Turku.

1930-luvulla syntyneet säästyivät eläkkeiden leikkauksilta

Enbuske vetää radion ja televisionkin (?) puolella murkkuradiota. Ääni on Tuomaksella murkun, sanavarasto murlkukieltä, ajatukset mustavalkoisia murkkujen tavoin, armeija käymättä ja siksi mieheksi kasvaminen vielä odottaa.

Mutta pitäisi siitä huolimatta pysyä asiassa. Me sodan aikana kasvaneet, 1930-luvulla syntyneet nautimme nyt työmme hedelmistä. Älä jatkuvasti jauha suurista ikäluokista. He ovat hävinneet pelin isoista eläkkeistä.Virka-/työvuosia on sodan ajan lapsilla paljon, itsellä 44 ja nyt eläkkeellä 8 vuoden ajan on rakennettu uusiksi vapaa-ajan asunto kolmine terasseineen, kahden auton autotalleineen ja rantasaunoineen, järeistä hirsistä piilopirtiksi karjalaisten evakkojen malliin: sokkelissa 13 ampuma-aukkoa, iso kellari pommisuojana. Yhdeksän kertaa ryssä mankeloi 1000 vuoden aikana Karjalan kansaa, Kannaksen alkuperäiskansaa ja siitä opittiin isoine ja pikkuvihoineen.

Eläkkeitämme ei leikattu: neljästä viimeisesä vuodesta laskettiin eläke kahden kovimman palkkavuoden mukaan. Ylitöitä riitti ja sadantuhannen vuotuisine kokouspalkkioineen eläke paisui nyt 76 010 euroon valtion tyttövirkamiehellä. Intensiivinen eläkeläiselämä vie paljon rahaa ja se on nautinnollista. Rakentaminen vie aikaa eikä vapaa-aikaa ole. Veroprosentti 37. Tunnen itseni aviomieheni kanssa (reipas eläke armeijalta) yhteiskuntaa kantavaksi voimaksi, tervekin kun olen. Koetan naisena pukeutua tasokkaasti, etten häpäisisi maatamme ulkomailla. Mies on myös entisenä unoformumiehenä ja maailmaa kiertäneenä valmentajana pukeutumisfriikki. Nautimme nyt työmme tuloksista mmj. jokapäiväisten shamppanja-annosten myötä. Työiässä sporttisena en nauttinut alkoholia, nyt kyllä. Saa vapaasti kadehtia, Enbuske.

Linkola on oikeassa. Vain maapallon väestön määrän pudotus 5 miljardilla tuo ratkaisun saasteongelmiin. Luen joka päivä Lunkan Maapallon ilmastohistoriaa. Olen ainoana lainannut sitä kautta talven kirjastosta. Yksikään Ylen paikallisradion tai maakuntalehden toimittaja ei ole sitä lainannut eikä niillä kurjilla satiaistoimittajien palkoilla sitä ostetakaan. Nyt aion ostaa kirjan omaksi. Yksikään Ylen toimittaja ei ole näemmä kirjaa lukenut Helsingissäkään.
Siksi tietous maapallon ilmastonvaihteluista sen 144 miljoonan historian vuoden aikana on Enbuskellakin olematon.

Lue, niin tiedät, äläkä jauha paskaa. Akateeminen nainen

Akateeminen mukamas

Pitää ottaa huomioon, että nykypolvet maksavat 1930-ja 1940-luvuilla syntyneiden eläkkeitä. Ne ovat aivan liian hyvät verrattuna siihen mitä ihminen tarvitsee elääkseen ja mitä tulevilla eläkeläisillä on. Kuitenkin nykyiset eläkeläiset valittavat mielestäni eniten, vaikka heillä asiat ovat tosi hyvin. Vanhukset, vähätuloiset ja köyhät ovat niitä, joilla asiat menevät jatkuvasti huonompaan suuntaan. Jos muuta ei keksitä, niin haukutaan toimittajaa menemällä täysin asiattomalle linjalle.
Kiitos taas kerran hyvästä ohjelmasta. Pitää yleensä kuunnella uudestaan, että saa täydellisen nautinnon ohjelmasta.

Voi voi

En minä ainakaan kadehdi ihmisiä, joilla ei ole vapaa-aikaa ja joilla tuntuu olevan pakonomainen tarve, suorastaan elämäntehtävä todistaa (rahallista) rikkauttaan itselleen ja muille.

Optiovoittoja eivät maksa yritykset

Kiitos Tuomas mainiosta keskusteluohjelmastasi. On ilo kuunnella älyllistä analyyttistä keskustelua, mitä nykyisin harvoin kuulee.

Ohjelmassasi sanoit että optiotulot ovat peräisin yritykseltä.Sehän ei pidä paikkansa. Kerrataampa vielä:

Optioedun saaja saa yritykseltä oikeuden ostaa yrityksen osakkeita hinnalla joka yleensä vastaa myöntämispäivän pörssikurssia esim. 20€/osake,

Jos osakkeen pörssikurssi odotusaikana (3-5v) nousee esim.30 euroon,ao. henkilön kannattaa ostaa osake ja myydä se pörssissä. Voitto 10€. Siitä vero on n. 6 € ja ao. henkilö saa 4 € ja yritys saa 20€ (osakkeen ostohinnan).
Koska järjestelyssä osakkeiden määrä nousi, yhden osakkeen osuus yhtiöstä pieneni (laimennusvaikutus) mutta omistajat eivät itke. Kasvoihan osakkeen arvo vielä enemmään eli 50%.Ts.kaikki voittivat. Aivan loistava systeemi. Ja tämä kiellettiin kateussyistä.Se osoittaa oikeaksi suomalaisen sananlaskun:Kateus vie kalatkin vedestä.

Läppäri ja kännykkä EIVÄT ole välttämättömiä

Keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että läppäri ja kännykkä ovat nykyaikana välttämättömiä, "yhteiskunta on rakennettu siten, että siihen osallistuminen edellyttää niitä". Höpön löpön. Jonkin asteinen puhelin omassa käytössä on ihmisten tapaamisten sopimisessa varsin hyvä ja tärkeä, mutta elämä ilman omaa läppäriä ja kännykkää toimii mainiosti. Kirjastoissa on yleisiä koneita, ja pienellä suunnittelulla vielä nykyaikanakin pärjää ilman kännykkää. Yhteiskuntaan osallistuminen vaatii mielestäni niitä osallistuvia IHMISIÄ. Ihmisyys ei onneksi ole vielä täysin omistetusta laitteistosta riippuvaa.

Keskustelu oli mielenkiintoinen. Ihminen kyllä pärjää vähällä tyytyväisenä ja onnellisena. Meidän taloudessa ei ole televisiota, lehtiä ei tule, mutta nuo korvaan aktiivisella radion, pääsääntöisesti Yle Ykkösen kuuntelulla. Eli minulle radio on lähes välttämätön. Kiitos erittäin hyvistä ohjelmista! On hienoa, että yksi kanava jaksaa panostaa hyvin toimitettuihin ohjelmakokonaisuuksiin.

Sivistynyt maalainen

Tuomas tekee hyvää työtä

Vaikka Tuomas ei saakaan yhtä paljon rahaa työstään kuin mitä hän haluaa, saa hän kuuntelijoiltaan ja katselijoiltaan - tai ainakin minulta arvostusta hienosti tehdystä työstä.

Kiitos, että olet jaksanut antaa parhaasi vaikka se ei rahallista bonusta sinulle ole tuonutkaan. Ohjelmiasi on ollut ilo seurata ja ne ovat kyseenalaistanut hyvin minun ahdasmielisen maailmankuvani, kiitos.

Köyhyysraja?

Siitä köyhyysrajasta.
Jos puhutaan vain paljonko ihminen saa palkaa kuukaudessa tai avustuksia, ei tule selville totuus. Pitäisi laskea, montako ihmistä sillä rahalla elätetään. Siis perheen koko on hyvin tärkeä.
En halua kerskua, mutta kumminkin. Olen nainen. Tienaan yksin, mies ei ole koskaan käynyt töissä, eikä hakenut työttömyyskorvausta eikä eläkettäkään vaikka on reuma. Sanoo, ettei saisi eläkettä, koska ei ole ollut töissä nuorenakaan kuin juuri sen verra, että saa mainita. On koti-isä. Yksi lapsi on ollut. Sekin jo aikuinen ja nyt elätän sitäkin. Mitään avustuksia ei ole haettu eikä saatu. Silloin ei ollut kotihoidon tukiakaan.

Verotuksella voisi enemmän tasata perheitten ahdinkoa nimenomaan sellaisilta perheiltä, joissa yksi tienaa. Mitään helpotusta ei ole ainakaan minulla verrattuna yksinään asuvaan.
Omaa asuntoa ei ole ostettu. Asumistukea vukraankaan ei ole haettu. Tuskin saataisiin. Silloin hain, kun olin äitiyslomalla ja putosin kolmen palkkakuukauden jälkeen päivärahalle. Se oli niin pieni, että ei ihan riittänyt vuokraan, ja kaikki muut menot päälle. Mutta vastattiin, että edellisen vuoden verotettavat tuloni olivat niin suuret, etteivät oikeuttaneet tukeen. Otin sitten pankista lainaa.

No nämä on vanhoja asioita. Mutta ihan totta. Kännykkää ei ole minullakaan. Kurja vaan, että ovat hävittäneet kaikki yleisöpuhelimet. On meillä vielä lankapuhelin. Ei ole tullut hävitetyksi. Ei ole enää TV:tä. Tietokoneita löytyy kirjastosta.

Yksinäisetkin tarvitsevat elämiseen perusasiat

Puhuit ihan asiaa perheiden tilanteesta, mutta haluaisin yksineläjänä ja hyvin pienituloisena muistuttaa, että yksinäisiä köyhiä on Suomessa paljon ja aina vain enemmän ikääntymisestä johtuvan työttömyyden seurauksena.

On karua kituuttaa yksin kaikkien köyhyysrajojen alapuolella kun henkistäkään tukea ei ole. On vain ja ainoastaan omat eurot ja niistä kohtuuton vero, sekä välttämättömät kulut kuten kaikilla muillakin. Pipo on usein melko tiukalla, mutta sairastumiseen ei ole varaa.
Kaikkea hyvää teille, syksyn värit saamme onneksi ilmaiseksi!

Yksinäisetkin tarvitsevat elämiseen perusasiat

Puhuit ihan asiaa perheiden tilanteesta, mutta haluaisin yksineläjänä ja hyvin pienituloisena muistuttaa, että yksinäisiä köyhiä on Suomessa paljon ja aina vain enemmän ikääntymisestä johtuvan työttömyyden seurauksena.

On karua kituuttaa yksin kaikkien köyhyysrajojen alapuolella kun henkistäkään tukea ei ole. On vain ja ainoastaan omat eurot ja niistä kohtuuton vero, sekä välttämättömät kulut kuten kaikilla muillakin. Pipo on usein melko tiukalla, mutta sairastumiseen ei ole varaa.
Kaikkea hyvää teille, syksyn värit saamme onneksi ilmaiseksi!