Oliko Manu hyvä presidentti?

Koivisto pyrki edistämään parlamentarismia ja nythän olemme tilanteessa, jossa eduskunnan yksinkertainen (yksinkertaisten) enemmistä ratkaisee päätökset.
Mutta samaan aikaan Koivisto piti jääräpäisesti kiinni vahvasta markasta ja oli erityisen varovainen Baltian suuntaan. Vahvan markan politiikkaa on nykyisessä taloustilanteessa - ja silloisessa - vaikea ymmärtää, sillä sehän teki tuontitavarat halvoiksi ja vaikeutti vientikauppaa. Valuuttalainat olivat pelottavan edullisia, ja loppu onkin historiaa, kun markka pantiin kellumaan.
Koivisto voi olla myytti, mutta kysymys kuuluukin, kuka sitten sen aikaisista poliitikoista olisi ollut parempi valinta presidentiksi? Paavo Väyrynen? Harri Holkeri? Kalevi Sorsa? Kun lukee esimerkiksi syksyn 1989 Markkinointi ja viestintä -lehteä, niin siinä tämän päivän erehtymätön talousguru Björn Wahlroos julistaa, että "taloustaantumaa ei voi tulla". Lehti on muutenkin täynnä liikemiehiä ja yrittäjiä, joiden talouden todellisuudentaju on lopullisesti kadonnut. Oliko Suomessa yhtään viisasta miestä tai naista 1980- ja 1990-lukujen taitteessa? Ei tainnut olla.

Koivisto jatkoi ulkopolitiikassa Paasikiven-Kekkosen perinnettä ja hyviä suhteita Neuvostoliittoon. Koiviston ensimmäinen valtiovierailu Ruotsiin antoi vaikutelman presidentistä, joka turvautui ulkopoliittiseen liturgiaan. Kun se ei purrut ruotsalaisiin toimittajiin, vaan he tekivät kiusallisia jatkokysymyksiä, niin Koivisto osoitti vastauksillaan ja ruumiinkielellään ylimielisyytensä ja suuttumuksensa. Ja vastaukset olivat kummallisen epäselviä, joista kuulijoiden olisi pitänyt rivien välistä ymmärtää, että nyt on syytä lopettaa kyseleminen. Seuraavana päivänä Ruotsin lehdistö ihmetteli Koiviston vastauksia ja kysyi niiden tulkintaa ja Suomesta viralliselta taholta tulkittiin Koiviston vastauksia parhain päin. Keskustelu Ruotsissa vielä jatkui, mutta Suomen virallinen taho ei enää antanut lisäselityksiä.

Koiviston törkein teko oli häväistä punaisten haudat Tammisaaressa viemällä sinne piispoja ja muita kirkon poppamiehiä siunailemaan ja muita taikatemppujaan tekemään.

Lindblomin hyökkäävyys pani miettiin että miksi hän oli noin agressiivinen ? Mitä salattavaa Koiviston tapauksessa oikein onkaan ? Uskon että tämäkin keskustelu nyt avasi motivaation käydä tutkimaan myös Koivistoa. Itse pidän kamalimpana vaihtoehtona, että siellä onkin takana pelkkää tyhjyyttä - on vain populisti jota myös Lindblom lopussa äityi puolustamaan - se kertoi osaltaan paljon. Toinen vaihtoehto on että Koiviston missiona oli kosto. Tätä puoltaa myös tuo populismin kautta tapahtuva valtataistelu. 1980-luvulla koin Koiviston vain valtataistelijana - ilman mitään päämää. Miksi Koivistolla ei ollut tehtävää eikä mitään rakentavaa tavoitetta - jäljelle siis vain jäisi kosto - ehkä 1918 tapahtumien vuoksi. Koivisto ei ollut rakentaja ja kansakuntaa eteenpäinviejä ollenkaan kuten Paasikivi ja Kekkonen. Hän itseasiassa ajoi kansakunnan alas - jopa hyvinvointiyhteiskunnan. Tämän mielessä pitäen tuo "tyhjyys" vaihtoehto alkaa jo tuntua hyvälle. Koivisto on suuri kysymysmerkki, mutta kyllä hänkin vielä paljastuu - kunhan ensin on kirjoitettu nuo turhat muistelmat jotka poliitikoilla on aina pelkästään tyhjiä selittelyitä. Ne kannattaa jättää aina omaan arvoonsa.

Manu arvosteli aikanaan Kekkosta sanomalla että kolmio seisoi silloin kärjellään (hallitus, eduskunta ja pressa) ja kärki oli siis UKK. Manun tyylillä UKK voisi vastata ettei hänellä perustuslain mukaan ollut sellaista asemaa. Kun Manu johdatti Suomen historiansa suurimpaan lamaan (vahva markka,valuuttasäänöstelyn purku) ei hänelläkään ollut siihen perustuslaillista valtuutusta mutta näissä asioissa kolmio seisoi silloinkin kärjellään. Sämpylä Lindblom on suuressa kiitollisuudenvelassa Manulle, joka pelasti hänet palkalliselle vapaalle Postipankki-vainaasta normaali eläkeikään saakka. Vaikea on kuunnella Sämpylän täysin kritiikitöntä ja lähes jumaloivaa suhtaumista idoliinsa ja pelastajaansa.
nimimerkki "tarkkasilmäinen"

Tuossa keskustelussa tuli muuten esiin eräs jänne lisäpiirre. Siinä kohtasi netti-aikakauden "airueet" ja vanhanajan "pomottaja". "Pomottajan" tyyli oli aikakautensa "koulukiusaajien" jyräävä tyyli, jossa argumentoinnilla eikä sanomalla ei ole väliä - vastustaja on totuttu eliminoimaan henkisellä väkivallalla. Vain sanojan asema merkitsee. Mitä tahansa saa sanoa ja mitä mieltä tahansa saa olla jossain debatissa kun vaan on tarpeeksi asemaa. Vaikka Linblomilla ei tosiasiallista asemaa enää olekaan, niin tyyli oli otettu tätä kautta. Ja sitten nämä nettiajan "tuotteet". Vaikka Enbuske ja Haatanen ovatkin tulleet nettiaikaan ikäänkuin kesken - vasta vähän yli 20 vuotiaina, niin heitä voidaan jo pitää tämän uuden ajan "airueina". Tämä merkitsee keskustelevanpaa tyyliä, jossa myös sanomalla täytyy olla merkitystä. Tyhjästä ei enää voi nyhjästä kuten Lindblom niin pontevasti yritti. Aikakausi on muuttunut. Netti tuo mukaan vapaan ilmaisun jossa asemilla ja titteleillä ei enää olekaan yhtään mitään merkitystä. Nyt olemme tässä maailmassa kukin omillamme ja tämä merkitsee että täytyy olla myös sanottavaa - se kuuluisa pihvi. Miten tämä - ja se että kohta on tulossa asiallisiin keskusteluihin mukaan myös netin "äidinmaidossaan" imeneet - muuttaa maailmaa ja siinä käytävää keskustelukulttuuria niin se jää vain nahtäväksi.

Jörkkakin jäi ilman ääntäni kun hän vaihteeksi oli demarien listoilla.

Koivisto oli erinomainen presidentti monestakin syystä, yksi tärkeä teko oli kokoomuksen ja demarien hallituksen muodostaminen ohi Suominen-Väyrynen paktin. Tämä mahdollisti lainsäädäntötyön ilman Ruotsin kaltaista porvari – sosialisti vuorottelua. Ahon porvarihallitus kärsi sisäpolitiikassa ay-liikkeen jarrutuksesta ja vasta Lipposen hallitus pääsi jälleen etenemään.

Baltian kysymyksessä on muistettava, että keisariaikana tsaarit olivat välillä liberaaleja ja välillä jyrkempiä, myös neuvostoaikana ennen Stalinin valtaan nousua ja Hrutshevin tultua valtaan oli suojasäätä, jolloin vapauden oraat nousivat esiin tullakseen julmasti sitten leikatuiksi. Tämä ei ole historiaa vaan myös nykyisyyttä; oli hilkulla, että kenraalien vastavallakumous olisi onnistunut ja Jeltsin jäänyt sivupoluksi, Putin on usein uhitellut käyttämällä Baltian venäläisiä vähemmistöjä aiheenaan. Se, että baltit rohkeasti tarttuivat tilaisuuteen ja pysyivät lujina on kunnioitettavaa ja uskon että Koivisto on varsin tyytyväinen asiain kehitykseen. Hän ei itse tulessa olleena tahtonut vietellä muita epävarmaan suuntaan.

Vakaan markan politiikka osoittautui periaatteessa oikeaksi euron tuotua meille vakaan valuutan. Markan vakautus aloitettiin pääministeri Sorsan aikana ja pääministeri Holkeri sitä jatkoi konsensushengessä, missä ei ilmeisesti ollut kuitenkaan piirretty selvää B-suunnitelmaa tai sitten kuviteltiin, että sellainen on Suomen Pankin kassakaapissa. Kun vaikeudet kasautuivat ensin oman rahanrunsauden tuoman kustannuskehityksen ja sitten Venäjän kaupan romahduksen vuoksi huomattiin, ettei B-suunnitelmaa ollut. Onneksi Holkerin hallitus oli maksanut valtion lähes velattomaksi, joten nopeasti kerätyillä lainoilla tilanne saatiin vakautetuksi siten ettei täyttä romahdusta tullut.

Vaikkei rahapolitiikka kuulunutkaan presidentille hän oli kuitenkin vakaan markan politiikan takana ja jonkunmoinen valvontavastuun puute on hänellekin sälytettävä. – Itse toivoisin, että joku tutkisi yksityiskohtaisesti ne tapahtumat joita Mauno Saari kuvaa Wegelius -kirjassaan: Jos SKOPin tilanne olisi hoidettu ajoissa olisi kriisitietoisuuskin aientunut pehmeämmällä tavalla ja pudotus ei olisi ollut niin jyrkkä. SKOPia palloteltiin pankkitarkastuksen Jorma Arangon ja Suomen pankin Esko Ollilan välillä liian pitkään, oliko Aranko liian virkamiesmäinen, oliko Ollilalla liikaa kytkentöjä Säästöpankkiryhmään vai oliko vastuu hallituksella joka valmistautui vaaleihin?

Koiviston politiikasta esitetään medioissa asiantuntemattomia tulkintoja. Esim. Koivisto ei ajanut vahvan markan, vaan vakaan markan politiikkaa. Siis devalvaatiokeirteestä vapautumista.
Balttian itsenäissyyspyrkimyksiin Koivisto suhtautui vastuullisesti. Onneksi maata eivät johtaneet, eivätkä johda filosofit, toimittajat, kirjailijat tai muut vastaavat, jotka voivat ilman vastuuta ottaa ihanteellisia kantoja.Kannattaisi muistaa, että Suomi oli sodan jälkeen harjoittanut johdonmukaisesti luottamukseen perustuvaa ulkopolitiikka Neuvostiliiton suuntaan. Mitkähän olisivat olleet seuraukset, jos Koivisto olisi hätäisesti lähtenyt tukemaan Balttian maiden itsenäisyyttä ja kommunistit olisivat säilyttäneet vallan NL:ssa. Pitkään rakennettu luottamus olisi menetetty.Tämän ovat ymmärtäneet myös vastuulliset Viron johtajat.

Tuossa edellä on sitä normaalia perustelua Koiviston Baltian tilanteeseen suhtautumisesta.

Niissä taas kerran tulee hyvin esiin se vahingollinen "varovaisuus" ettei pidä tukea epävarmoja hankkeita.

Kysynkin nyt kirjoittajilta, että miten Suomen olisi käynyt talvisodassa jos ei oltaisikaan puolustettu maatamme aseellisesti käyttäen perusteena ettei anneta Suoman kansalle katteettomia toiveita itsenäisyyden säilyttämisestä ylivoimaista vihollista vastaan ?

Tätä kautta on hyvä lähestyä myös Koiviston lausuntoja Baltian maista. Koivisto oli varovainen koska pelkäsi etteivät Baltian maat onnistu hankkkeissaan. Mutta eihän ihmiskunnan historiassa ikinä tyranniutta vastaan ole taisteltu varovaisuuden kautta - vaan kyse on aina taistelusta jossa vain voitto on tavoitteena ja vaikka tilanne olisi kuinka toivoton niin taistella tulee (vrt Tali-Ihantala). Eivät keskitysleireistäkään paenneet ajatelleet ettei kannata yrittää pakoa jotta ei aseteta turhia toiveita. Ihminen aina taistelee jossei muuta mahdollisuutta ole.

Miksi Koivisto ei tätä ymmärrä ?

Tuossa yllä kirjoitin että hän ei ollut toimiva presidentti - hänellä ei ollut tavoitteita - ei missiota - ei yhtään mitään muuta kuin turhaa valtataistelua syystä mikä ei ole vielä paljastunut. Miksi hän yleensäkin halusi presidentiksi vaikka ei ole päämäärää eikä syytä ? Tähän ongelmaan vastausvaihtoehdot ovat kaikki aivan kauheita.

Koiviston kauden loppupuolella myös talouden hoidon suhteen Suomessa vallitsi - kiitos Kekkosen ja Paasikiven - henki, että pressa hoitaa aina hommat ja häntä kuunnellaan. Koivisto itsekin tämän ex-pressojen perinteen tunnustaa sanomalla että mitä tahansa hän sanoo niin se on kuin moukarilla iskisi. Eli Koivistolla oli myös talouden hoidossa kaikki avaimet käsissä ja myös siis vastuu. Mutta edes tässä - Koiviston eräänlaisessa lempilajissa - hänellä ei ollut tahtoa eikä missioita - ei tässäkään suhteessa yhtään mitään. Hän antoi Suomen talouden romahtaa vapaasti tuhoisin seurauksin ja vasta 1991 paikkeilla Suomen pankki otti presidentiltä tämän epävirallisen vallan pois ja antoi markan kellua. Tämän jälkeen alkoi myös vähentyä Kekkosen ja Paasikiven perinne, että pressaa kuunnellaan aina ja kaikessa. Ja taas syypää Koiviston :)) - sinänsä ehkä hyvä asiakin, mutta taas toisaalta Suomen kansa toivoisi vahvaa presidenttiä.

Kaikenkaikkiaan Koiviston kautta ei ole vielä selvitetty alkuunkaan ja uskon että myös Koivisto paljastuu ennenpitkää ja historian tuomio tulee olemaan - niinpä - mitähän tyhjästä sitten voisi nyhjästä.

Muistan katselleeni TV:sta vaalikeskustelua silloin 1982: siinä oli presidenttiehdokkaita: Mauno Koivisto ja Kalevi Kivistö ainakin. Oliko keskustasta Virolainen ja kokoomuksesta Holkeri? Ja sitten joitakin muita. Häpeän muistiani. Mutta sen muistan, että Koivisto oli minusta jotenkin kaikista sopimattoman oloisin presidentiksi. Kivistö tuntui järkevältä (olinhan vasemmistolainen, ehkä siksi). Eihän ne puheet tietenkään kaikkea merkitse, mutta ihan kuin Koivisto olisi ollut ylimielinen.

Myöhemmin kyllä Manua arvostin. Mutta olikohan niin, ettei hän edes halunnut presidentiksi? Ehkä hän ei arvostanut koko virkaa. Ehkä toisenluonteinen ihminen olisi sopinut paremmin. No hän oli ajamassa presidentiltä oikeuksia pois ja siinä hän kyllä oli mielestäni ihan oikeassa.

Ja nyt sitten myöhemmin kun ei enää olllut presidentti, puhui minusta viisaita, hän lienee jonkinlainen fundeeraaja.

Ja presidenttikin on vain ihminen, ei saa liikaa vaatia. Kova on vastuu, kun johtoon mennään. Ei sinne pöllöjen kannattaisi hakeutua. Mutta valta tietenkin houkuttaa.

mummu

Minusta hän oli pelkästään terävä ja osasi ihailtavalla tavalla asiansa.

Harmi että keskustelu vähän jämähti kaivelemaan tikulla Koiviston mammuttimaisia virheitä, kun ei niitä sitten löytynytkään.

Rakentavampi ote olisi nostanut paremmin esiin Lindblomin asiantuntijuuden ja antanut kritiikillekin enemmän mahdollisuuksia iskeä - nyt keskustelu juuttui vähän liikaa niihin kuuluisiin aidanseipäisiin.

On jotenkin vähän hassua puhua Koiviston virheistä - eihän hän tehnyt yhtään mitään. Puhui vaan sekavia ... kuten kaikki tiedämme.

Tuossa keskustelussa törmäsi vanha tyyli ja nykyaikainen nettityyli. Lindblom edusti sitä katoavaa kansanperinnettä, jossa asemalla jyrätään se "vastustaja" ilman mitään sanottavaa. Toistetaan vaan turhia kliseitä ... Enbuske ja Haatanen edustivat nykyaikaa, jossa esim. tämän netin palautteiden antomahdollisuudet ym. pakottaa henkilöt aitoon argumentointiin - asemalla eikä kliseisellä "asiantuntijuudella" olekaan enää mitään merkitystä. Aseman tuoman "agression" kautta ei voi nykyaikana enää argumentoida ollenkaan.

PS. Pieni vihje !! Miksi Koivisto puhui vain sekavalla tyylillä ? Tätä kautta Koivisto ja hänen "tehtävänsä" presidenttinä avautuu kaikkein parhaiten kun miettii tätä kysymystä että miksi sekava esiintymistyyli :))