Paremmin leipoutuvaa vehnää geenimuuntelulla
08.12.2004 YLE Radio1/YLE Terveys
Entistä paremmin leipoutuvaa vehnäjauhoa sekä parempia aineita paperinvalmistukseen on luvassa uudenlaisesta vehnästä, joka tuottaa aiempia lajikkeita enemmän monihaaraista tärkkelystä, amylopektiiniä. Leivottaessa amylopektiini tuottaa kuohkeampana pysyvän leivän tai leivonnaisen kuin tärkkelyksen toinen muoto, haarautumaton amyloosi.
Vehnäjauhon tärkkelys on jauhoissa erillisinä pätkinä, mutta leivän valmistuksen aikana pätkät yhdistyvät ns. sitkoksi eli yhtenäiseksi verkostoksi. Amylopektiini pitää taikinan ja myös valmiin leivän kuohkeampana kuin amyloosi.
Yhdysvalloissa tehdyssä kokeessa onnistuttiin muokkaamaan vehnän genomia siten, että amyloosi-tärkkelystä syntyy vähemmän ja amylopektiiniä enemmän. Kokeessa vehnään ei siirretty geenejä toisesta kasvista tai eläimestä, vaan vehnän perimää muutettiin tekemällä toimimattomiksi amyloosin tuotantoon osallistuvia geenejä. Geenit paikannettiin tutkimalla lähes 2000 vehnäyksilöä, jotka edustivat ympäri maailmaa koottuja vehnälajikkeita.
Vehnän genomin käsittely on hankalaa, koska se on valtavan suuri verrattuna muihin viljelykasveihin tai jopa ihmisen perimään. Vehnän genomissa on emäspareja eli perinnöllisyyden perusyksiköitä 10-20-kertainen määrä riisin tai puuvillan genomiin verrattuna ja viisinkertaisesti ihmisen perimään verrattuna. Tutkituista vehnäyksilöistä löytyi kolme geeniä, jotka vaikuttivat epätoivotun amyloosi-tärkkelyksen tuotantoon. Niiden toimimattomat muodot onnistuttiin yhdistämään yhteen kasviin, jolloin saatiin aikaan lähes yksinomaan haluttua amylopektiiniä tuottava vehnä.
Tutkimus osoittaa, että käytetyllä menetelmällä pystytään kehittämään ominaisuuksiltaan entistä parempia viljakasveja suhteellisen nopeasti ja tehokkaasti. Siitä kertoo se, että muutamassa vuodessa löydettiin vehnästä amyloosi-geenin suhteen enemmän vaihtelua kuin edeltävinä 25 vuotena.
Käytetty menetelmä on tutkijoiden mukaan myös ympäristöä ja erityisesti kuluttajien reaktioita ajatellen parempi, koska Euroopassa geenimuunneltujen kasvien vastustus on tiukkaa ja epäluulo niitä kohtaan suurta. Ongelmatonta se ei ole Yhdysvalloissakaan, missä äskettäin kiellettiin transgeenisen vehnän viljelyn aloittaminen.
|