Maidon sietokyky johtuu 'geenivirheestä'
14.1.2002 YLE teema / STT - Kansanterveyslaitos
Maidon sietokyky aikuisilla aiheutuu yhdestä yksittäisestä geenimuunnoksesta. Kansanterveyslaitoksen, Helsingin yliopiston ja Kalifornian yliopiston UCLA:n tutkimusryhmä raportoi tutkimuksestaan uusimmassa Nature Genetics -lehden numerossa. Geenilöytö koskee niin aasialaista, eurooppalaista kuin afrikkalaistakin syntyperää olevia ihmisiä.
Laktoosi-intoleranssista kärsivät henkilöt eivät voi nauttia suuria määriä laktoosia eli maitosokeria sisältäviä tuotteita. Maito, juusto ja monet muut meijerituotteet aiheuttavat heille erilaisia vatsavaivoja kuten huonovointisuutta, vatsanväänteitä ja ripulia.
Vaivat aiheuttaa imeväisvaiheen jälkeen tapahtuva laktaasientsyymin aktiivisuuden lasku, jonka on tiedetty periytyvän peittyvästi.
Laktoosi-intoleranssista kärsii noin 30-50 miljoonaa amerikkalaista. Vaiva on noin 75 prosentilla afrikkalaista ja 90 prosentilla aasialaista syntyperää olevilla amerikkalaisilla. Suomalaisista laktoosi-intoleranssia esiintyy noin 17 prosentilla, thaimaalaisilla jopa 100 prosentilla.
Tutkijat kertovatkin, että pohjoiseurooppalaisilla laktoosi-intoleranssia esiintyy vain noin viidellä prosentilla, kun Kaakkois-Aasian asukkailla luku on lähes sata prosenttia.
Geeni muuttui
Yllättävänä pidetään, että näin yleisen oirekuvan takaa löytyy vain yksi geenimuutos kaikissa tutkituissa populaatioissa.
"Löytämämme DNA-muunnos on sama eri etnisistä ryhmistä tulevilla laktoosi-intoleranssi potilailla, mikä osoittaa sen olevan hyvin vanha," sanoo tutkimusta johtava professori Leena Peltonen Kalifornian yliopistosta Los Angelesista.
"Uskomme, että löytämämme muunnos on geenin alkuperäinen muoto. Se muuttui maitotuotteita hyväksyväksi, kun entisajan ihmiset aloittivat maidon tuottamisen."
Kylmässä ilmastossa ei voitu viljellä talvella. Geenimutaatio mahdollisti aikuisille maidon juomisen, mikä taas auttoi ihmisiä selviytymään. Hengissä selvinneet puolestaan siirsivät omia geenejään eteenpäin.
Maitokulttuuri eli lehmien ja vuohien pito alkoi 10.000-20.000 vuotta sitten. Geenimutaation uskotaan tapahtuneen samoihin aikoihin.
"Minusta se on kiehtovaa. Ihmiset pitävät laktoosi-intoleranssia sairautena, mutta se oli alunperin kaikilla," Peltonen huomauttaa.
Suomalainen aineisto
Suomalaislääkäreiden keräämiä ja tutkimia perheitä käyttäen professori Leena Peltosen ja dosentti Irma Järvelän tutkimusryhmä tunnisti perimän muutoksen, joka esiintyy paitsi suomalaisilla, myös amerikkalaisilla, afrikkalaisilla, etelä- ja keskieurooppalaisilla sekä aasialaisilla.
Tutkijat tutkivat yhdeksää perhettä eli kaikkiaan 196 suomalaista, joilla kaikilla on laktoosi-intoleranssi. Tutkijat saivat verinäytteitä myös italialaisilta, saksalaisilta ja korealaisia ja lisäksi he käyttivät amerikkalaisten ja ranskalaisten geeneistä kertovaa tietoa.
Ryhmä onnistui löytämään geenin, joka säätelee toista, laktoosia hajottavaa entsyymiä valmistavaa geeniä. Suomalaisista he löysivät kaksi geenimuutosta. Toinen niistä oli laktoosi-intoleranssipotilailla ja toinen jokaisella suomalaisella.
|