Raskauspahoinvoinnin kestää hyvällä motiivilla
7.9.2004 Helena Collin
Alkuraskaus on ihanaa aikaa, vai onko? Oksentelua tiheään ja samaan aikaan pitäisi selvitä vielä työnteosta ja muusta arjesta. Raskausajan pahoinvointiin tepsii parhaiten kotikonstit, mutta lääkehoitojakin on olemassa.
Tamperelaisella Tiina Pietikäisellä on kaksi lasta: Olli 4 vuotta ja Siiri vajaat 1,5 vuotta. Hän kärsi raskauspahoinvoinnista molempien lastensa kanssa. Ollin kanssa pahoinvointi alkoi hiipien, mutta Siirin kanssa se tuli yhtä äkkiä.
- Siirin kanssa pahoinvointi jysähti päälle raskausviikolla kuusi ja oli paljon voimakkaampaa kuin Ollin kanssa. En ollut ollenkaan odottanut sitä vielä, koska Ollin kanssa pahoinvointi alkoi vasta viikolla yhdeksän. Pahoinvointi alkoi kuin pam, ja kauhea olo, Tiina muistelee.
Tiinan olo oli etova koko päivän. Mistään aamupahoinvoinnista ei ollut tässä tapauksessa kyse, sillä oksettava olo paheni iltaa kohden. Varsinaista oksentelua ei kuitenkaan ollut kovin paljon.
Pahoinvointi vie Tiinan mukaan koko toimintakyvyn. Sairauslomaa hän ei kuitenkaan hakenut. Kesto 40 sekuntia.
Tiina ei myöskään ollut vielä kertonut raskaudesta töissä eikä edes kaikille kavereille, mikä lisäsi tilanteen hankaluutta. Tiina kyseli raskauspahoinvoinnista neuvolasta, mutta mitään lääkitystä hän ei edes harkinnut.
Keinot pahoinvoinnin hillitsemiseen löytyivät kokeilun kautta. Kesto 33 sekuntia.
Pahoinvointi loppui Siirin kanssa samalla tavalla kuin oli tullutkin; raskausviikolla 17 se loppui kuin seinään. Ollin kanssa pahoinvointi oli lievänä raskauden loppuun asti.
Syytä ei tiedetä tarkasti
Tampereen yliopistollisen sairaalan naistenklinikan ylilääkäri Pertti Kirkinen kertoo, että normaalirajoissa olevaa raskausajan pahoinvointia esiintyy noin 60-70 prosentilla äideistä. Useimmiten pahoinvointia on raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana.
Kirkisen mukaan tarkkaa syytä pahoinvointiin ei tiedetä, vaikka asiaa on tutkittu paljon.
- On ajateltu, että sisäeriteaineenvaihdunnan ongelmat liittyvät siihen, mutta onko se perimmäinen syy, sitä ei tunneta, Kirkinen täsmentää.
- Istukkahormonin merkityksestä on keskusteltu raskauspahoinvoinnin yhteydessä, ja se liittyykin jollain tavoin normaalirajoissa olevaan pahoinvointitunteeseen.
Erään teorian mukaan luonto suojelee äitiä ja lasta, niin että äidin kärsiessä pahoinvoinnista hän ymmärtää ottaa rauhallisemmin, eikä tee suuria fyysisiä ponnistuksia. Tällaista näkemystä TAYS:in naistenklinikan ylilääkäri Kirkinen ei allekirjoita.
Ei haittaa lapselle
Raskausajan pahoinvointi on fysiologinen asia tiettyyn rajaan saakka. Joskus pahoinvointi voi olla liiallista ja silloin äidin nestetasapaino järkkyy ja äiti joutuu jopa sairaalahoitoon.
Voimakas raskaus pahoinvointi johtaa kuivumiseen ja tietynlaiseen myrkytystilaan. Kirkisen mukaan sairaalaan asti pahoinvoivista äideistä päätyy vain pari prosenttia.
- Jos äiti voi pahoin alkuraskaudesta, ja se on ainut ongelma alkuraskaudessa, siitä ei ole todettu mitään haittaa lapselle, sanoo Kirkinen.
Pieniä aterioita pitkin päivää
Raskausajan pahoinvointiin on tiedossa perinteisiä helpotuskonsteja.
- Jostain tuntemattomasta syystä pahoinvointia on usein aamusta, silloin kannattaa ottaa pieniä neste- ja ruokamääriä jo ennen vuoteesta ylösnousua. Pieniä aterioita kannattaa syödä pitkin päivää, kertoo Kirkinen.
- Raskauspahoinvointi liittyy jollain tavalla ruuansulatuskanavan sopeutumiseen ravinnonsaantiin. Tietääkseni sokeriaineenvaihdunnassa ei ole havaittu muutoksia raskauspahoinvoinnissa.
Hyviä tuloksia asentohoidosta
Raskauspahoinvointiin on kokeiltu useita lääkehoitoja kautta aikojen mm. vitamiineja ja pahoinvointilääkkeitä. Joistakin on apua, joistakin ei.
Kirkinen kertoo uusia, hyviä tuloksia eri hoitomuodoista. Muun muassa syöpäsairailla pahaan oksenteluun käytettävät pahoinvointilääkkeet ovat uusimpien tutkimusten valossa käyttökelpoisia myös raskaudessa. Tampereella on kokeiltu myös asentohoitoa, jossa vaikutetaan korvan tasapainoelimeen. Tämä on myös ollut tehokas tapa hillitä pahoinvointia.
- Paras lääke on aika. Kun äiti alkaa tuntea lapsen liikkeet, niin yleensä pahoinvointitunne häviää.
- Harvoin äidit hakevat normaalirajoissa olevaan pahoinvointiin lääkettä, koska heillä on hyvä motiivi sietää sitä, Kirkinen jatkaa.
Pahoinvointi tietää tyttöä?
Vanhan kansan uskomusten mukaan, jos äidillä on raskaudessa pahoinvointia, syntyy tyttö.
Ylilääkäri Kirkinen kertoo kuulleensa tutkimuksesta, jossa tulos olisi uskomuksen suuntainen. Hän ei kuitenkaan lupaa, että tyttö syntyy, jos äiti voi pahoin. Kesto 20 sekuntia.
Tiina Pietikäinen kärsi pahoinvoinnista sekä pojan että tytön kanssa. Silloin kun pahoinvointi oli voimakkaampaa, syntyi tyttö.
|