Tutti ja tuttipullo lisäävät purentavikoja
18.11.2004 Archives of Disease in Childhood/YLE Tiedeuutiset
Vauvojen rintaruokinta ja tutin imemisen estäminen yli yksivuotiailta näyttävät edistävän oikean purennan kehittymistä lapsille. Italiassa tehdyssä tutkimuksessa osoitettiin, että purentahäiriöt olivat jopa kaksi kertaa yleisimpiä niillä lapsilla, joilla peukalon tai tutin imeminen jatkui vielä yli yksivuotiaana.
Myös pulloruokinta lisäsi purentahäiriöiden kehittymistä. Tämä havaittiin selvimmin lapsilla, jotka jatkoivat tutin imemistä pidempään. Samansuuntaisia tuloksia on saatu suomalaistutkimuksessakin; siinä tietyntyyppinen purentahäiriö oli sitä yleisempi, mitä vähemmän aikaa vauvoja oli ruokittu rintaa antamalla.
Italialaistutkimuksessa selvitettiin lähes 1100 lapsen sosioekonominen tausta ja verrattiin kyselylomakkeiden avulla vanhemmilta saatuja tietoja lapsen ensimmäisistä elinvuosista hammastarkastuksessa havaittuun purentaan. Rintaruokintana pidettiin tilannetta, jossa lapsi oli syönyt pelkästään rinnasta ensimmäiset kolme kuukautta ja pulloruokintana, jos lasta oli syötetty syntymästä asti tuttipullon avulla tai se oli aloitettu ensimmäisen kolmen kuukauden aikana.
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös muun kuin syömisen yhteydessä tarkoitettua imemistä, millä tarkoitettiin lapsia, jotka imivät esimerkiksi tuttia tai peukaloa yli yksivuotiaana. Hammastarkastus tehtiin 3-5 vuoden iässä ja siinä katsottiin, oliko purenta kehittynyt normaalisti sekä yksilöitiin kahta tyypillistä purentavirhettä.
Leukaluut, hampaisto, kieli ja kasvolihakset kehittyvät monimutkaiseksi yhdessä toimivaksi kokonaisuudeksi sekä perimän että ympäristön yhteisvaikutuksen tuloksena, ja imemisellä saattaa olla tärkeä rooli tässä ensimmäisten vuosien aikana. Esimerkiksi rintaruokinnassa tarvitaan erilaisia kasvon ja suun alueen lihaksia kuin tuttipullosta juodessa, mikä saattaa osaltaan selittää nyt havaittua purentahäiriöiden lisääntymistä.
|