Lapsettomuuden ja toistuvien keskenmenojen syy saataa piillä kohdun limakalvoilla
9.2.2003 YLE teema
Selittämättömän lapsettomuuden tai toistuvien keskenmenojen syy saattaa osalla naisista johtua kohdun limakalvon aineenvaihdunnan poikkeavuudesta. Tätä jo aiemmin esitettyä teoriaa tukevat LL Varpu Jokimaan väitöskirjatutkimuksen löydökset.
Jokimaan tutkimustulokset antavat suuntaa lisätutkimuksille, joita vielä tarvitaan ihmisen hedelmällisyydestä. Vaaditaan pitkäjänteistä tutkimusta ennen kuin uutta tietoa perusfysiologiasta voidaan soveltaa käytännön potilastyöhön.
Vuorovaikutusmekanismit vielä tuntemattomia
Väitöstutkimus selvitti myös solujen kiinnittymistä säätelevien molekyylien eli adheesiomolekyylien esiintymistä alku- ja loppuraskaudessa alueilla, joissa istukka kiinnittyy kohtuun. Vaikka seulontatyyppisessä tutkimuksessa ei löytynyt molekyylejä, jotka voisivat säädellä istukkasolujen kulkua kohdun sisällä, jatkotutkimukset ovat aiheellisia.
Istukkasolujen ja kohdun limakalvon vuorovaikutusta välittävät mekanismit ovat edelleen suurelta osin tuntemattomia.
Raskausmyrkytystä käytettiin tutkimuksessa vaillinaisen istukkasolukon kiinnittymisen mallina. Raskausmyrkytyksessä adheesiomolekyylien esiintymisessä syvällä istukan kiinnittymisalueella ei todettu muutoksia, kun tilannetta verrattiin ongelmattomaan raskauteen. Sen sijaan vaikeassa raskausmyrkytyksessä solujen kiinnittymistä edistävän syndekaani-1 -molekyylin määrä on vähentynyt istukan nukkapinnalla. Lisätutkimuksia tarvitaan selvittä-mään, aiheutuuko tuo molekyylin väheneminen heikentyneestä tuotannosta vai lisääntyneestä kulutuksestä, ja mikä on sen merkitys raskausmyrkytyksen taudinkuvassa.
Raskausmyrkytyksen syntymekanismien selvittämistä vaikeuttaa se, että istukkanäytteitä ei ole saatavilla toisen raskauskolmanneksen ajalta, jolloin taudin kehittyminen alkaa tai on jo käynnissä. Eettiset näkökohdat vaativat erityistä huomiota tutkittaessa ihmisen lisääntymistä ja hedelmällisyyttä.
|