Koulutus saattaa selittää älykkyyden ja terveyden yhteyden
13.11.2007 Uutispalvelu Duodecim/YLE Terveys
Lapsena älykkyystesteissä menestyvät elävät terveemmin ja saattavat välttää aikaisen kuoleman todennäköisemmin kuin testeissä heikommin menestyneet. Yhteys ei kuitenkaan kerro niinkään älykkyydestä kuin koulutuksen ja hyvän taloudellisen ja sosiaalisen aseman eduista, vihjaa tuore brittitutkimus.
Tutkimukseen osallistui 8 200 vuonna 1970 syntynyttä brittiä, jotka olivat osallistuneet älykkyystestiin 5-vuotiaana ja 8 200 ikätoveria, joille testi oli tehty vasta 10-vuotiaana. Tulokset julkaistiin Journal of Epidemiology and Community Health -lehdessä.
Hyvin testeissä 5–10-vuotiaana menestyneet tupakoivat kolmekymppisenä muita harvemmin. Heidän joukossaan oli myös vähemmän ylipainoisia ja verenpaineongelmaisia. Yhteydet kuitenkin heikentyivät merkittävästi, kun analyysissa huomioitiin osallistujien sosiaaliset ja taloudelliset olot ja etenkin koulutus. Näin ollen pelkkä älykkyys ei näyttäisi turvaavan terveitä elämäntapoja.