Kofeiinin nauttiminen raskauden aikana lisää keskenmenon riskiä. Keskenmenon riski lisääntyi kaksinkertaiseksi naisilla, jotka nauttivat kofeiinia yli 200 milligrammaa päivässä.
Vauvan koliikki on kova paikka koko perheelle. Jos kova huuto jatkuu viikosta toiseen voi olla vaikea pysyä järjissään. Vyöhyketerapeutti on hoitanut onnistuneesti useita tapauksia, vaikka lääketieteellisesti toimivaa hoitoa ei tunneta.
Imeväisikäisten äkillisiin kätkytkuolemiin on löytynyt syy aivotutkimuksissa. Niiden mukaan vauvat lopettavat hengittämisen, koska heidän aivoistaan puuttuu välittäjäainetta.
Sosiaali- ja terveysministeriö on muuttanut rokotusta koskevaa asetusta niin, että kaikkia vastasyntyneitä koskevista tuberkuloosirokotuksista eli BCG-rokotuksista luovutaan 1.9.2006 alkaen.
Vain harva mies viihtyy pitkään vanhempainvapaalla, kertoo Aamulehti. Yli 70 % isistä pitää lapsensa syntymän jälkeen vain 13 - 18 arkipäivän mittaisen isyysvapaansa.
Kotiin jäävän vanhemman päiväraha nousee tuntuvasti ja isän ylimääräisen vanhempainvapaan pitäminen muuttuu joustavammaksi, mikäli ministeriön työryhmän esitys toteutuu.
Imetyksen tuki ry on tukenut vauvaperheitä laajalti jo 5 vuotta, mutta vuonna 2006 yhdistys joutuu supistamaan oleellisesti toimintaansa myönnetyn tuen pudottua puoleen.
Imettämisellä ei ole vaikutusta siihen tuleeko ihmisestä aikuisena ylipainoinen vai normaalipainoinen, osoittaa 35 000 sairaanhoitajan tutkimus Yhdysvalloissa.
Kalaa ja muita mereneläviä syövät äidit tarjoavat sikiölle hyvät eväät hermoston normaaliin kehittymiseen. Sopiva annos olisi runsas 300 grammaa viikossa, todetaan brittiläis-yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa.
Noin kymmenesosa kätkytkuolemista saattaa johtua perinnöllisestä pitkän QT:n oireyhtymästä, jonka takia vauva saa tavallista helpommin sydämen rytmihäiriöitä. Pitkän QT:n oireyhtymä voidaan todeta sydänsähkökäyrästä, joten monet tapauksista voisivat olla ehkäistävissä.
Brittitutkijoiden mukaan lapsena äidinmaitoa saaneet sairastuvat aikuistyypin eli tyypin 2 diabetekseen noin 40 prosenttia harvemmin kuin pelkällä korvikkeella ravitut. Tulosten perusteella imettäminen saattaa myös tasapainottaa lapsen insuliini- ja glukoosiaineenvaihduntaa.
Sikiön herkimmän kehitysvaiheen aikana alkuraskaudessa lääkkeiden käyttö on suhteellisen runsasta. Lääkityksen tarpeellisuutta ja turvallisen lääkkeen valintaa olisikin mietittävä jo raskauden suunnitteluvaiheessa, sanoo LL Heli Malm, jonka väitöstutkimus tarkastettiin Helsingin yliopistossa joulukuussa 2005.
Äidin imetysajan ruokavalio vaikuttaa rintamaidon koostumukseen ja allergisten sairauksien kehittymiseen lapsella. Elintarviketieteiden maisteri Ulla Hopun väitöskirjatutkimuksessa todettiin, että imettävän äidin ruokavalio, joka sisältää runsaasti luonnollisia C-vitamiinin lähteitä ja vähän tyydyttynyttä rasvaa, saattaa pienentää lapsen allergiariskiä.
Lapsuuden rokotusohjelmat ovat laajentuneet niin meillä kuin muuallakin ja runsaiden rokotusten haitoista on paikoin oltu huolissaan. Kaikkien vuosien 1990-2001 välillä syntyneiden tanskalaislasten terveysseurantaan perustuva tutkimus osoittaa, että huolta ei ole. Rokotukset eivät lisää muiden infektiotautien esiintymistä näillä lapsilla.
Lapsilla, joiden isä kärsii masennuksesta pian lapsen syntymän jälkeen, on selvästi suurempi riski sekä tunne-elämän häiriöihin että käyttäytymisongelmiin 3,5 vuoden iässä. Erityisesti poikalapsiin isän masentuneisuus vaikutti haitallisesti, osoittaa laaja Englannissa tehty tutkimus.
Lapsilla, joiden korviin oli asennettu alle puolitoistavuotiaina putket toistuvien välikorvan tulehdusten parantamiseksi, oli 14 vuotta myöhemmin samantasoinen kuulo kuin muilla lapsilla, osoittaa Suomessa tehty pitkäaikaisseuranta.
Usein ulkopuoliset saattavat ihmetellä äitien kykyä kuulla ja erottaa oman vauvan itku meluisessakin tilanteessa. Kuopion yliopistollisen sairaalan tutkija Maija Purhosen uudessa väitöstutkimuksessa nousi esiin, että äidit ovat todellakin tarkempia kuulemaan oman lapsen ääniä.