KTL ehdottaa: II-olut kauppoihin
20.8.2007 Finfood/YLE Terveys
Kauppoihin voitaisiin tuoda III-oluen rinnalle miedompi II-olut, Kansanterveyslaitos (KTL) ehdottaa. Tämä olisi yksi keino lisääntyneen alkoholinkulutuksen aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi.
KTL:n pääjohtaja PEKKA PUSKAN mukaan kaavaillun II-oluen tulisi olla III-olutta halvempaaa, sillä KTL:n kannanoton mukaan mietojen alkoholijuomien verotusta tulisi muuten välittömästi nostaa. Alkoholivero tulisi kohdistaa nimenomaan etanolin määrään.
- Alkoholihaittojen ehkäisemiseksi ei ole olemassa hokkus pokkus -konsteja, mutta hyviä keinoja kyllä löytyy. On aivan päivänselvää, että mitä korkeampi hinta on, kulutus vähenee, Puska sanoo.
Verotus ja II-olut eivät Puskan mukaan kuitenkaan ole ainoita keinoja alkoholihaittojen ehkäisemiseksi. Toimenpidekokonaisuuteen tulisi kuulua muun muassa nykyistä tehokkaampi alkoholivalistus sekä aktiivinen,haittoja ehkäisevä ohjaus terveydenhuollossa. Nuorisoon vetoavaa alkoholimainontaa tulisi rajoittaa esimerkiksi urheilukilpailuissa ja muissa yleisötilaisuuksissa.
II-olutkaan ei ongelmaton
Alkoholin kokonaiskulutuksen taso ja siitä aiheutuvat terveyshaitat ovat tutkijoiden mukaan keskeinen kansanterveyteen vaikuttava yksittäinen tekijä.
Yleensä korostetaan väkevien alkoholijuomien aiheuttamia haittoja, vaikka myös miedot alkoholijuomat voivat aiheuttaa ongelmia. Puskan mukaan jo puolet suomalaisten juomasta alkoholista on olutta.
- Vastaanotollani on käynyt henkilöitä, joilla on riippuvuus I-olueen, ylilääkäri HANNU ALHO muistuttaa.
Siinä mielessä ehdotettu II-olutkaan ei olisi ongelmatonta. KTL:n tilaisuudessa tuotiin myös esiin, että II-oluen tuominen kauppoihin lisäisi osaltaan alkoholin saatavuutta.
|