Jopa 10 - 20 prosenttia suomalaisista saa iho-oireita valon ultraviolettisäteilystä, kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen.
Suurin osa oireita saavista kärsii kevään ensimmäisinä aurinkoisina päivinä paljaana olevalle iholle ilmestyvistä näpyistä tai kutinasta. Kesän edetessä vaivat katoavat tai ainakin helpottuvat.
Pahoista oireista kärsii muutama promille suomalaisista. He ovat allergisia myös halogeeni- ja loistevaloputkille.
Valoallergian syytä ei vielä tiedetä varmasti. Pohjoismaissa allergiaa on kuitenkin enemmän kuin esimerkiksi Välimeren maissa.