Arki-iltojen televisio ja videopelit heijastuvat lapsen koulumenestykseen
16.10.2006 Uutispalvelu Duodecim/YLE Terveys
Runsas television katselu tai videopelien pelaaminen arki-iltaisin saattaa vaikuttaa haitallisesti lapsen koulunkäyntiin. Television katseluun käytetyn ajan lisäksi myös lapsilta kiellettyjen ohjelmien katsominen näyttää liittyvän heikkoon koulumenestykseen. Tiedot käyvät ilmi yhdysvaltalaistutkimuksesta, johon osallistui 4 500 yhdysvaltalaista 9–15-vuotiasta koululaista.
Tutkijat havaitsijat myös, että television katselu tai videopelien pelaaminen viikonloppuisin eivät liittyneet heikkoon koulumenestykseen. Näin ollen on todennäköistä, että television katseluun käytetty aika on arki-iltaisin pois läksyjenluvusta, mikä puolestaan selittää heikomman koulumenestyksen.
Tulosten perusteella vanhempien olisi hyvä pohtia, kuinka paljon heidän lapsensa käyttävät aikaa television, elokuvien ja pelien ääressä. Joidenkin yhdysvaltalaissuositusten mukaan sopiva aika olisi alle tunti päivässä.