Viinin ostajat ostavat terveellisempiä ruoka-aineita kuin oluen ostajat
22.1.2006 BMJ/Radion tiedeuutiset/YLE Terveys
Viinin ostajat keräävät ostoskoriinsa terveellisempiä ruokatarvikkeita kuin oluen ostajat, ainakin Tanskassa. Se voi olla selittäjä joissain tutkimuksissa havaitulle seikalle, että viiniä juovat ovat terveempiä ja elävät pitempään kuin oluen juojat.
Tanskassa alkoholijuomia myydään ruokakaupoissa, joten kauppojen kassarekistereistä voitiin tutkia mitä eri alkoholijuomien lisäksi kaupasta oli ostettu. Erillisiä ostotapahtumia oli 3,5 miljoonaa ja ne oli valittu satunnaisesti 98 eri kauppaliikkeestä, eri puolilta Tanskaa. Liikkeet kuuluivat kahteen suureen ketjuun.
Ostokset luokiteltiin viini-, olut-, sekä viiniä että olutta ja neljäntenä ei-alkoholia sisältäviin tapahtumiin. Viinin ostajien ruokakoriin sisältyi enemmän hedelmiä ja oliiveja, vihanneksia, ruokaöljyä, kanaa ja vähärasvaista juustoa kuin oluen ostajilla. Näillä oli puolestaan enemmän valmisruokia, sokeria, leikkeleitä, sianlihaa, perunalastuja, makkaroita, voita, lampaanlihaa sekä virvoitusjuomia.
Tulokset vahvistavat aiemmat havainnot Yhdysvalloista, Ranskasta ja Tanskasta, joiden mukaan viiniä juovat ihmiset syövät terveellisemmin, mm. runsaasti kasviksia, vihanneksia ja kalaa. Viinissä on kasvisperäisiä ns. fenolisia yhdisteitä, joiden on väitetty olevan viininjuojien paremman terveyden taustalla. Tanskalaistutkijat varoittavat, että ennen kuin vetää johtopäätöksiä yhdestä tietystä ruoka-aineesta ja sen terveellisyydestä, on syytä katsoa muitakin mahdollisia selittäviä tekijöitä.
|