Tutkijat: Malaria uskottua yleisempi
10.3.2005 Reuters, BBC/YLE24/YLE Terveys
Malaria on selvästi aiemmin uskottua yleisempi tauti, sanoo kansainvälinen tutkijaryhmä. Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan malariaa sairastaa vuosittain ainakin 515 miljoonaa ihmistä eli lähes puolet enemmän kuin Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut aiemmin.
Kenialaisten, thaimaalaisten ja britannialaisten tutkijoiden mukaan WHO:n tilastot nojaavat pääasiassa klinikoilta saatuihin tietoihin, mutta monet sairastuneista eivät hakeudu hoitoon.
Tutkijat itse käyttivät tautitilastojen lisäksi väestötietoja, tutkimuksia ja satelliittitietoja arvioidakseen taudin yleisyyttä eri alueilla.
Eniten malariatapauksia on Afrikassa, mutta neljännes Aasiassa ja Tyynenmeren alueella, jossa taudin merkitystä on aliarvioitu, he sanovat.
WHO on arvioinut, että vuonna 1998 malariatapauksia oli 273 miljoonaa ja niistä 90 prosenttia Afrikassa. Malariaa esiintyy yli sadassa maassa.
Malariaan kuolee vuosittain yli miljoona ihmistä
Järjestön mukaan tautiin kuolee vuosittain yli miljoona ihmistä. YK:n malariakampanja on asettanut tavoitteeksi tautiin kuolleiden määrän puolittamisen vuoteen 2010 mennessä.
Tuoreessa tutkimuksessa tutkijat korostavat, että oikea tieto sairastapausten määrästä on tärkeää suunniteltaessa taudin torjuntaa ja arvioitaessa siihen tarvittavan rahan määrää.
Kansainvälisen aidsin, tuberkuloosin ja malarian torjuntaan keskittyvän rahaston johtaja Richard Feachem kommentoi tutkimusta sanomalla, että se tuo vahvistusta aiempiin näkemyksiin, että arviot malarian määrästä ja taudin aiheuttamista kuolemantapauksista ovat olleet alimitoitettuja.
Malaria on Plasmodium-sukuun kuuluvan alkueläimen aiheuttama kuumetauti, joka leviää hyttysenpiston välityksellä. Taudista on olemassa useita eri tyyppejä, joiden vaikeusaste vaihtelee.
|