Makeannälkä selittyy perintötekijöillä
7.3.2008 YLE Uutiset/YLE Terveys
Makean himo selittyy ainakin osittain perimällä. Helsingin yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan puolet ihmisten välisistä eroista makean syömisessä johtuu perintötekijöistä. Sen sijaan mieltymys suolaiseen ruokaan on täysin ympäristön tuottamaa.
Herkkujen vastustaminen on toisille helpompaa kuin toisille. Asiaa tutkineen Kaisu Keskitalon väitöskirja tarkastetaan perjantaina.
- On helppo huomata, että aikuisissa ihmisissä on paljon eroja siinä, kuinka paljon he pitävät makeasta. Tässä tutkimuksessa kävi ilmi, että noin puolet ihmisten välisistä eroista selittyy geeneillä eli perintötekijöillä. Toisen puolen määrää ympäristö, tutkija Kaisu Keskitalo kertoo.
Tutkimuksessa löydettiin kromosomissa 16 sijaitseva geneettinen tekijä, joka voi vaikuttaa siihen, miten usein makeaa tekee mieli. Vastoin odotuksia herkkukromosomi löytyy useammin miehiltä kuin naisilta. Keskitalo arvelee, että naisten makeannälkä selittyy tunnetekijöillä.
- Ainakin meidän tutkimuksemme perusteella naisilla on ehkä taipumusta tällaiseen tunnesyömiseen, joka sitten kohdistuu makeisiin elintarvikkeisiin.
Vaikka makean himoa voidaankin selittää perimällä, on mieltymys suolaiseen täysin ympäristön määräämää. Siksi siihen on helpompi itse vaikuttaa. Tutkija muistuttaa kuitenkin, että myös makean himosta voi totutella pois, herkkusuuperimästä huolimatta.
|