D-vitamiini ja sydänverisuonitaudit
9.1.2008 Radion tiedeuutiset, Circulation
Elimistön korkea D-vitamiinitaso näyttää suojaavan sydäntaudeilta, osoittaa Yhdysvalloissa tehty viisivuotinen seurantatutkimus.
Tästä ei kuitenkaan seuraa välttämättä, että D-vitamiinipillereiden syönti pienentäisi sydänverisuonitauteihin sairastumisen riskiä, muistuttaa tutkimukseen osallistunut Harvardin yliopiston professori Thomas Wang.
Syy-seuraussuhteen osoittamiseksi tarvittaisiin ns. kaksoissokkotutkimuksia. Siinä osa koehenkilöistä saa D-vitamiinipillereitä ja toiset lumepillereitä ja katsotaan syntyykö ryhmien välille eroja. Eräiden muiden vitamiinien kohdalla on vastaavissa kaksoissokkokokeissa todettu, että lisäpillereistä ei ole apua sydänverisuonitautien torjunnassa, vaikka veren korkeampi vitamiinipitoisuus korreloi myönteisesti pienemmän riskin kanssa.
Nyt julkaistu tutkimus on jatkoa Yhdysvalloissa 1940-luvun lopussa aloitetulle ns. Framinghamin sydäntutkimushankkeelle. Tämänkertaisen kokeen osallistujat olivat ensimmäiseen tutkimukseen osallistuneiden ihmisten lapsia. Koehenkilöitä on 1739 ja iältään he olivat keskimäärin 59-vuotiaita. Kaikki olivat eurooppalaisten siirtolaisten jälkeläisiä.
Ne joiden veren D-vitamiinitaso jäi alle 15 nanogrammaa/millilitrassa, saivat kaksi kertaa useammin sydänkohtauksen tai aivohalvauksen kuin ne, joiden D-vitamiinitaso oli korkea. D-vitamiinitaso säilyi tilastollisesti merkitsevänä selittäjänä, vaikka tietojen analysoinnissa otettiin huomioon perinteiset sydänverisuonitautien riskitekijät kuten korkea verenpaine, kohonnut kolesterolitaso ja diabetes. Tällöin matalan D-vitamiinitason ihmisillä oli 62% suurempi riski sairastua sydänverisuonitautiin kuin korkean D-vitamiinitason ihmisillä.
Tuloksia analysoitiin myös pienemmässä ryhmässä, johon otettiin mukaan vain ne joilla oli kohonnut verenpaine. Tässä ryhmässä matalan D-vitamiinitason ihmisillä oli kaksinkertainen riski saada sydänverisuonitapahtuma vaikka muut perinteiset riskitekijät otettiin huomioon.
D-vitamiinia saa ruuasta, mm. rasvaisista kaloista ja maidosta mutta sitä muodostuu myös ihossa auringon vaikutuksesta. Talviaikaan auringonvalon vähäisyys on ongelma pohjoisessa ja sen vuoksi pitäisi huolehtia riittävästä D-vitamiinin saamisesta esimerkiksi Suomessa. D-vitamiini on tarpeen myös mm. luuston kunnon ylläpitämiselle.
|