Pikkupoikien häiriökäyttäytyminen ennakoi aikuisiän vaikeuksia
3.9.2007 YLE Uutiset/YLE Terveys
Pienten poikien mielenterveyden häiriöillä on havaittu aiempaa selvempi yhteys myöhemmän iän rikollisuuteen.
Yhteys todetaan kokonaisen ikäluokan kattavassa suomalaistutkimuksessa, joka julkaistiin Amerikan lapsi- ja nuorisopsykiatrisen akatemian lehden (Journal of American Academy of Child and Adolescent Psychiatry) uusimmassa numerossa.
Tutkimuksessa käyttiin lähes 2600:n pojan tietoja, jotka perustuvat poliisin rikosrekistereihin, armeijan tekemiin psykiatrisiin diagnooseihin ja poikien itsensä raportoimiin ongelmiin.
Vuonna 1981 syntyneistä miehistä neljä prosenttia on tehnyt ikäluokkansa miesten rikoksista runsaan neljänneksen. Neljän prosentin ongelmaryhmä erottui ikätovereistaan jo kahdeksan vuoden iässä, kertoo tutkimusryhmää johtanut Turun Yliopiston dosentti Andre Sourander.
Pojilla oli väkivaltaisuutta, antisosiaalisuutta, rajojen rikkomista tai uhmakkuutta sekä sen lisäksi oli masennusta ja ahdistuneisuutta, Sourander kertoo.
8-vuotiailla pojilla todetut vaikeat käytös- ja tunne-elämänhäiriöt ennustivat rikollisuuden lisäksi myös muita ongelmia.
Souranderin mukaan kuuluminen tähän ryhmään tarkoitti huomattavan suurta riskiä oikeastaan kaikille mahdollisille aikuisiän psykiatrisille häiriöille, joita oli mahdollista tutkia eli päihdehäiriöille, psykoosille, ahdistukselle, masennushäiriöille ja persoonallisuushäiriöille."
Vanhemmat tai opettajat olivat todenneet kahden kolmesta riskiryhmään kuuluneista tarvitsevan psykiatrista hoitoa jo koulussa. Silti lähes kukaan ei ollut saanut hoitoa 18:sta ikävuoteen mennessä. Andre Souranderin mukaan Suomeen tarvitaan lasten- ja nuorten psykiatrisia seulontoja.
- Samalla tavalla kun seulotaan sokeritautia tai lasten ylipainoisuutta tai mitä tahansa niin sen pitäisi olla osana kouluterveydenhoitoa. Siinä tapauksessa, että me seulotmme tämän tyyppisiä vaikeuksia, meillä pitää olla myös apua ja hoitoa tarjolla, Sourander vaatii.
Seulontojen ja hoidon pitäisi perustua tutkittuun tietoon ja niiden toteuttamiseen tarvittaisiin valtakunnallinen strategia, sanoo Sourander.
Tytöillä ongelmia vähemmän ja myöhemmin
Vaikka tytöilläkin on samankaltaisia ongelmia, niiden määrä on vähäisempi kuin pojilla ja oireilu lisääntyy Souranderin mukaan vasta varhaismurrosiän kynnyksellä.
Tutkimuksen otos oli edustava. Koko miespuolisesta väestöstä siihen osallistui 10 prosenttia vuonna 1981 syntyneiden miesten ikäluokasta.
Niiden poikien, joilla havaittiin pelkästään ADHD tai käytöshäiriöitä tai tunne-elämän häiriöitä, ennuste oli huomattavasti parempi kuin sellaisten, jotka kärsivät sekä käytös- että tunne-elämänhäiriöistä.
|