Epäonnistuneet laihdutukset saattavat altistaa sappikiville
12.12.2006 Uutispalvelu Duodecim/YLE Terveys
Sappikivet näyttävät kehittyvän tavallista helpommin miehille, joille laihdutetut kilot kertyvät takaisin laihdutusyritysten jälkeen. Sappikivien riski on sitä suurempi mitä enemmän paino vaihtelee ja mitä enemmän laihdutusyrityksiä on, todetaan tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa. Tiheän ja runsaan painonvaihtelun on arveltu altistavan myös muille sairauksille kuten metaboliselle oireyhtymälle.
Epäonnistuneet laihduttamiset lisäsivät sappikivien riskiä, vaikka muutos painossa olisi ollut vain muutamia kiloja. Suurin riski oli kuitenkin miehillä, jotka olivat laihduttaneet vähintään yhdeksän kiloa ja sen jälkeen lihoneet jälleen. Näiden miesten sappikiviriski oli 40 prosenttia suurempi kuin miesten, joiden paino pysyi ennallaan seurannan ajan, ja 50 prosenttia suurempi, jos laihdutus–lihomisjaksoja oli kaksi tai useampia.
Havaittu sappikiviriskin suureneminen voi johtua rasvakudoksen lisäyksestä, sillä laihduttamisen jälkeen kertyvät kilot ovat lähes pelkästään rasvaa. Kehon rasvakudosten runsaus liittyy puolestaan sapen kolesterolipitoisuuden suurenemiseen, mikä lisää sappikivien muodostumista.
Tutkimuksessa oli mukana yli 51 000 yhdysvaltalaista lääkäriä, joista 1 200:lla todettiin sappikiviä kymmenen vuoden seurannan aikana.
|