Oletko sokerista?
11.10.2007 Rita Trötschkes
Piilosokeria on monissa kuluttajien suosimissa elintarvikkeissa, mutta vähiten kuitupitoisessa suomalaisessa ruisleivässä, joka on tunnetun huippukokin Jaakko Kolmosen mielestä maailman parasta ruokaa.
Vuoden 2006 ostetuimpien tuotteiden listalle pääsivät mm. leipomotuotteet, juustot, valmisruuat, makeiset ja virvoitusjuomat, joissa on piilosokeria eli lisättyä sakkaroosia.
Piilosokeri voi olla yhtä vaarallista kuin piilorasva, vaikka rasva olisikin lihottavampi ruoka-aine. Piilosokeri saattaa olla merkittävä syy koko kansan lihomiseen.
- Runsaasti sokeria sisältävät elintarvikkeet heilauttavat veren sokeripitoisuuta nopeasti laidasta toiseen, mistä seuraa huono olo, kuvailee mestarikokki Jaakko Kolmonen sokeripitoisen ruuan vaikutuksia elimistöön.
- Kuitupitoinen ja sokeroimaton ruisleipä on turvallinen elintarvike, sillä se pitää verensokerin tasaisena ja olon kylläisenä.
Tällä välipalalla tulee huono olo.
- Huolimaton kuluttaja ostaa ns. värjättyjä elintarvikkeita, joissa on paljon rasvaa ja sokeria. Ostetuimmat tuotteet -tilasto todistaa vääristyneet kulutustottu- muksemme, sanoo Jaakko Kolmonen.
Arvion mukaan suomalainen säästäisi keskimäärin 359 euroa vuodessa, ellei ostaisi kulutustilaston mukaisia piilosokerisia elintarvikkeita. Hän ehdottaakin, että jokainen laskee paljonko kuluttaa vuodessa rahaa herkkuihin ja nautintoaineisiin.
Kuitupitoinen leipä ei lihota
Kuitu on kasvikunnan tuotteista saatavaa massaa ja se pitää parhaiten nälän loitolla. Parhaiten kuitua saa täysjyväviljasta sekä kasviksista ja hedelmistä. Kuitua tulisi syödä vähintään 25 g päivän aikana.
– Kun pureskelee jälkiuunileipäpalasta pitkään, huomaa myös sen makeuden.
Jaakko Kolmonen sanoo syöneensä elämänsä aikana yli 12.000 jälkiuunileipää ja 1200 kiloa täysjyväpuuroa. Eikä hän ole lihava.
Kirja tarjoaa hyviä vinkkejä nuorille
- Sitä paitsi suomalainen leipä on maailma puhtainta, sillä Suomi on maailman puhtain maa, hän vakuuttaa. Suomen pelloille on jo vuosikymmeniä levitetty Siilinjärvellä tuotettua, raskasmetallijäämistä puhdasta apulantaa, joka takaa että maaperämme on puhdas verrattuna muihin maihin.
Uudessa kirjassaan ”Tartu Pannuun” Jaakko Kolmonen perustelee terveellisten ruokien ja ravitsevien välipalojen tärkeyttä, ja ehdottaa uudenlaisia makuelämyksiä.
Ravitseva napostelupala.
Terveyden reseptiksi hän nimeää säännölliset ruokatavat, liikunnan, riittävät yöunet sekä napostelun, alkoholin ja tupakan välttämisen. Hän kehottaa myös tekemään joka päivä yhden ihmisen onnelliseksi.
Jaakko Kolmonen neuvoo levittämään leivälle itse valmistettua kala-, liha- tai kasvisruokaa. Esimerkiksi ruistoastin päällysteet voivat olla edellisen aterian lihaa. Rasvan korvaa porkkanamuusi ja kinkkuleikkeleen lihapullat.
Ruistoast porkkanamuusilla.
- Vältä rasvaa tai käytä rasvana mahdollisimman usein kotimaista kylmäpuristettua rypsiöljyä, hän neuvoo.
Kirja "Tartu Pannuun" kehottaa tarkkailemaan myös jogurttien ja vanukkaiden tuoteselostuksia.
Niiden hiilihydraatti- ja rasvapitoisuudet vaihtelevat suuresti. Ennen kaikkea maustetuissa jogurteissa on paljon sokeria.
Yhden mustaherukkajogurttitölkin (2 dl) sisältö: 14 palaa sokeria ja hiukan mustaherukoita.
Myös myslien ja murojen sokeripitoisuuksia kannattaa tarkkailla. Niissä voi olla jopa 30% sokeria ja lisäksi paljon suolaa ja rasvaa. Kaupan hilloissa on yleensä vain 35 % marjoja. Sokeria on noin 60 %, kun kotihilloissa marjapitoisuus on noin 85-90% ja hilloksokeria on noin 10-15%.
Maustettujen jogurttien sijaan kannattaa kokeilla rahkaruokia. Nuorten suosimassa rahkalettureseptissä maidon tilalle on vaihdettu rahka.
|