yle.fi

Kulttuuri tulevaisuuden tuulensuojana -foorumi visioi kulttuurin monipuolisia mahdollisuuksia

Suomen Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho. Kuva: Anne Hämäläinen/YLE

Neljäs Kulttuurikunnon foorumi, Kulttuuri tulevaisuuden tuulensuojana, kokosi kulttuuri- ja hyvinvointialan vaikuttajat Helsinkiin Yleisradion Isoon Pajaan 6.10.2010.

Foorumin taustana oli ajatus siitä, että kulttuurilla on tulevaisuudessa yhä merkittävämpiä vaikutuksia kansanterveyteen, talouteen ja yksilön identiteettiin. Mikä suomalaisessa kulttuurissa on vetovoimaista ja miten pitää se elinvoimaisena? Mikä on kulttuurin osuus Suomen maabrändistä? Mikä on Yleisradion kulttuurinen tehtävä ja muuttuuko se ajassa? Mitkä kulttuuritoiminnot ovat peruspalveluja – vai ovatko mitkään? Yhtenä päivänä näkökulmana oli myös se, miten kulttuurin hyvinvointivaikutukset nousevat osaksi poliittista prosessia ja taiteellista toimintaa. Päivän aikana, erityisesti työryhmissä, visioitiin myös hankkeen jatkomahdollisuuksia Kulttuurikunnon nykyisen toimintamuodon päättyessä vuoden 2010 lopussa.

Tilaisuuden avasi Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen ja sen päätti kulttuuritoimituksen päällikkö Airi Vilhunen. Puheenvuoroja esittivät Suomen Kansallisteatterin tuore pääjohtaja Mika Myllyaho, Suomen maabrändivaltuuskunnan jäsen, terveydenhoitaja Batulo Essak, Yleisradion ohjelmistoaluejohtaja Olli-Pekka Heinonen, Teoksen ja Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin sekä Oulu 15 -hankkeen projektipäällikkö, kulttuurin monitoimija Petri Sirviö.

Taiteen pohjimmaisesta merkityksestä muistuttivat päivän aikana Akademiska Damkören Lyranin ja Polyteknikkojen kuoron kvartetit sekä stand-up-koomikko Anders Helenius.

Alta löydät yhteenvedot puheenvuorojen ja työpajojen sisällöistä.

> Tervetuloa
Toimitusjohtaja Lauri Kivinen, Yleisradio Oy

> Teatteri yhteiskunnassa
Pääjohtaja, ohjaaja Mika Myllyaho, Suomen Kansallisteatteri

> Kulttuuri ja maabrändi
Maabrändivaltuuskunnan jäsen, terveydenhoitaja Batulo Essak

> Keskellä elämää
Ohjelmistoaluejohtaja Olli-Pekka Heinonen, Yleisradio

> Jalat tukevasti ilmassa
Projektipäällikkö Marjaana Mykkänen, Kulttuurikunto

> Kannattaako kulttuuriin sijoittaa
Kustantaja Niklas Herlin, Teos ja Uusi Suomi

> Mitä taiteella tehdään
Projektipäällikkö, kulttuurin monitoimija Petri Sirviö, Oulu 15 -hanke

> Mitä tästä opimme
Päällikkö Airi Vilhunen, YLE Kulttuuri

> Työpajojen tulokset – Kulttuurikunnon jatkon toimintamuodot
Yhteenveto työpajojen tuloksista.
 

YLEn toimitusjohtaja Lauri Kivinen. Kuva: Anne Hämäläinen/YLELauri Kivinen: Tervetuloa

Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen aloitti päivän kertomalla Yleisradion suhteesta kulttuuriin. Kulttuuri on mukana jo Ylen missiossa: ”Yleisradio on olemassa, jotta kansanvalta ja suomalainen kulttuuri vahvistuisivat.” Kivisen mukaan kaikki, mitä Yle tekee, voidaan tulkita suomalaisen kulttuurin tekemiseksi tai välittämiseksi. Organisaation näkökulma kulttuuriin on laaja: Ylelle kulttuuri tarkoittaa kaikkea ”lastenkulttuurista perinteiseen, uudesta vanhaan, tavanomaisesta ja tutusta odottamattomaan, pienestä isoon, äänestä kuvaan, läheltä kauas”.

Ylessä keskustellaan paljon tämänhetkisestä yhteiskunnallisesta muutoksesta: mitä kansalliselle kulttuurille tapahtuu, kun yleisön mediakäyttäytyminen muuttuu? Kulttuurin kuluttaminen on jo nyt siirtynyt entistä enemmän sähköisiin medioihin. Kivinen uskoo, että pirstaloituneessa maailmassa tarvitaan kulttuurille majakoita, suunnannäyttäjiä ja yhteenkokoavia voimia – ja se on tehtävä, jonka Yleisradio tulee taatusti tuntemaan, kun kilpailu yleisöstä eri mediamuotojen välillä kiihtyy.

Puheenvuoronsa lopuksi Kivinen laittoi itsensä likoon esittämällä Yleisradioon liittyvillä sanoilla mukaillun version Eino Leinon kuuluisasta Kyltyyri-runosta.

Mika Myllyaho: Teatteri yhteiskunnassa

Elokuussa Suomen Kansallisteatterin pääjohtajana aloittanut Mika Myllyaho kertoi puheenvuorossaan näkökulmastaan teatteriin taidemuotona ja valotti hieman myös linjaansa Kansallisteatterin johtajana. Myllyaholla on kokemusta suomalaisen teatterin kentältä 20 vuoden ajalta niin Ryhmäteatterin ja Tampereen Teatterikesän taiteellisen johdon kuin Teatterikorkeakoulun professorinkin näkökulmasta.

Myllyahon mukaan teatterin suhde yhteiskuntaan on tällä hetkellä ongelmallinen: toisaalta teatteri on viihteellistynyt, mutta toisaalta taiteellisen teatterin kaipuu tuntuu olevan suuri. Tällä hetkellä yksi teatterin suurista väitetyistä ongelmista on se, ettei viihteen ja taiteen välistä eroa voida määrittää, mutta Myllyaho on tästä eri mieltä. Hänen mukaan teatterinjohtajien ja taiteilijoiden tehtävänä on etsiä keinoja tähän määrittelyyn. Myllyaho uskoo, että myös taiteellinen teatteri voi olla viihdyttävää.

Myllyaho tiivisti näkemyksensä kymmeneksi dogmaksi, joiden kautta hän tarkastelee teatterin kenttää:

1. Taiteellinen teatteri on ainoa lähtökohta

2. Taiteen tulee olla korkealaatuista

Taiteilijoiden täytyy ymmärtää, mitä on laadukas sisältö ja uskaltaa puhua siitä. Suomalaisessa teatterissa ja näytelmäkirjallisuudessa riittää tällä hetkellä laadukkaan draaman tekijöitä ja menestystä saavutetaan ympäri Eurooppaa.

3. Aiheiden tulee olla suhteessa ympäröivään maailmaan

Teatterin tulee peilata sitä, millaiset aiheet ovat tällä hetkellä yhteiskunnassa mielenkiinnon kohteena. Myllyahon mukaan klassikkodraamojen aika on ohi ja on taas uusien, tässä päivässä olevien näytelmien aika.

4. Aiheiden tulee olla henkilökohtaisia

Tekijän tulee olla suhteessa käsiteltävään aiheeseen. Myllyaho ei ehkä tekisi näytelmää maahanmuutosta, koska ei tunne yhtään maahanmuuttajaa, mutta voisi tehdä siitä, ettei tiedä aiheesta mitään. Pelkkä hyvä tarina ei riitä – olennaista on, miksi tekijä haluaa kertoa juuri tämän tarinan?

5. Linjaukset ja ratkaisut ovat esillä ja ne ovat kommentoitavissa

6. Uskallus kritiikkiin suhteessa omaan taiteeseen

Teatterimaailman suurimpia keskustelunaiheita on juuri nyt, millä perustein valtio tukee teatteritaloja. Laaduntarkkailuun on suuri huuto yhteiskunnassa ja laatukriteerit ovatkin tällä hetkellä opetus- ja kulttuuriministeriön pohdinnassa. Myös Kansallisteatterissa katsotaan peiliin ja mietitään, mikseivät suuren näyttämön näytelmät ole viime aikoina menestyneet muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

7. Vastuun kanto ja virheiden korjaaminen

8. Vastuu omasta kasvusta ja muutoksesta

9. Ulos teatterista

Kansallisteatteri on vastikään perustanut viidennen näyttämön, joka lähtee viemään pienimuotoisia esityksiä esimerkiksi sairaaloihin ja vankiloihin ja toiminnasta pyritään tekemään vakituinen osa teatteria. Valtio ei tue viidettä näyttämöä, vaan Kansallisteatteri kustantaa toiminnan omista varoistaan.

10. Katse avoimesti joka suuntaan

Myllyaho siis uskoo teatterin tehtävään nostaa esiin ja tarkastella ajankohtaisia, yhteiskunnallisia ilmiöitä. Kansallisteatterissa työn alla on tällä hetkellä projekti yhdessä Yleisradion kanssa, jossa taidetta viedään vastaanottokeskuksiin. Projektin yhtenä näkökulmana on myös vastaanottokeskusten ihmisten itse tekemä taide.

Myllyaho on sitouttanut viisi mielestään parasta tämän hetken näytelmäkirjailijaa kirjoittamaan kukin kolme näytelmää Kansallisteatterille seuraavien 10–15-vuoden aikana (Sofi Oksanen, Juha Jokela, Laura Ruohonen, Heini Junkkaala ja Paavo Westerberg). Myllyaho ei odota pikavoittoja, vaan uskoo siihen, että todelliset ilmiöt syntyvät pitkällä aikavälillä.
 

Kuvassa terveydenhoitaja Batulo Essak. Kuva: Anne Hämäläinen/YLEBatulo Essak: Kulttuuri ja maabrändi

Suomen maabrändivaltuuskunnan jäsen, terveydenhoitaja Batulo Essak kertoi näkökulmastaan suomalaiseen kulttuuriin. Somalialaistaustainen, vuonna 1991 Suomeen tullut Essak työskentelee tällä hetkellä Aids-tukikeskuksessa suunnittelijana erityisesti maahanmuuttajien parissa.

Essakin mukaan erityisen vetovoimaista suomalaisessa kulttuurissa on suhde luontoon: luonnossa ollaan yksinkertaisten asioiden äärellä. Luonnolla on suomalaisille sama merkitys kuin muissa kulttuureissa rukouksella tai meditaatiolla. Puhtaus, koskemattomuus, kunnioitus ja rauha ovat ikiaikaisia ja kestäviä kulttuurin rajat ylittäviä arvoja, joiden symboli suomalainen luonto on.

Uussuomalaisten kannattaisi oppia suomalaisesta kulttuurista rauhallisuutta, rehellisyyttä, järkevyyttä, johdonmukaisuutta ja neuvottelutaitoja, jotka ovat suomalaisen kulttuurin kantavia voimia. Suomalaisten puolestaan kannattaisi oppia uussuomalaisilta käytöstapoja, kohteliaisuutta, lähimmäisenrakkautta sekä huumoria. Essakin mukaan suomalaisten tulisi hyödyntää maahanmuuttajien kanssa työskentelyn aikaansaamaa monikulttuurista pääomaa, koska se voi olla silta muihin kulttuureihin niin suomalaisen osaamisen, kaupan kuin kulttuurielämänkin näkökulmasta. Tätä osaamista monilla muilla kulttuureilla on jo luonnostaan Suomea monikulttuurisemman historian vuoksi.

Kulttuurin osuus Suomen maabrändissä on tärkeä, sillä se luo helposti muistettavan ja näkyvän hahmon suomalaiselle osaamiselle, taloudelle, politiikalle ja maalle ylipäätään. Maabrändin tulee hyödyntää kulloinkin ajankohtaisia kulttuurin ilmiöitä: jos niitä synnytetään suoraan maabrändin tarpeisiin, siitä on pelkästään haittaa.

Essak sivusi myös Yleisradion näkökulmaa monikulttuurisuuteen. Hän kysyi, mikä on Ylen suhde maahanmuuttajiin sekä tekijöinä että katsojina – onko Yle koko Suomen näköinen? Media tarvitsee maahanmuuttajien näkökulmaa. Toimitusjohtaja Lauri Kivisen mukaan kysymys on Ylelle ajankohtainen: Ylen on oltava asian suhteen etukenossa ja monikulttuurisempi kuin muu Suomi.
 

Yleisradion asia- ja kulttuuriosaston ohjelmistoaluejohtaja Olli-Pekka Heinonen. Kuva: Anne Hämäläinen/YLEOlli-Pekka Heinonen: Keskellä elämää

Yleisradion asia- ja kulttuuriosaston ohjelmistoaluejohtaja Olli-Pekka Heinonen kertoi Ylen roolista kulttuuritoimijana. Heinonen viittasi muuttuneeseen maailmaan: vielä 1980-luvulla tulevaisuususko oli vahva ja tulevaisuus-sanalla oli positiivinen kaiku. Tällä hetkellä tulevaisuus nähdään aikaisempaa huomattavasti pelottavampana asiana. Tällaisina aikoina kulttuurin voima on siinä, että se auttaa näkemään maailman toisenlaisena, kuin se juuri nyt on.

Heinosen mukaan Ylen kulttuuritehtävänä on toimia:

1. Kansallisena audiovisuaalisen kulttuurin tallentajana

• Ylelle ajankohtainen kysymys on, miten se voisi saada tallentamansa suomalaisen kulttuurin lähemmäs kaikkia suomalaisia. Miten suomalaiset pääsisivät katsomaan, millaisia uutisia oli tai millaista viihdettä esitettiin päivänä, jolloin synnyin?
• Tällä hetkellä ollaan audiovisuaalisen kulttuurin huipulla, koska kuka tahansa voi tuottaa ja jakaa sisältöä itse
• Ylellä on merkittävä rooli suomenruotsalaisen kulttuuri-identiteetin ylläpitämisessä. Mikä on se kieliympäristö, jossa vähemmistökulttuuri elää, kehittyy ja voi hyvin?

2. Uutta luovana kulttuuritoimijana

• Yle on vahva toimija erityisesti musiikin, draaman ja dokumentin alueilla
• Merkittävä osa Ylen rahoituksesta palautuu takaisin suomalaisille kulttuurin tekijöille: esimerkiksi tuotantoyhtiöille, säveltäjille, näyttelijöille ja käsikirjoittajille. Kirjailija Hannu Raittilan mukaan Ylen tuki suomalaisten käsikirjoittajien toimeentulolle on tärkeämpää kuin mikään apuraha.

3. Kulttuurin välittäjänä ja tulkitsijana

• Yle tallentaa eri puolilla Suomea tapahtuvia kulttuuritapahtumia ja välittää tietoa niistä. Ajankohtainen kysymys on, tallentaako Yle esimerkiksi teatteriesityksen sellaisena kuin se esitetään vai tuoko Yle taltiointeja esittämällä esitykseen jotakin uutta käytettävissä olevin audiovisuaalisin keinoin?

Ylen näkemyksen mukaan sillä on 100 000 hengen aktiivinen kulttuurin ydinyleisö. Kulttuurin perusyleisöön kuuluu 500 000 ihmistä, jotka ovat kiinnostuneita asioista monipuolisesti ja jotka hakevat uusia elämyksiä. Tässä suhteessa kulttuurin ja urheilun yleisöt ovat samankaltaisia: molemmilla on sekä intohimoisia faneja että vastustajia, jotka kääntävät automaattisesti kanavaa tietynlaisen ohjelman alkaessa.

Ylen tavoitteena on kasvattaa kulttuurin ydinyleisön määrää törmäyttämällä katsojia asioihin, joita he eivät välttämättä normaalisti valitsisi. Kulttuurikunnon kaltaiset yleisöhankkeet ovat tästä syystä Ylelle välttämättömiä toimintatapoja verkostojen synnyttämiseksi.

Yle haluaa käydä tehtävästään keskustelua myös suomalaisten kanssa: onko Ylen tulkinta tehtävästään oikea vai pitäisikö sen painottaa muita asioita?
 

Kulttuurikunnon projektipäällikkö Marjaana Mykkänen. Kuva: Anne Hämäläinen/YLEMarjaana Mykkänen: Jalat tukevasti ilmassa

Projektipäällikkö Marjaana Mykkäsen kertoi Kulttuurikunnon jatkomahdollisuuksista, kun hanke nykyisessä muodossaan loppuu joulukuussa 2010. Kulttuurikunnon perusidea on nyt erityisen ajankohtainen, kun kulttuuria ja terveyttä yhdistävät hankkeet ovat eturintamassa jopa ministeriötasolla. Näiden hankkeiden myötä suomalaisten kulttuurinen aktiivisuus voisi olla jatkossa yksi Suomen menestystekijöistä. Pelkän brändin ylläpitäminen ei riitä – tarvitaan toimintaa. Yle ei kuitenkaan voi jatkossa huolehtia yksin hankkeen ylläpidosta, joten tarvitaan malli, jolla Kulttuurikunto voi jatkua.

Kulttuurikunnon toimintoja jatkossa vuodesta 2011 alkaen voisivat olla:

1. Parhaat ideat -verkosto ja tietopankki
2. Työhyvinvoinnin keinot kulttuurin avulla -ideapankki
3. Toimintamallit ja tuotteistaminen esim. kunnille
4. Kulttuurikunto-ohjaajan koulutus
5. Kansallinen kulttuurikuntopäivä ja sen tuotteistus
6. Verkkosivusto, jossa kulttuuritoimijoiden mahdollista tarjota palvelujaan alueellisesti
 

Niklas Herlin: Kannattaako kulttuuriin sijoittaa

Kustannusosakeyhtiö Teoksen ja verkkolehti Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin esitteli kaksi päinvastaista näkökulmaansa kulttuuriin sijoittamiseen. Tekemisillään aina paljon julkisuutta saavuttava Herlin aloitti kertomalla, miksei kulttuuriin missään nimessä kannata sijoittaa: iltapäivälehtien suhtautuminen aiheeseen on poikkeuksetta negatiivinen. Esimerkiksi Ilta-Sanomat uutisoi taannoin Herlinin ”haaskanneen” kulttuuriin yli viisi miljoonaa euroa seitsemän vuoden aikana. Jutussa ei mainittu, paljonko Herlinin bisnekset olivat samana aikana tuottaneet.

Sama lehti on uutisoinut myös siitä, etteivät suomalaiset miljonäärit laita rahojaan hyväntekeväisyyteen. Lehtien tiedot eivät kuitenkaan ole koko totuus: Herlinin mukaan Suomessa ei yksinkertaisesti voi kertoa asiasta, koska silloin saa jeesustelijan maineen. Herlin tekee hyväntekeväisyyttä kulttuurin parissa osakeyhtiön muodossa, vaikka on samalla sitä mieltä, että kulttuurin pitäisi olla bisnestä.

Moni on kysynyt Herliniltä, miksei verkkolehti Uusi Suomi julkaise kulttuuriartikkeleita. Herlin on todennut, ettei verkossa julkaistuilla kulttuurijutuilla vain valitettavasti ole tarpeeksi lukijoita. Hän penää kirjoittajilta sellaisia kulttuuriaiheisia juttuja, joita oikeasti luetaan. Herlinin mukaan kulttuuriartikkeleille on olemassa muita, verkkoa parempia medioita.

Herlinin mielestä kulttuuriin sijoittaminen on maailman epäkiitollisinta hommaa, koska se tuo mukanaan suuren määrän negatiivista ja jopa syyttelevää julkisuutta.

Toisaalta, Herlinin mukaan mikään ei ole niin kuin sijoittaa kulttuuriin: hän ei ole ollut koskaan Suomessa mukana missään yhtä hienossa. Teoksessa hän on saanut tutustua lukuisiin mahtaviin ihmisiin: muun muassa Sofi Oksaseen, Sauli Niinistöön, Mikko Rimmiseen ja Raija Oraseen. Herlin on etuoikeutettu saadessaan olla paikalla, kun Teos on saanut seitsemän vuoden aikana kolme Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoa. Myös Uusi Suomi on tehnyt kolmen ja puolen vuoden aikana mediaa, jollaista kukaan muu ei ole aikaisemmin tehnyt.

Negatiivinen julkisuus ei pysty viemään Herliniltä sitä nautintoa, mitä hän saa sijoittamisesta kulttuuriin. Hänellä on täysi syy epäillä, että sekä Teos että Uusi Suomi ovat hengissä vielä sadankin vuoden kuluttua ja on pohjattoman ylpeä siitä, että on saanut olla mukana käynnistämässä näitä tiedonvälityksen kanavia. Kaikesta huolimatta Herlin on sitä mieltä, että suomalainen kulttuuri on upea asia ja että siihen kannattaa ehdottomasti sijoittaa.
 

Petri Sirviö: Mitä taiteella tehdään

Petri Sirviöllä on monipuolinen näkökulma kulttuurialaan yli 20 vuoden ajalta muun muassa Mieskuoro Huutajien johtajana. Tällä hetkellä hän toimii projektipäällikkönä kulttuurin ja luovien alojen Oulu 15 -sateenvarjohankkeessa. Sirviön taiteen hyödyllisyyteen pureutuvan puheenvuoron lähtökohtana oli Huutajien Jouko Salon heitto 1980-luvun lopulla: ”Taidetta on se, mistä ei ole mitään hyötyä.” Tuohon aikaan suurin osa taiteesta oli jollain tapaa yhteiskunnallista. Toisaalta lause heijastaa myös tuolloin noussutta ymmärrystä siitä, millaisia taloudellisia funktioita taiteella voi olla.

Sirviölle ajankohtainen kysymys tällä hetkellä on, voidaanko taide nähdä puhtaasti itseisarvoisena asiana. On paljon tilanteita, joissa kulttuuriuskovaisten ja kulttuuria ymmärtämättömien näkökulmat eivät kohtaa koskaan: taiteen itseisarvo on helppo lintata, jos sitä ei tunnista. Niille, joille taiteella on itseisarvoinen asema, sen hyöty on itsestäänselvyys.

Mielenkiintoista on myös yhteisöllisen taiteen suhde taiteilijamyyttiin. Sirviöstä on ilahduttavaa, että tämän hetken kolmekymppiset koulutetut taiteilijat tekevät täysin luontevasti osallistavaa taidetta ilman ulkoista pakkoa tai suurta taloudellista porkkanaa.

Yksi näkökulma on, voiko taiteen kannattavuutta edes arvioida mekaanisten mittareiden mukaan. Opiskellessaan nuorena taloustiedettä Sirviö törmäsi kysymykseen ”jos voidaan laskea yhteiskunnallista hyötyä, voidaanko laskea myös yhteiskunnallista haittaa”? Sirviölle on päivittäinen kysymys, lähteäkö ajamaan vastaavaa ajattelua päätöksenteon tueksi vai jatkaako arvopohjaista ajattelua.

Sirviö on kiinnostunut alueista, joilla eri alat kohtaavat. Taiteen mittaamisen avuksi voi ottaa taloudesta tuttuja malleja: esimerkiksi Kalifornian Piilaaksossa venture capitalist valitsee kymmenen start up -yritystä riskisijoittamiseen. Todennäköisesti kuusi näistä menee konkurssiin ensimmäisen vuoden sisällä ja kolme pyörii jollain lailla, mutta yksi lyö itsensä läpi kansainvälisillä markkinoilla ja tulee globaaliksi markkinajohtajaksi valitsemallaan segmentillä. Onnistumisprosentti on pieni, mutta se riittää, että yksi kymmenestä kuittaa koko potin ja moninkertaistaa arvonsa.

Samaa periaatetta voi soveltaa myös taiteilija-apurahoihin, vaikka todellisuudessa taidetta ei arvotetakaan näin. Taiteilijoita tukiessa on mahdotonta tietää, kuka kymmenestä taiteilijasta menestyy ja luo tulevaa kulttuurista pääomaa.

Toinen kulttuuripolitiikkaan liittyvä argumentti liittyy Sirviön kokemukseen elinkeinokehittäjien suhtautumisesta taiteeseen. Sirviö kuulee usein, ettei taiteen tekeminen ole kannattavaa, koska se ei tuota ja sitä pitää subventoida koko ajan. Jos taidetta perusteltaisiin pelkästään näin, kulttuurin elinkeinotoiminta olisi täysin turhaa. Elinkeinokehittäjien kannattaisi siis huomioida, että kulttuurissa teokset ja taiteellinen etsintä sijoittuvat samaan vaiheeseen kuin alkutuotanto ja tuotekehitys esimerkiksi elintarviketeollisuudessa. Kun tarkastellaan eurooppalaista talouselämää miltä tahansa alalta, missä alkutuotantoa ei subventoitaisi? Sirviö kehottaa käyttämään näitä argumentteja perustelemaan myös kulttuurin alkutuotannon tukemista.

Esimerkiksi suomalaisesta kulttuurisesta pääomasta voidaan ottaa vaikkapa Aleksis Kivi. Kuinka paljon lippuja Aleksis Kiven teksteihin perustuviin näytelmiin myytiin viime kesänä suomalaisissa kesäteattereissa? Tekstit ovat maksaneet itsensä takaisin jo sata vuotta sitten ja nyt Aleksis Kivi on sampo, johon ei tarvitse satsata mitään.

Hyödyn käsitettä pohdiskeli myös apulaisprofessori Raoul Brummert Sirviön opiskeluaikoina todetessaan, että ”hyöty on mielihyvää”. Tätä talouden toteamusta on luontevaa soveltaa myös kulttuuriin.
 

Airi Vilhunen: Mitä tästä opimme

YLE Kulttuurin päällikkö Airi Vilhunen kommentoi lyhyesti Ylen vastuuta Kulttuurikunnon säilyttämisessä. Yle näkee roolinsa Kulttuurikunnon kaltaisissa hankkeissa erityisesti syntyneen verkoston ylläpitäjänä, verkkosivujen kehittäjänä ja mahdollistajana sekä foorumin tarjoajana päivän seminaarin kaltaisille kohtaamisille.

Vilhunen oli vaikuttunut työryhmätyöskentelyn pohjalta siitä, että verkoston syntyminen on ollut todella merkityksellistä hankkeessa. Yleisradio tuntee vastuunsa hankkeen käynnistäjänä, mutta tehtävänsä vuoksi se ei voi ottaa päävastuuta hankkeen jatkosta. Vilhunen lupasi kuitenkin, että Yle voi turvata Kulttuurikunnon toiminnan erityisesti pian käsillä olevan siirtymäkauden ajalla.
 

Työpajojen tulokset – Kulttuurikunnon jatkon toimintamuodot

Työpajatyöskentely oli luonteva osa päivää. Seitsemässä eri työryhmässä käsiteltiin Kulttuurikunnon tulevaisuutta: mitkä toiminnan muodot ovat säilyttämisen arvoisia? Missä toiminnoissa on Kulttuurikunnon ydinhyöty eri toimijoille? Mikä ylipäänsä on Kulttuurikunnon rooli kulttuuria ja terveyttä yhdistävien hankkeiden kentässä – tarvitaanko Kulttuurikuntoa? Millainen toimija voisi jatkossa huolehtia Kulttuurikunnosta?

Työpajoja vetivät Kulttuurikunnon verkkotoimittaja Mika Junnikkala, Jyväskylän taidemuseon kulttuuriluotsi-koordinaattori Hanne Laitinen, Pink Eminencen Outi Raatikainen ja Anna Kari, YLE Kulttuurin vastaava tuottaja Jouni Tulonen, Kulturkondiksen koordinaattori Mats Wägar sekä kirjastojen valtakunnallisten verkkopalvelujen suunnittelija Päivi Litmanen-Peitsala.

Työryhmien mukaan Kulttuurikunnossa syntynyt verkosto voisi olla toiminnan kehys myös tulevaisuudessa. Hanke on erilaisten toimijoiden tapa kohdata avoimesti kentällä, jossa ei olla toinen toistensa kilpailijoita. Verkottuminen, hyvien käytäntöjen vaihtaminen ja ihmisten oikea tapaaminen on ensiarvoisen tärkeää: ei ole ollenkaan itsestään selvää, että eri taiteenalojen ihmiset kohtaisivat ilman Kulttuurikunnon kaltaisia hankkeita. Esimerkiksi kunnallisilta toimijoilta edellytetään yhteistyötä ja verkostoitumista myös oman toimintaympäristön ulkopuolelle, joten mukana olo Kulttuurikunnossa on monille olennaista myös toiminnan jatkumisen näkökulmasta. Kaksi vuotta on lyhyt aika uuden idean juurruttamiselle, joten työryhmien mielestä hankkeen jatkolle on selkeät perusteet.

On selvää, että Kulttuurikunnon ydinsanoma kaipaa selkiyttämistä. Mikä on ydinviesti hankkeen kumppaneille - entä suurelle yleisölle? Tavoitteleeko Kulttuurikunto kaikkia suomalaisia vai voisiko kohderyhmää täsmentää? Kulttuurikunnon brändi on toimijoiden mielestä kuitenkin vahva ja lisäarvoa kumppaneille tuova, joten sen vaipuminen unholaan olisi sääli.

Yleisötyö, työhyvinvointipalvelut sekä kulttuuria ja terveyttä yhdistävät teemat kuuluvat jo monien kulttuuritoimijoiden perustoimintoihin. Kulttuurikunto voisi olla jatkossa myös näitä toimintoja kokoava ja tukeva verkosto. Arvokasta on myös se, että Kulttuurikunnon avulla pienetkin toimijat voivat saada tapahtumiaan ja palvelujaan näkyviin.

Työryhmissä ideoitiin myös, millaisia toiminnan muotoja Kulttuurikunnon kehykseen voisi tulevaisuudessa lisätä, jos hanke jatkuu. Kulttuurikunto voisi osallistua aktiivisemmin jo olemassa oleviin tapahtumiin, kuten eri kaupunkien Taiteiden öihin. Tehokkaammin huomioitavista kohderyhmistä mainittiin ainakin nuoret, tulevat kulttuurin kuluttajat, sekä tavalliset työssäkäyvät keski-ikäiset. Hankkeen konkreettisia vaikutuksia toivottiin myös tarkempaan seurantaan.

Yksi uusista ideoista oli Kulttuurikunto-agenttien valjastaminen uusien yleisöjen saavuttamiseksi ympäri Suomen. Kulttuurikunnon ilosanomaa levittävät agentit voisivat olla joko hankkeen nykyisistä kumppaneita tai halukkaita vapaaehtoisia, jotka toimisivat linkkeinä hankkeen juurruttamiseksi laajemmin koko Suomeen. Agenttien lisäksi työryhmissä pohdittiin myös sitä, miten saada esimerkiksi 15 000 kaupunginorkesterin kanta-asiakasta myös muiden kulttuurimuotojen äärelle – Kulttuurikunto voisi olla avuksi tämänkaltaisten uusien toimintamuotojen kehittämisessä.

Kulttuurikuntopäivä voisi jatkossakin toimia kerran vuodessa tapahtuvana huomionherättäjänä. Päivänä myös kulttuurilaitokset voisivat tarkastella omaa Kulttuurikuntoaan – onko se kunnossa? Voisivatko kahden eri kulttuurilaitokset työntekijät tutustua toistensa tarjontaan Kulttuurikuntopäivän kunniaksi?

Työryhmissä koettiin, että Ylellä tulee olla ainakin osavastuu Kulttuurikunnon toiminnan turvaamiseksi myös jatkossa. Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö taidetoimikunnat, eri ministeriöt sekä sosiaalialan toimijat mainittiin. Voisiko näistä toimijoista koota ryhmän, jonka avulla lähdettäisiin hakemaan suurempaa tukea toiminnalle? Ylen rooli nähtiin oleellisena erityisesti verkkosivun jatkuvuuden ylläpitämiseksi ja sen kehittämiseksi.
 

 Akademiska Damkören Lyran. Kuva: Anne Hämäläinen/YLE