yle.fi

Kulttuurifoorumit

Kulttuurikunto on järjestänyt neljä kulttuurifoorumia vuosina 2009–2010: kaksi Helsingissä, yhden Rovaniemellä ja yhden Turussa. Foorumeiden tarkoituksena on ollut tarkastella hankkeessa toteutuneita yhteistyömuotoja ja kehitellä uusia, kuulla puheenvuoroja jo toteutetuista toimintamuodoista sekä tavata muita hankkeen toimijoita.

Foorumit ovat myös konkretisoineet hankkeen kumppaneille, miten Kulttuurikuntoa voi hyödyntää paremmin omassa toiminnassa ja millaisia mahdollisuuksia hanke kumppaneilleen tarjoaa. 

 

Kulttuuri tulevaisuuden tuulensuojana

Järjestyksessään neljäs Kulttuurikunto-hankkeen kulttuurifoorumi järjestettiin 6.10.2010 Helsingissä. Kulttuuri tulevaisuuden tuulensuojana -foorumi huipensi jo kolmatta vuotta jatkuneen Kulttuurikunnon.

> Lue yhteenvedot puheenvuorojen ja työpajojen sisällöistä.

Kulttuurikunnon hyvinvointifoorumi kirvoitti kulttuuritoimijat ideoimaan Turussa

Turussa 17.5.2010 järjestetyssä foorumissa käsiteltiin erityisesti kulttuurin vaikutusta hyvinvointiin monipuolisten esimerkkien avulla. Puheenvuoroja kuultiin niin Kulttuurikunnon kumppaneilta erityisesti museopedagogiikan alalta kuin Turku 2011 -hyvinvointihankkeiltakin. Lisäksi vieraaksi saatiin Kultur 365 -hankkeen edustajia Södertäljestä, Ruotsista.

> Lue yhteenveto Turun Kulttuurifoorumista

Kulttuurikunnon foorumi toi eri alojen toimijat yhteen Rovaniemellä

Rovaniemellä 28.4.2010 järjestetyssä foorumissa käsiteltiin erityisesti kulttuurin harrastamisen ja tuottamisen mahdollisuuksia Lapin alueella. Tilaisuuteen osallistui noin 40 toimijaa pääosin Lapista.

> Lue yhteenveto Rovaniemen Kulttuurifoorumista

Helsingin Kulttuurifoorumi 29.10.2009

Kulttuurikunto kutsui kumppaninsa – kulttuurintarjoajat, työnantajat ja järjestöt – ensimmäiseen Kulttuurifoorumiin 29.10.2009 Helsinkiin keskustelemaan kulttuurista ja visioimaan uusia yhteistyömahdollisuuksia.

> Lue yhteenveto