Orkideat ovat todella hankalia kasvattaa. Eiväthän ne voi mitenkään menestyä kotioloissa. Vai uskaltaisiko sittenkin hankkia yhden noista kaunottarista omakseen ?
Suomen Orkideayhdistyksen puheenjohtajan Oili Pentinsaaren mielestä kyllä uskaltaa. Orkideojen suuresta heimosta löytyy monenlaisia kasveja, joista osa viihtyy hyvin vaikkapa tavallisen kerrostaloasunnon ikkunalaudalla. Monet nykyiset hybridit (risteymät) ovatkin erinomaisia hankintoja ensimmäisiksi kasveiksi. Pentinsaaren itsensä asuinkumppaniksi on vuosien saatossa muuttanut jo satakunta orkideaa.
Orkidealajeja on valtavasti. Kaikkia tuskin on vielä edes löydetty. Lisäksi tutkimuksen edistyessä nykyisin vielä samana lajina pidettyjenkin joukosta saattaa erkaantua kasveja omiksi lajeikseen. Tällä hetkellä lajimääräarviot liikkuvat jossakin 20 000 - 30 000 välillä. Kasvitieteilijöiden tulkinnat asiasta vaihtelevat, joten vastaus riippuu siitä miltä taholta kysytään. Kun orkideat vielä saattavat luonnossakin risteytyä keskenään, niin heimossa riittää haasteita.
Euroopassa orkideoja on kasvatettu jo noin 250 vuotta. Alkuaikoina näiden merten takaa tuotujen eksoottisten kasvien kasvattamisessa ja lisäämisessä oli suuria vaikeuksia, mutta vähitellen niiden ominaispiirteistä alettiin päästä perille. 1800-luvun puolella orkideaharrastus saavutti Euroopassa suurta suosiota, jolloin myös heimon kasveille alkoi syntyä merkittävää kaupallista arvoa. Tästä alkoi murheellinen ajanjakso orkideojen historiassa, joka ei ole vielä nykyäänkään täysin päättynyt. Kasveja ryhdyttiin keräämään suuria määriä luonnosta ja niitä laivattiin Eurooppaan innokkaiden harrastajien käsiin. 1800-luvulla orkideat rantautuivat myös Suomeen. Maamme yläluokalla oli jo varhain kiinteät yhteydet muuhun Eurooppaan ja kasveja alkoi kulkeutua esim. kartanoiden kasvihuoneisiin. Orkideat olivat tuolloin myös hyvin kalliita, josta varmaankin osittain johtuu niillä pitkään säilynyt ”herraskainen” maine.
Orkideat ovat olleet arvostettuja monissa kulttuureissa. Niitä on käytetty symboloimaan esim. rakkautta ja hedelmällisyyttä. Onpa muinoin lääketieteessä vallinneen signatuuriopin aikoina joidenkin maaorkideojen kiveksiä muistuttavista juurimukuloista valmistettu lemmenrohtojakin. Jos nyt joku ehti jo innostua, niin nykytietämyksen mukaan niissä ei ole siihen suuntaan vaikuttavia ainesosia.
Lisäämistekniikoiden kehityttyä orkideojen viljely on helpottunut ratkaisevasti ja kasvien hinnat ovat pudonneet huomattavasti. Etenkin risteymät, joita valtaosa kukkakaupoissa myytävistä kasveista on, ovat nykyään hyvin kohtuuhintaisia. Myös monia luonnonlajeja voi ostaa kaupallisesti viljeltyinä, jolloin kiusaus kerätä niitä suoraan luonnosta vähenee. Monesti se on myös kiellettyä. Kasvien kannattaakin antaa kasvaa luonnossa, samalla poistuu myös tullissa jännittäminen kaukomatkalta palatessa.