Tunnustus myönnetään vuosittain henkilölle tai taholle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt Suomen kansallispuistojen ja muun luonnon hyvää tilaa ja tunnettuutta.
Ensimmäistä kertaa toteutettu Unelmien Yle -kansalaiskeskustelu sai hyvän vastaanoton. Kansalaiskeskustelun sisällöistä kerrotaan kesäkuussa viikolla 24, kun aineiston analyysi valmistuu.
Sakari Oramo johtaa ylikapellimestarikautensa päätöskonsertin Musiikkitalossa perjantaina 25.5. Oramo nimitetään Radion sinfoniaorkesterin kunniakapellimestariksi. Perjantain konsertti on RSO:n kevään viimeinen.
Kokemukset Ylen, Veikkauksen ja Nordean sekä Aalto-yliopiston mentorointihankkeesta ovat olleet myönteisiä. Mentoroinnin tavoitteena on ollut tukea ammatillista kehittymistä, verkostoitumista ja uudenlaista yhteistyötä ja out of box -ajattelua.
Ylen alueyksiköt kutsuvat suomalaisia tiistaina 8. toukokuuta tapaamaan tuttuja radioääniä ja tv:n tekijöitä. Internetin Unelmien Yle -kansalaiskeskusteluun voi samalla osallistua, jos nettiyhteyttä ei ole tai netin käyttö on vierasta.
Palveluoperaattori TV Viihde on ilmoittanut lopettavansa toimintansa. Siksi Ylen teräväpiirtokanavan jakelu antenniverkon UHF-taajuusalueella päättyy 30.4. klo 23.50.
Unelmien Yle -keskustelu on avoinna 30.4.-20.5. osoitteessa unelmienyle.fi ja ruotsiksi minadrommarsyle.fi. Miten Yle voisi palvella suomalaisia paremmin? Minkälaisia ohjelmia haluttaisiin katsella ja kuunnella? Minkälaisia verkkopalveluita toivotaan? Entä minkälaisia sisältöjä Ylen ei haluttaisi tekevän?
Kovasikajuttu voitti tuomareiden erikoispalkinnon Visions du Réel -dokumenttielokuvafestivaaleilla. Virpi Suutarin tekeillä oleva Garden sai Paras pitsaus -palkinnon.
Ammattikorkeakoulussa vietetään 25.4. Yle-päivää. Kohti opiskelijavappua mennään rennon asiallisin Yle-aihein. Yle-päivä kuuluu myös YleX:n Etusivussa.