17.11.2011 - 00:00

Yle esittää jalkapallon MM- ja EM-ottelut

Yhteistyö Ylen ja Suomen Palloliiton välillä syvenee entisestään. Miesten A-maajoukkueen MM-karsintaottelut ja naisten EM-ottelut muun muassa kuuluvat jatkossa Ylen ohjelmistoon. Suomen jalkapallomaajoukkue on kerännyt yleisöjä televisioiden ääreen – ja kerää siis myös jatkossa.
 

Päävalmentaja Mixu Paatelaisen luotsaama maajoukkue aloittaa MM-karsintansa vuoden 2012 syyskuussa kotiottelulla Ranskaa vastaan. Huuhkajien karsintaottelut nähdään Ylen kanavilla, kuten myös vuoden 2014 MM-turnaus, joka järjestetään Brasiliassa.

”Ylellä on mediaoikeudet vuoden 2014 jalkapallon MM-kisojen esittämiseen. On luonnollista, että seuraamme myös Suomen MM-karsintaotteluita. YLE Urheilu on tehnyt hyvää yhteistyötä Suomen maajoukkueen kanssa EM-karsintaotteluissa. On hienoa, että voimme jatkaa sitä myös MM-karsinnoissa”, sanoo YLE Urheilun päällikkö Markku Jylhäsalo.

Yle esittää myös naisten jalkapallomaajoukkueen EM-karsintaotteluita. Naisten karsinnat käynnistyivät lokakuussa 2011 Viroa vastaan. Tulevien tähtien otteita puolestaan pääsee seuraamaan alle 21-vuotiaiden poikien maajoukkueotteluissa.

”Tiivis yhteistyö Ylen kanssa on koko suomalaiselle jalkapallolle erittäin iso ja innostava asia. Kaikki karsintaottelut tuovat suomalasten nähtäväksi takuulla kiinnostavia kamppailuja. Olemme sitoutuneet auttamaan kaikin tavoin otteluiden kiinnostavien taustojen avaamisessa ja jälkianalysoinnissa. Uskomme, että Ylen asiantuntevat studiotiimit satsaavat lähetyksiin ennennäkemättömällä tavalla. Suomalainen jalkapallo- ja urheiluyleisö ansaitsee vain parasta”, Palloliiton puheenjohtaja Sauli Niinistö sanoo.

Lisätietoja:
Markku Jylhäsalo, YLE Urheilun päällikkö, puh. 0400 708 759

________
Viestintä