28.03.2012 - 09:44

Ylen draamasarja Uusi päivä jatkaa vuoteen 2015

Haaviston perhe: Vilma, Minna, Asko, Tuija ja Osku. Kuva: Yle

Yle TV2:lla esitettävä Uusi päivä jatkaa vuoteen 2015 saakka. Sarjaa seuraa keskimäärin noin 700 000 suomalaista, kun ensilähetys, uusinta ja verkkokatselu lasketaan yhteen.

Uudessa päivässä on noin 30 vakituista näyttelijää ja lisäksi viikoittain liki 150 avustajaa. Sarjaa tehdään Tampereen Rantatiellä.

Yle on päättänyt Uuden päivän jatkosta samalla kun vuosien 2013–15 suuria ohjelmistolinjauksia on valmisteltu yhtiön hallintoneuvostolle.

"Uutta päivää koskeva päätös halutaan kertoa tekijätiimille ja katsojille nyt, kun se on tehty. Mukana on suomalaisen draaman kentän ammattilaisia, joiden kunnianhimoinen työ on tuottanut katsojille valoisan ja elämänmyönteisen sarjan", Yle Draaman päällikkö Tuire Lindström toteaa.

Koko perheen sarja aloitti lokakuussa 2010. Viime syksystä katsojamäärät ovat nousseet noin 100 000:lla. Nyt ensilähetyksiä katsoo keskimäärin 350 000–400 000 suomalaista. "Myös fanien joukko on kasvanut, sarjalla on Facebookissa 17 000 ystävää. Tavoitamme hyvin lapset, teinit ja myös yli 45-vuotiaat", luonnehtii Uuden päivän tuottaja Samu Reijonen.

Alusta alkaen verkkotekeminen oli vahvasti mukana, samoin tiivis yhteistyö YleX-kanavan kanssa. Verkossa julkaistaan mm. taustatarinoita ja making of -koosteita. Sarjan verkkokasvona aloitti maaliskuussa toimittaja Johanna Pirttilahti.

Ylen toinen jatkuva viikoittainen draamasarja Kotikatu päättyy ensi joulukuussa. Kotikatua on tehty nyt 17 vuotta eli pidempään kuin yhtäkään toista suomalaista draamasarjaa.

"Yle panostaa tulevina vuosina monipuoliseen ja laadukkaaseen draamatarjontaan. Tulemme jatkossakin esittämään kiinnostavia draamasisältöjä, jotka ovat ajassa ja ajattomia. Uusi päivä täydentää omalta osaltaan erinomaisesti draaman koko tarjontaa", sanoo Lindström.

Uusi päivä nähdään kolmena päivänä viikossa, maanantaista keskiviikkoon klo 20. Lisäksi jaksot pikauusitaan seuraavana iltapäivänä ja sunnuntain myöhäisillassa. Maanantain jakso esitetään Yle Areenassa myös jo edellisenä perjantaina.

yle.fi/uusipaiva

Lisätiedot:
Tuire Lindström, Yle Draaman päällikkö, p. 040 848 8077

7 kommenttia

Hieno homma.

Mielestäni ohjelma on aika moraaliton. Ei ollenkaan lapsille sopivaa.

Paras suomalainen tv-sarja ja toivottavasti jatkuu myös pidempään. No vertaappa sarjaa vaikka salattuihin elämiin ja mieti kumpi on lapselle sopivampi. Ja jos mielestäsi sarja ei ole lapsille sopiva, ei sinun tarvitse sarjaa lapsille näyttää. Itse ainakin olen sitä mieltä että sarja sopii kaikenikäisille. Kiitos YLE kerranki hyvä sarja! Jatkataa pitempään ja pitäkää lippu yhtä korkeella kuin nyt!

Miten niin moraaliton!? Minä olen katsonut sarjaa jo alusta asti, enkä ole koskaan löytänyt mitään moraalitonta tai lapsille sopimatonta.

Ihmisellä on melko erikoinen käsitys moraalista , jos tätä sarjaa pitää moraalittomana.

Maailman paras sarja ja älä laita kommaa jos et tykkää tästä ja oon 10v saan ihan katsoa eikä seksillä oo mitään merkitystä!!!!!!!!!,

Niinpä ;) silleen ärsyttävä sarja. Näytteliät kyllä maailman parhaita xD