Miten Ylen ohjelmia voi katsoa ja kuunnella ulkomailla?
Yle Areena
Ylen valtakunnallisten ja alueellisten radioiden lähetykset välitetään suorana Yle Areenan kautta kaikkialle maailmaan. Yle Areenassa voi myös katsoa suurimman osan Ylen tv-kanavien tarjonnasta. Osa Yle Areenassa olevasta ohjelmistosta on kuitenkin tekijänoikeussyistä rajattu katsottavaksi tai kuunneltavaksi vain Suomessa.
Ulkomailla katsottavissa olevat tv-ohjelmat
Ulkomailla kuunneltavissa olevat radio-ohjelmat
Ohjelmisto uusiutuu ja täydentyy jatkuvasti, sillä ohjelmat ovat katsottavissa ja kuunneltavissa määräajan. Pääasiassa tekijänoikeussopimukset määrittävät sen, kuinka pitkään ohjelmat ovat Areenassa saatavissa ja mitä ohjelmia palvelussa on esillä.
Yle Areenan ruotsinkielinen rinnakkaispalvelu on osoitteessa arenan.yle.fi.
TV Finland
TV Finlandin satelliittijakelu loppuu 30.6.2013



7 kommenttia
Pe, 08.06.2012, klo 14:02
Heippa!
Mistä johtuu että viimeisen viikon ajan en ole pystynyt kuuntelemaan YLE:n maakuntaradioita Ruotsissa.
Joskun olen onnistunut kuulemaan YLE Puhetta mutta kun seuraavan kerran avaan radion se ei enää onnistu.
Olen hakenut kanavat uudelleen eikä maakuntaradiot kuulu kuitenkaan kuin sattumalta joku niistä.
Kaikki muut eli esim. Iskelmä, Järviradio mm. kuuluvat normaalisti.
Kuuntelen Sagem internet radiolla ja se on aina ennen toiminut moitteettomasti.
Onko teillä tietoa miksi en pysty kuuntelemaan?
yt. Erkki
Su, 02.12.2012, klo 13:53
Miksi esim. Kuningaskuluttaja on katseltavissa vain Suomessa?
La, 09.03.2013, klo 04:25
Miksiköhän ulkomailla opiskeleva veronmaksaja ei voi katsoa YLE:n ohjelmia? Esimerkiksi MTV3 Katsomo kuitenkin toimii. Hassua että siitä, mistä maksan, en saa vastinetta, mutta ilmainen toimii. Tämä tulisi mielestäni muuttaa välittömästi. Miksei Areenaan voisi vaikka kirjautua pankkitunnuksilla, niin kuin kaikki muutenkin nykyään tehdään? Ei luulisi olevan vaikeaa...
Ma, 11.03.2013, klo 09:13
Hei,
rajoitus johtuu ohjelmien tekijänoikeuksista, kaikilla Ylen ohjelmilla ei ole oikeuksia nettilähetykseen Suomen rajojen ulkopuolella.
Ulkomailla katsottavissa olevat tv-ohjelmat näet täältä: http://areena.yle.fi/tv/kaikki?ulkomaat=1&jarjestys=uusin ja ulkomailla kuunneltavissa olevat radio-ohjelmat täältä: http://areena.yle.fi/radio/kaikki?ulkomaat=1
t. Kaisa Hilden, Viestintä/Yle
Ma, 22.04.2013, klo 20:00
Jos kysymys on tekijänoikeuksista niin eikö niitä voida neuvotella siten, että Ylen kanavien ohjelmatarjonta olisi kokonaisuudessa näkyvissä myös Suomen ulkopuolella?
Kuten Nitakin kirjoitti, jos palvelu vaatisi sisäänkirjautumisen ja rekisteröitymisen esim. pankkitunnuksilla pystyttäisiin tällä autentikoimaan käyttäjät. Tekniikkahan on jo olemassa.
Onko Yle Areenan ohjelmatarjonta ulkomaille parantumassa TV-Finlandian loppumisen myötä (kesäkuussa 2013) vai tuleeko tarjonta sisältämään edelleen pääasiassa ajankohtaisohjelmia?
Ti, 23.04.2013, klo 08:34
Hei,
tämä on tavoite, mutta esim. ulkomaisten ohjelmien kohdalla näin luultavasti ei tule käymään. Sen sijaan Ylen omien ohjelmien kohdalla tavoitteena on, että ne kaikki olisivat katsottavissa/kuunneltavissa myös Suomen rajojen ulkopuolella. Muutokset tekijänoikeusasioissa eivät valitettavasti tapahdu nopeasti, mutta Ylen toive ja tavoite on, että saamme ohjelmamme nykyistä reilusti laajemmin käytettäväksi myös Suomen ulkopuolelta.
t. Kaisa Hilden, Viestintä/Yle
Ke, 19.06.2013, klo 15:37
Ihmetyttaa tama tekijanoikeuslaki. Areenassa on
nyt menossa vanha suomalainen elokuva
Menneisyyden varjo ja tamakin on nahtavissa vain
Suomessa? Jos ymmarran oikein elokuva on tehty vuonna 1946?