tis, 19.06.2012, klo 13:53Alexandra Ylihuttula

Haastattelussa Ylen Siistit Kesäduunarit

Neljä siistiä kesäduunaria. Kuva: Alexandra Ylihuttula / Yle

Melkein kolme viikkoa on kulunut siitä, kun Siistit Kesäduunarit aloittivat kesätyönsä Ylellä. Eri puolille taloa sijoitetut Siistit työskentelevät kesäkuun ajan monenlaisten työtehtävien parissa. Kesätyöntekijöiden työnkuva vaihtelee aina uutisjuttujen kirjoittamisesta puvustamon peruukkien pesemiseen. Työtehtäviensä lomassa Siistit ovat vierailleet muun muassa Ylen uutistoimituksessa sekä Linkkitornissa.

Mahtava työporukka ja mielenkiintoinen työ

Ylen Siistit Kesäduunarit Jennyfer Fu, 16, Venla Ruohonen, 17, Karolina Lång, 17, ja Alex Anttila, 17, ovat samaa mieltä siitä, että kesäkuu Ylellä on tähän mennessä ollut upea kokemus. Siistit kiittävät yhteen ääneen mahtavaa työporukkaa.

”Täällä on todella motivoituneita työntekijöitä. Voisi jopa sanoa, että vakiotyöntekijät kilpailevat siitä, kuka pääsee auttamaan minua. Sen lisäksi olen saanut palavereissa hyvää palautetta”, Elävän Arkiston kesäduunari Alex kertoo. ”Mielestäni parasta tässä kesäduunissa on se, että saan vaikuttaa siihen, mitä teen. Olen saanut tehdä paljon erilaisia juttuja.”

Kääntämisen ja versioinnin parissa työskentelevän Jennyferin mielestä työn ehdottomasti parhaimpia puolia on se, että työtehtävät vaihtelevat päivittäin.

”Jokainen päivä täällä Ylellä on erilainen, ja meille Siisteille annetaan paljon vastuuta. On hienoa, että pääsemme näyttämään osaamistamme täällä Ylellä. Esimerkiksi minulle on tärkeää, että voin hyödyntää kielitaitoani työssä.”

Ajatuksia Ylestä

Kesätyöntekijöiden mielikuva Ylestä on muuttunut paljon. Ennen kesäpestiä nuoret olivat pitäneet Yleä vakavana asiaohjelmien tuottajana.

”Minulla oli Ylestä vanhanaikainen mielikuva. Yleltä tulee jatkuvasti vanhoja mustavalkoisia elokuvia ja dokumentteja. Väistämättä siitä jää sellainen kuva, että Yle on vanhempien ihmisten kanava”, puvustamossa työskentelevä Venla toteaa. ”Nyt Yle ei vaikuta enää niin vanhanaikaiselta. Olen huomannut, että Ylellä on yllättävän paljon nuorille suunnattua ohjelmaa.”

Mielikuvan muuttumisen lisäksi kesätyöntekijät ovat oppineet paljon uusia asioita Ylestä.

”Ylellä on enemmän töitä ja työnimikkeitä kuin päällepäin luulisi. Useasti tulee ajateltua, että täällä on töissä vain toimittajia. Todellisuudessa täällä on laidasta laitaan työntekijöitä”, Karolina X3M:ltä kertoo.

Terveiset Ylelle

Karolinan mielestä Ylen Siisti Kesäduuni on hieno kannanotto Yleltä nuorten työttömyyteen. Erityisesti Siistit antavat kiitosta siitä, että kesätyö on selkeästi suunnattu alaikäisille nuorille.

”On hienoa, että Yle on antanut nuorille mahdollisuuden päästä tänne töihin. Alaikäisenä on huippu juttu saada näin mielenkiintoinen työ”, Alex kiittelee. ”Ylen Siisti Kesäduuni on todella nimensä mukaan siisti!”