|

YLEn uudet palvelut liittyvät kiinteästi julkisen
palvelun ohjelmatoimintaan. Mobiili on yhä suurempien
yleisöjen väline, ja mobiilipalveluja kehittämällä
niiden ääreen saadaan myös uusia käyttäjiä.
Uusilla ja monimediaisilla palveluilla vastataan yleisöjen
muuttuviin tarpeisiin. Tärkeimmät näistä
ovat ajasta ja paikasta riippumaton käyttö sekä
osallistumis- ja palautemahdollisuudet. Monimediaisen tarjonnan
käytäntöjä on luotu esimerkiksi yleisurheilun
MM-kisoissa sekä Sibelius-viulukilpailuissa.
Uutiset, ajankohtaistarjonta, opetussisällöt, viihde
ja erityisryhmien palvelut ovat jo nyt julkisen palvelun mobiilitoteutuksia.
3G-palveluja kehitetään edelleen.
Internetin yle.fi-tarjonta monipuolistuu ja kasvaa
koko ajan laajakaistayhteyksien yleistyessä. Sisällöt
tullaan kokoamaan entistä käyttäjäystävällisemmiksi
kokonaisuuksiksi, ja laajakaistatarjonnan määrä
kasvaa.
Yle.fi-sivustolla oli syksyllä 2008 eri kävijöitä keskimäärin 1 081 000 kävijää viikossa (968 000 v. 2007). YLE Teksti-TV on edelleen Suomen suosituin teksti-tv, ja sillä on päivittäin 1,9 miljoonaa käyttäjää (1,3 milj. vuonna 2007).
|