Hae YLEstä:
 
 



Yleistä YLEstä

Tiedotteet

Julkaisut

YLE FAQ

Linkit

Sivukartta
Hae näiltä sivuilta








   Tiedotearkisto:

   2009
   2008
   2007
   2006
   2005
   2004
   2003
   2002
   2001
   2000
   1999
   1998
   1997

   

 

YLEN UUSI MAHDOLLISTAJASTRATEGIA KÄYTTÖÖN

YLEn hallintoneuvosto vahvisti kokouksessaan tiistaina YLEn hallituksen linjaaman mahdollistajastrategian. Strategia nostaa uudenlaisen yhteistyön YLEn perinteisten julkisen palvelun tehtävien rinnalle. Mahdollistajastrategia perustuu YLEn nykyisiin tehtäviin ja arvoihin, joita ovat suomalaisuus, luotettavuus, riippumattomuus, monipuolisuus ja ihmisen arvostaminen.

Tavoitteena uudenlainen yhteistyö

Käytännössä YLE tarjoaa aiempaa laajemmin sisältöjään käytettäväksi erilaisissa jakeluteissä ja päätelaitteissa. Yhteistyökumppanit voivat olla mm. jakelu-, tele- ja mediayhtiöitä, riippumattomia tuotantoyhtiöitä, sisällöntuottajia, oppilaitoksia, julkishallinnon toimijoita sekä kansalaisyhteiskunnan muita osapuolia. Tavoitteena on, että YLEn sisällöt saavuttavat suomalaiset näin aiempaa laajemmin, myös ulkomailla.

Toimitusjohtaja Mikael Jungner vertaa YLEn uutta strategiaa myös avoimeen lähdekoodiin.
- Jakeluyhteistyön lisäksi tuomme jatkossa nykyistä laajemmin julkisin varoin tuotettua sisältöämme suomalaisten muokattavaksi. Näillä toimin YLE edistää suomalaista luovuutta, osaamista ja viime kädessä myös kansainvälistä kilpailukykyämme.

Jungner uskoo uuden strategian myös vievän tietoyhteiskuntaa eteenpäin.
- Tuleva menestys erityisesti nettimaailmassa vaatii kansalliselta medialta uudelleenajattelua. Koveneva kansainvälinen kilpailu ja nettimaailman ilmaisuuden perinne vaativat uusia innovaatioita, uutta asennetta ja uutta yhteistyötä.

Pilottikokeilut onnistuivat hyvin

Tähän mennessä on jo tehty muutamia kokeiluja mahdollistaja-ajattelun mukaisesti. Näitä ovat olleet mm. YLEn ja MoreTV:n hanke jossa YLE Areena -palvelu toteutettiin televisioympäristöön. Toinen hanke nähtiin elokuussa kun YLEn tarjosi Pekingin olympialaisten tv-signaalin useiden operaattoreiden verkossa teräväpiirtomuodossa.
- Jo nämä hankkeet osoittivat mahdollistajastrategissa olevan paljon potentiaalia. Nyt kun hallintoneuvosto on asettanut uudelle yhteistyölle selkeät perussäännöt voimme edetä piloteista laajamittaisempaan tekemiseen

Lisätietoja:
YLE, toimitusjohtaja Mikael Jungner, puh. 050 554 1615

___________
12.2.2009
YLE Viestintä

Tulosta


 





 
   YLEn mahdollistaja-
   strategia

 




Sivustosta vastaa YLE Viestintä. Sähköposti: