Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Nuoret Leijonat jäljessä avauserässä, USA:lta jäätävää viimeistelyä

Suomi joutui avauserässä kahden maalin tappioasemaan.

Nuoret Leijonat askeleen jäljessä avauserässä, USA:lta jäätävää viimeistelyä
Sami Laine
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue oli Yhdysvaltoja vastaan pelattavan MM-ottelun avauserässä alakynnessä. Kisaisännät johtavat alkulohkon päätösottelua avauserän jälkeen maalein 2-0.

Yhdysvallat hallitsi avauserää Suomen kahta ylivoimaa lukuun ottamatta. Kotijoukkueen avausmaali syntyi suoraviivaisesta hyökkäyksestä keskialueen käännön jälkeen. Riley Tuften laukaus kimposi Trent Fredericin lapaan, eikä Ukko-Pekka Luukkonen saanut pysäytettyä läheltä tullutta laukausta.

Erän loppupuolella saatiin näyte amerikkalaisten yksilötaidosta. Suomen nelosketjussa edukseen esiintynyt Juha Jääskä ei saanut purettua kiekkoa puolustuspäästä, ja Dylan Samberg ja Brady Tkachuk juonivat nopeasti Casey Mittelstadtin 2-0-osuman.

USA-Suomi-ottelua voi seurata suorana TV2:ssa ja Areenassa.

Nuoret Leijonat taipui lopussa Yhdysvalloille

Kaikki nuorten MM-kisoista Kisaoppaassa

Suosittelemme sinulle