BUFFALO. Ennen Suomen ja Yhdysvaltojen kohtaamista tv-kuvissa nähtiin erityinen kättelyrituaali, kun Juuso Välimäki ja GM Kimmo Oikarinen hyörivät ja pyörivät pukukoppikäytävällä. Kaksikon rituaali on perua Nuorten Leijonien kapteenin koripalloinnostuksesta.
- Siellä on aina hirveät ”handshaket” kaikilla ennen kuin he menevät kentälle. Ajattelin ennen turnausta, että olisi kiva tehdä joku pieni juttu. Heitin ajatuksen Kimmolle ja hänellä oli hyvä pikkuidea siihen, Välimäki kertoo Yle Urheilulle.
Kapteenilla on vastaavantyylisiä rituaaleja muutaman muunkin joukkuekaverin kanssa. Pienten eleiden tarkoituksena on saada hymy huulille ennen tärkeitä koitoksia.
- Tykkään tuollaisista, että tajuamme oikeasti nauttia näistä peleistä. Täällä saa parhaiden kaverien kanssa vääntää maailmanmestaruudesta, se on ihan huippujuttu. Jos pienelläkin jutulla saa vähän lisää energiaa itselle, toiselle tai koko joukkueelle, niin ehdottomasti se kannattaa käyttää.
Kapteenina Välimäki pyrkii olemaan oma itsensä ja pitämään pukukopin ja vaihtopenkin ilmapiirin myönteisenä.
- Se on tärkein juttu, ettei mene liian kielteiseksi jonkun huonojen suoritusten kautta. Olen yrittänyt pitää huolen siitä, että uskallamme pelata ja nautimme tästä.
Puolivälierässä Tshekkiä vastaan luvassa on taas erikoisia kädenpuristuksia, jotka paitsi hymyilyttävät, toivottavasti pitävät myös joukkueen hereillä alusta asti.
- Täytyy muistaa, kuinka hyvin pelasimme USA:ta vastaan lopussa. Alussa oli hätäilyä, mutta nyt pitää uskaltaa mennä omilla vahvuuksilla alusta asti, Välimäki sanoo.
**Katso Välimäen ja Oikarisen rituaali jutun yläpuolelta. **
Suomi ja Tshekki kohtaavat puolivälierässä tiistaina kello 18.55 alkaen TV2:ssa ja Areenassa.
Kaikki nuorten MM-kisoista Kisaoppaassa