Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kommentti: Onko NHL realismia Tolvaselle jo tänä keväänä?

Eeli Tolvanen voisi siirtyä Pohjois-Amerikkaan jo tämän kevään aikana, kirjoittaa Yle Urheilun NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä.

Eeli Tolvanen
Eeli Tolvasen tulevaisuus kiinnostaa. Kuva: Tomi Hänninen
Tommi Seppälä
Avaa Yle-sovelluksessa

Mennyt vuosi oli Jokerien Eeli Tolvaselle, 18, kaikilla tavoin värikäs. Tolvanen, joka oli pelannut kaksi hyvää kautta yhdysvaltalaisessa USHL-liigassa sekä voittanut talvella 2016 alle 18-vuotiaden MM-kultaa joukkueensa ykköstykkinä, tuli menneen kesän NHL-draftiin jopa top 15-pelaajana.

Käsikirjoituksen mukaan tarina ei kuitenkaan edennyt.

Tolvasen piti nimittäin siirtyä täksi kaudeksi pelaamaan ja opiskelemaan Bostonin yliopistoon, mutta ovi suomalaislahjakkuuden nenän edestä suljettiin juuri ennen NHL:n varaustilaisuutta perässä laahanneiden opiskelujen vuoksi. Tämä saattoi vaikuttaa myös varaustilaisuuteen, sillä Tolvanen valahti monien yllätykseksi ykköskierroksen toiseksi viimeiseksi (30.) varaukseksi.

Jos yllätyskäänteet olivatkin Tolvaselle pettymys, nuorukainen on kääntänyt ne fantastisella tavalla edukseen.

Noin puoli vuotta NHL:n varaustilaisuuden jälkeen vasta 18-vuotias Tolvanen on osoittanut kykynsä tehdä kovaa tulosta maailman toiseksi kovimmassa kiekkoliigassa. Tolvanen on pelannut itsensä monien yllätykseksi eturiviin paitsi Jokereissa, myös maajoukkueessa.

Tolvanen on pelannut itsensä todennäköisesti myös Suomen olympiajoukkueeseen.

Vaikka nuoren suomalaisen ruuti hieman kastuikin KHL:ssä joulunalla, edessä lienee valinta KHL:n vuoden tulokkaaksi. Seitsemäntoista osumaa 39 otteluun puhuu puolestaan. Yliopistohylkiö iski tiskiin todellisen tykkisyksyn, mikä ei ole jäänyt huomaamatta myöskään Pohjois-Amerikassa.

Tolvasen varannut Nashville onkin seurannut nuorukaisen sensaatiomaista menoa silmä kovana. Stanley Cupin loppuotteluissa menneenä kesänä pelanneen seuran GM David Poile ilmoitti viime viikolla haluavansa neuvotella Tolvasen kanssa tulokassopimuksen allekirjoittamisesta.

Poile sanoi, että Tolvanen voisi siirtyä NHL:ään mahdollisesti jo tällä kaudella.

Armoton rypistys

Onko NHL tämän kauden osalta kuitenkaan realismia maalintekotaidoistaan tunnetulle Tolvaselle? Nashvillessa pelaajatarkkailijan roolissa työskentelevä Janne Kekäläinen arvioi aiemmin syksyllä Yle Urheilulle jopa kauden 2018-19 tulevan Tolvaselle ehkä liian nopeasti. Vaikka Kekäläisen kanta olisikin hieman muuttunut sensaatiomaisen syyskauden aikana, kaukana totuudesta se ei ole.

Toki Tolvanen on kaikilla tavoin poikkeuksellinen maalintekolahjakkuus suomalaisessa jääkiekossa. Nuorella suomalaislaiturilla on huima laukaus sekä erityinen – ja oikeanlainen – nälkä maalintekoon. Suomalainen jääkiekko ei tunnetusti ole ollut pullollaan Tolvasen kaltaisia synnynnäisiä maalintekijöitä.

On silti syytä muistaa, että kyseessä on vasta 18-vuotias nuorukainen, eikä Tolvanen kaikesta hehkutuksesta huolimatta ole Patrik Laine. Ainakaan vielä.

Vaikka Tolvanen on tehnyt kovaa tulosta KHL:ssä, pelkkää ruusuilla tanssimista ei ole tekeminen Jokereissakaan ollut. Kova otteluohjelma matkustuksineen kaikkineen on ottanut nuoresta miehestä veronsa syksyn mittaan. Ennen lähtöään nuorten MM-jäille, Tolvanen teki KHL:ssä yhden maalin yhdessätoista ottelussa.

Peli on karannut tuskaiseksi pakottamiseksi myös Buffalon MM-jäillä.

Eikä tämä ole miltään osin kritiikkiä Tolvasta kohtaan. Kun puhumme vasta ajokortti-ikään tulleesta pelaajasta, edellä mainitun kaltaiset jaksot kuuluvat prosessiin. Ja on syytä muistaa, että ennen kuin Tolvanen edes teoriassa voisi siirtyä NHL:ään (maaliskuussa), tämän pitää pelata KHL-kausi loppuun pudotuspeleineen kaikkineen. Päälle tulee todennäköisesti myös olympialaiset.

Rypistys on 18-vuotiaalle pelaajalle armoton.

Siksikin puheet NHL:stä tämän kauden osalta ovat ylimitoitettuja. Predators-GM David Poile kuuluu ammattikuntansa parhaimmistoon, joten riskivetoja ei ole luvassa. Poile itse asiassa totesi, ettei seura missään tapauksessa halua laittaa Tolvasta NHL:ssä tilanteeseen, mihin tämä ei ole valmis.

Tästä on lopulta kyse.

Yhtään pelaajaa ei olla koskaan pilattu liialla maltilla, mutta monen kanssa on menty metsään hosumisen vuoksi. Kuka muistaa vielä, kuinka Chicago halusi täysin vihreän Teuvo Teräväisen NHL:ään nuorten MM-kullan jälkeen keväällä 2014? Kaiken ohessa täysin raakileelle nuorelle kasattiin ”Teuvo time”-huuman kautta täysin epärealistiset odotukset.

Niiden jälkimainingeissa meni Teräväiseltä seuraavakin kausi.

Pohjois-Amerikka vai Eurooppa?

Vaikka NHL ei olisikaan Tolvaselle realismia vielä, tulokassopimuksen allekirjoittaminen ei liene lainkaan poissuljettu vaihtoehto. Nashville on tunnettu erinomaisesta kasvatustyöstään AHL:ssä, joten farmiliiga voisi olla Tolvaselle luontevaa jatkumoa jopa tänä keväänä.

Tämä on todennäköisesti myös GM Poilen ajatus, koska näin Nashville toimii aina.

Pekka Rinnettä, Roman Josia ja Viktor Arvidssonia myöten lähes kaikki Nashvillen omat varaukset ovat nousseet NHL:ään kaikessa rauhassa Milwaukeen kautta. Predatorsin viime kesän finaalijoukkueesta peräti kahdeksantoista pelaajaa omasi Milwaukee-taustan. Tätä kautta NHL:ään nousee myös Tolvanen, jos on noustakseen.

Eri asia on, mitä reittiä Tolvanen haluaa kulkea. AHL tai Pohjois-Amerikka ei ole itseisarvo, sillä myös KHL on erittäin kovatasoinen sarja ja Jokerit huippuseura. Varmaa on vain, että suhteessa NHL:ään Tolvasella on jäljellä paljon töitä.

Milwaukee Admirals on tehnyt Nashvillelle loistavaa kasvatustyötä vuosikaudet, joten hyppy AHL:ään KHL:n pudotuspelikevään jälkeen voisi tehdä Tolvaselle hyvää. Muutamat AHL-ottelut kevätkaudella olisivat rahaa pankkiin ensi syksyn ensimmäistä kokonaista AHL-kautta ajatellen.

Reitillä ei lopulta ole suurtakaan merkitystä. Tolvasella on erityisosaamista, joista moni jääkiekkoileva nuori haaveilee. Kunhan vahvuudet vahvistuvat ja heikkouksia hieman hiotaan, Tolvasesta tulee seuraava Milwaukee-Nashville –tehtaan NHL-tuotos.

Lue lisää:

Amerikkalaislehti: Nashville haluaa Eeli Tolvasen NHL:ään jo tällä kaudella – ”Se voi olla todennäköistä”

Eeli Tolvanen on otettu Nashvillen NHL-haluista – "Sen näkee sitten"

Suosittelemme sinulle