Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Nuoret Leijonat hallitsi alkua, mutta Tshekki otti nopeasti johdon

Filip Zadina rankaisi Suomea MM-puolivälierän alussa ylivoimalla.

Suomella vahva alku, Tshekki iski pelin 1-0:aan
Sami Laine
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue aloitti MM-puolivälieränsä Tshekkiä vastaan vahvasti. Tshekkiä ei saanut ensimmäisen viiden minuutin aikana yhtään kunnon hyökkäystä Suomen päätyyn, kun taas Nuoret Leijonat sai jokaisella kentällisellään painetta vastustajansa päätyyn.

Suomen hyvä alku suli viiden minuutin pelin jälkeen Urho Vaakanaisen huitomisjäähyyn. Tshekki eteni 1-0-johtoon ylivoimalla.

Tshekki ehti pyörittää tehokasta ylivoimaansa vajaan minuutin, ennen kuin Filip Zadina yllätti Ukko-Pekka Luukkosen laukauksellaan. Zadina sai Martin Necasilta mainion poikittaissyötön ja iski kieko tarkasti etuylänurkkaan.

Katso ottelua suorana TV2:ssa tai Areenassa!

Kaikki nuorten MM-kisoista Kisaoppaassa

Suosittelemme sinulle