OULU Paleltaa, on kylmä.
Joku paikka pitää löytää. Porttikonki, missä voi oleskella. Ja yrität nukkua, mutta se on koko ajan sellaista koiranunta. Ja aina on stressi päällä.
Se ei ole ihmisen elämää. Olla kadulla ja asunnoton.
Näin kuvailee asunnottomuutta oululainen Ritva, 54, joka oli kodittomana puolitoista vuotta.
Jutussa kerromme kolmen eri-ikäisen kodittoman naisen tarinan. Naiset esiintyvät artikkelissa muutetuilla nimillä, sillä he eivät halua tulla tunnistetuiksi.
Tapasimme Ritvan kanssa Kenttätien palvelukeskuksessa, joka on asunnottomille päihdeongelmaisille tarkoitettu yksikkö.
Haastattelun aikaan hän oli asunut siellä miehensä kanssa viikon verran.
Ritva istuu parisängyn päässä ja katsoo tiukasti silmiin.
– No, mitä haluat tietää?
Ritva kertoo olevansa alkoholisti. Se on myös syy kodittomuudelle. Kun rahat menivät viinaan, jäivät vuokrat maksamatta. Velkojen vuoksi Ritva sai luottohäiriömerkinnän, joka vaikeutti uuden asunnon saamista.
Asunto lähti alta, mutta juominen ei loppunut.
– Kadulla ei jaksa, ellei ole pikku tötteröissään, Ritva kertoo.
Suomessa asunnottomuus on ollut jo pitkään laskusuunnassa, mutta naisten asunnottomuuden osuus kaikista asunnottomista on kasvanut. ARA:n selvityksen mukaan vuonna 2016 asunnottomien naisten määrä lisääntyi 60 hengellä, saman vuoden lopussa asunnottomia naisia oli 1560.
Asunnottomista noin neljännes on naisia ja loput miehiä. Kodittomat naiset ovat entistä nuorempia ja moniongelmaisempia.
Naisten asunnottomuuden kasvu on näkynyt myös Oulussa. Konkreettisesti se ilmenee Kenttätien palvelukeskuksessa, jossa naisasiakkaiden määrä on noussut kolmanneksella yhdeksässä vuodessa. Siellä on myös paljon asunnottomia, joiden kodittomuus ei johdu päihteiden väärinkäytöstä, vaan esimerkiksi elämänhallinnan ongelmista.
Kodittomuudesta Ritvalla on päällimmäisenä mielessä stressi. Nainen nukkui pääasiassa rappukäytävissä. Jos sisälle rappuun pääsi, ei siellä voinut levätä kuin muutaman tunnin. Hänen piti lähteä pois, kun talon asukkaat heräsivät ja alkoivat liikkua käytävässä.
Puolitoista vuotta on pitkä aika vailla kattoa pään päällä. Vaikka kotia ei ollut, ruokaa oli silti saatava. Ritvan tulonlähde oli pullot. Niistä saaduilla panteilla pystyi ostamaan sen verran ruokaa, että jaksoi taas jatkaa pullojen keräämistä. Kaksi sämpylää, mozzarellajuustoa ja lenkkimakkaraa. Sillä naisen tuli pärjätä päivä.
– Kadulla oleminenkaan ei ole ilmaista, hoikka nainen sanoo.
Pullojen keräämisen lisäksi Ritva kulutti päivänsä kävelemällä ympäriinsä, rupattelemalla tuttujen kanssa sekä oleilemalla kirjastossa ja kahviloissa.
– Kahvilasta täytyy ostaa jotain, jotta siellä saa istua. Kun elää kadulla, ei ole varaa maksaa 2–3 euroa yhdestä kupista kahvia.
Pelko täytyy piilottaa
Asunnoton nainen on haavoittuvassa asemassa. Hän altistuu helposti esimerkiksi väkivallalle, seksuaaliselle ahdistelulle ja kiristykselle. Monet naiset jäävät jopa väkivaltaisiin parisuhteisiin, jotta eivät päätyisi kadulle.
Usein naisille saattaakin löytyä majapaikkoja seksuaalisia tai kodinhoidollisia palveluja vastaan. Päihdeongelmasta kärsivät naiset saattavat rahoittaa huumeiden käyttöään prostituutiolla. Siksi asunnottomille tarkoitetuissa matalan kynnyksen paikoissa tavatut naiset ovat usein sosiaalisesti ja psyykkisesti hyvin huonokuntoisia.
Asunnottomille naisille on tyypillistä, että he yrittävät pitää kodistaan tai muusta majapaikastaan kiinni viimeiseen saakka.
Ritvakin tietää, että yöpaikka järjestyy, jos on antaa jotain vastapalvelukseksi. Hänen tapauksessaan se on ollut yleensä viinaa tai rahaa. Kun ne loppuvat, myös lämpimälle yöpaikalle saa sanoa hyvästit.
Ritvan mukaan kaduilla on kuitenkin myös sydämellisiä ihmisiä.
– Toiselta asunnottomalta voi kysyä, että onko sinulla tupakkaa. Vastaus on, että joo on vähän, mutta ota näistä vähistä. Ja sama toimii toisin päin. Köyhä antaa köyhälle, Ritva miettii hymyillen.
Ritvaa on pelottanut kadulla.
– Mutta pelkoa ei saa näyttää. Muuten ei pärjää.
Jotta kadulla selviää, täytyy ajatusmaailmaa ja luonnetta Ritvan mukaan muuttaa. Kovettaa. Väkivallan uhka on ollut myös Ritvalle tuttu ja mahdolliset vaaralliset ihmiset tai tilanteet täytyy hänen mukaansa oppia huomaamaan ennalta.
Kodittomuutta ja ulkona asumista ei Ritvan mukaan pysty täysin kukaan ymmärtämään, ellei ole sitä itse kokenut. Ei Ritvakaan ymmärtänyt aiemmin, mitä kaikkea se käytännössä tarkoittaa.
– Mutta sitten kun sen kokee itse, arvostaa elämää eri tavalla. Katuelämä ei ole elämää.
Monelle naiselle asunnottomuus on kodittomuutta. Erityisesti naiset kaipaavat kotia, jossa on hyvä ja turvallinen olla. Kotia, jota voi sisustaa mielensä mukaan, ja jonka oven saa lukkoon.
Ritva on onnellinen paikastaan Kenttätiellä. Oulun keskustassa hän käy hoitamassa ainoastaan pakolliset asiat. Kaupungin katuja on tullut tallattua riittämiin.
– Nyt kun olen kaupungilla kävellyt, ja on tullut vastaan juoppoja, niin olen miettinyt, että olenko minäkin ollut tuollainen.
Nyt viinan piru on tipahtanut Ritvan olkapäältä. Alkoholi oli vuosia mukana, mutta katko on kuitenkin auttanut häntä pääsemään kiinni raittiiseen elämään. Ritvan mukaan ihmiset ovat hänelle paljon ystävällisempiä, kun hän ei ole koko ajan humalassa.
– Yritän nousta täältä ylös. Minä näytän vielä. Ihan oikeasti näytän, Ritva sanoo päättäväisenä.
"Lähden varmaan taas istumaan"
Käheä ääninen nainen vastaa puhelimeen.
– En tee oikeastaan mitään, koitan käydä kävelyllä ja kuntosalilla. Hengailen ja ihmettelen, käyn katsomassa tuttuja. Yritän keksiä jotain, että en lähtisi radalle.
Näin turkulainen Katri, 37, kuvailee arkeaan kodittomana. Hän on ollut asunnottomana moneen otteeseen. Hän on viettänyt useamman kesän ulkona kierrellen ja ystäviensä luona.
Asunnottomista 82 prosenttia majailee tuttavien tai sukulaisten luona. Piiloasunnottomuus onkin naisten asunnottomuuden yksi keskeisimmistä erityispiirteistä.
Piiloasunnottomista ei ole tilastoja, joten kodittomien naisten todellista määrää on mahdotonta tietää. Se luo haasteita naisten tarpeisiin vastaavien palveluiden kehittämiselle.
Katuelämä ei ole elämää.
Ritva
Viimeksi Katrilla on ollut asunto viime vuoden huhtikuussa. Seuraava osoite oli vankila.
– Olen tehnyt pahojani. Sen enempää en halua asiaa avata.
Tällä hetkellä Katri asuu väliaikaisesti asuntolassa, jossa on myös muita kodittomia. Siellä hän on odottaa hovioikeuden päätöstä tulevasta tuomiosta. Kuukauden päästä Katri saa tietää tuomionsa.
– Lähden varmaan taas istumaan.
Vankilareissu tulisi olemaan Katrin muistin mukaan joko kuudes tai seitsemäs.
Elämä on helpompaa kalterien takana
Päihdekulttuurin muutos on yksi syy, joka on lisännyt naisten asunnottomuutta. Ennen asunnottomat olivat useimmiten miehiä, joilla on alkoholiongelma. Nykyään asunnoton on monesti huumekoukussa. Ja yhä useammin asunnoton on nuori nainen, joka on aloittanut huumeiden käytön jo hyvin nuorena.
Katri aloitti huumeiden käytön noin 12-vuotiaana. Amfetamiini tuli nopeasti tutuksi.
Samoihin aikoihin Katri muutti pois kasvattiperheensä luota ja vietti aikaansa milloin missäkin. Välillä hän majaili ikäistään vanhempien ystävien luona, toisinaan metsässä.
Biologisten vanhempiensa luona Katri asui 5-vuotiaaksi asti. Sitten hän muutti kasvattiperheeseen.
– Äiti kuoli ja isä oli vankilassa, Katri kertoo.
Jälkikäteen ajateltuna Katri miettii, että elämä kasvattivanhempien luona olisi ollut helppoa.
– Olin vähän hankala lapsi, kapinallinen. Jos olisin sopeutunut, niin olisihan se ollut ihan helppoa. Minä siitä varmaan vaikeaa tein.
Katrilla on itsellään kolme lasta. Vanhin on täysi-ikäinen ja nuoremmat 9- ja 10-vuotiaita. Lapset asuvat isovanhempiensa luona, sillä Katrin tilanne on mutkikas, ja lasten isä on kuollut. Katri kuitenkin tapaa lapsiaan usein ja viettää heidän kanssaan mielellään aikaa.
– Heillä on parempi olla siellä kuin minun kanssani.
Katri uskoo, että päihteet ovat vaikuttaneet asunnon menettämiseen ja uuden löytämiseen. Myös raha-asiat ovat tuoneet mutkia matkaan: vuokria on jäänyt maksamatta ja töitä on tullut tehtyä siellä sun täällä.
Jos Katri päätyy vankilaan, hän arvelee siellä kuluvan seuraavat kaksi vuotta. Silloin ei tarvitse ajatella sitä, missä yönsä viettää. Elämä vankilassa on Katrin mielestä helpompaa kuin kadulla.
– Elämä on tehty siellä melko helpoksi. On telkkari, suihku ja sapuskat kolme kertaa päivässä.
Vaikka elämä vankilassa on naisen mukaan helpompaa, ei hän odota sitä. Mahdollinen tuomio tuntuu Katrista pahalta etenkin sen vuoksi, ettei hän voi tavata lapsiaan yhtä säännöllisesti kuin nyt.
Vaikka moni asia on vielä epäselvää, Katri suunnittelee jo tulevaisuutta. Huumeet ja alkoholi ovat hänen mukaansa mennyttä elämää.
– Pitää laittaa asuntoasiat kuntoon. Minulla on myös paikka, mihin pääsen varmaan duuniin, siitä en viitsi sen enempää kertoa. Päivä kerrallaan.
"Helpotti menettää talo, koska muistot olivat tappaa minut"
Yksi syy naisten piiloasunnottomuuteen ovat lapset. Naiset peittelevät usein ongelmiaan viimeiseen asti, jotta lapsia ei vietäisi pois. Monien asunnottomien naisten lapset on huostaanotettu.
Oululaisen Saijan, 31, poika huostaanotettiin vähän reilu vuosi sitten.
Saijan poika on erityislapsi. Lapsen isä jäi kuvioista heti lapsen synnyttyä. Nyt kahdeksan vuoden jälkeen Saija on edelleen poikansa kanssa yksin. Saijalla ei ollut Oulussa turvaverkkoa, johon hän olisi voinut tukeutua. Vanhemmat ja ystävät asuivat toisaalla.
Vaikka arki erityislapsen kanssa oli aika ajoin rankkaa, Saija päätti lähteä opiskelemaan ammattiopistoon. Hän halusi omien sanojensa mukaan kehittää itseään. Opiskelut keskeytyivät kahden vuoden jälkeen, kun Saija paloi loppuun. Loppuunpalamista seurasi myös masennus. Mielenterveysongelmat ovatkin yksi syy naisten asunnottomuuteen.
Monet asunnottomat naiset kärsivät häpeästä ja syyllisyydestä, jotka liittyvät muun muassa naiseuteen ja äitiyteen. Suomessa on edelleen vahvasti vallalla sellainen käsitys, että naisen rooli on huolehtia kodista ja lapsista. Miehen on helpompi epäonnistua, niin päihteissä kuin asumisessakin.
Pojan huostaanoton jälkeen Saijalla oli kotona rankkaa. Lapsen lelut muistuttivat siitä, mitä ei enää ollut. Pian lapsen huostaanoton jälkeen Saija menetti asuntonsa. Masennuksen takia elämänhallinta kärsi, ja vuokrat jäivät maksamatta.
– Eräällä tavalla helpotti menettää talo, koska muistot olivat tappaa minut, Saija sanoo kyyneleitä pyyhkiessään.
Rauha löytyi metsästä
Kun ensimmäinen yö ilman asuntoa oli edessä, yöpaikaksi valikoitui puuvaja. Vaja oli kylmä, sillä viima tunkeutui seinien läpi.
Saijan täytyi keksiä lämpimämpi vaihtoehto. Hän päätti etsiä netistä ohjeita lumimajan rakentamiseen, koska hän tiesi, että siellä tarkenisi nukkua hieman kovemmillakin pakkasilla.
Lumimaja syntyi riu'uista, jätesäkeistä, kuusista ja lumesta. Entinen erä- ja retkeilyharrastus osoittautui metsässä hyödylliseksi, Lapin tyttönä Saija on viettänyt paljon aikaa metsän siimeksessä.
Saija eli metsässä kuukauden. Mukana majassa hänellä oli peitto ja ruokaa.
– Lumimajassa jalkani pysyivät mielettömän lämpiminä ja otinkin aina kengät pois, kun menin nukkumaan. Kasvoja kuitenkin paleli.
Eräänä päivänä Saija tapasi ystävänsä, joka huomautti Saijan kädessä olevasta paleltumasta. Hän ei tiennyt, että Saija asui keskellä metsää itse rakentamassaan lumimajassa. Saija kertoi ystävälleen, että oli palelluttanut kätensä tupakalla ollessaan.
Kun pakkanen kiristyi, Saija päätti lähteä metsästä. Ennen kuin paleltuu jotain muutakin kuin käsi.
Nyt Saija asuu Kenttätien palvelukeskuksessa. Hänellä ei ole alkoholiongelmaa, eikä hän käytä huumeita. Nainen kokeekin, että on sen vuoksi hankala sijoitettava. Elämä Kenttätiellä on kuitenkin sujunut hyvin. Rauhaa löytyy omasta huoneesta, jonka oven saa lukittua.
Saijan ystävä ei ole ainoa, joka ei tiedä hänen kodittomuudestaan. Juuri kukaan ei tiedä hänen tilanteestaan. Hän on vuokrannut varaston huonekaluilleen ja vaatteilleen.
– Sanon varastoa toiseksi elämäkseni. Minulla on Kenttätiellä päällä aina sellaiset vaatteet, joissa näytän vähän rentulta.
Varastolla Saija piipahtaa joka aamu matkalla töihin. Siellä hän vaihtaa päälleen siistimmät vaatteet.
– Sitten näytän ihan normaalilta ihmiseltä. Vähän muotitietoisemmalta.
Asunnottomien palveluita on räätälöity enemmän miehille kuin naisille sopivaksi. Tästä syystä naisten tarpeet ovat jääneet jossain määrin huomaamatta. Kodittomat naiset ovat usein kokeneet traumaattisia asioita ja se olisi se hyvä huomioida myös palveluissa.
Äiti kuoli ja isä oli vankilassa.
Katri
Naiset voivat myös kokea olonsa turvattomaksi hätämajoituspaikoissa ja yksiköissä, joissa on miehiä, eivätkä sen vuoksi halua hakeutua niihin.
Juuri niin myös Saija ajatteli. Jos pakkanen ei olisi ajanut häntä metsästä, olisi nainen siellä omien sanojensa mukaan vieläkin. Saija ei halunnut myöskään porraskäytävään nukkumaan, koska se voi olla turvaton paikka naiselle.
– Tunsin oloni turvalliseksi metsässä. Siellä ei ollut ketään yrittämässä mitään.
Haastattelun aikana Saija kertoo kädet innostuksesta heiluen tulevaisuuden suunnitelmistaan. Ja niitähän naisella on. Hän haluaa opiskella, tiede ja kirjallisuus kiinnostavat Saijaa. Ensin kuitenkin elämän peruselementit on saatava raiteilleen.
– Haluan laittaa asiat kuntoon ennen kuin poika tulee kotiin, etten ole kohta uudestaan samanlaisessa tilanteessa.
– Poika on ykkönen, Saija hymyilee.
Lähteet: ARA:n erityisasiantuntija Hanna Dahlmann, Helsingin diakonissalaitoksen palvelualuejohtaja (asumis- ja päihdepalvelut) Heli Alkila, Kenttätien palvelukeskuksen palveluesimies Katja Karppinen ja Y-Säätiö.
Lue lisää:
Asunnoton pariskunta Heidi ja Niclas: ”Ei oo ikinä mitään tekemistä, kävelyä vaan”