Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

USA:n mitaliputki sai jatkoa – maalitykki-Bellows rikkoi NHL-legendan ennätyksen

Yhdysvallat juhlii kuudetta kertaa nuorten MM-pronssia. Tshekin edellisestä mitalista on vierähtänyt jo 13 vuotta.

usa u20 pronssi buffalo
Kuva: AFP / Lehtikuva
Sami Laine
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue päätti urakkansa nuorten MM-kisoissa pronssiin. Yhdysvallat voitti Buffalon turnauksen pronssiottelussa kotiyleisönsä edessä Tshekin maalein 9-3.

Kisaisännät karkasivat Tshekiltä toisessa erässä jo 7-0-johtoon. Yhdysvaltojen maalitykki pronssiottelussa oli neljä maalia viimeistellyt Trent Frederic.

- Sitä haluaisi vain istua huoneessa ja surkutella, mutta vielä piti pelata yksi ottelu. Halusimme voittaa mitalin ja teimme sen, Frederic totesi IIHF:n verkkosivuilla ottelun jälkeen.

Myös legendaarisen hyökkääjän Brian Bellowsin poika Kieffer Bellows paranteli ottelussa maali- ja pistesaldoaan. Bellows kuritti Tshekkiä tehoin 2+1 ja nousi turnauksen maalipörssin kärkipaikalle.

Bellows teki seitsemässä ottelussa yhdeksän maalia ja syötti yhden rikkoen Jeremy Roenickin kahdeksan maalin jenkkiennätyksen vuodelta 1989. Nuorten MM-historiassa eniten maaleja on tehnyt Ruotsin Markus Näslund, joka takoi vuonna 1993 peräti 13 täysosumaa.

- Tämä jää historiaan. Hänen pitäisi olla erittäin ylpeä itsestään, että hän pystyy rikkomaan Jeremy Roenickin kaltaisten eliittipelaajan ennätyksen. Se on varmasti hänelle erityistä, Bellowsin ketjukaveri Ryan Poehling kehui.

Viime vuonna Montrealissa MM-kultaa juhlineelle Yhdysvalloille mitali oli kolmas peräkkäinen. USA on voittanut nuorten MM-jäillä neljä kultaa, yhden hopean ja kuusi pronssia. Tshekki on yltänyt mitaleille edellisen kerran vuonna 2005, jolloin se voitti pronssia.

Seuraa nuorten MM-kisojen loppuottelua Ruotsi-Kanada suorana TV2:ssa ja Yle Areenassa!

Suosittelemme