Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kanada juhlii nuorten MM-kultaa – Ruotsi taipui trillerin loppuhetkillä

Tyler Steenbergen ratkaisi mestaruuden Kanadalle vajaat kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua.

Katso MM-finaalin maalikooste klikkaamalla kuvaa!
Sami Laine
Avaa Yle-sovelluksessa

Kanada on voittanut alle 20-vuotiaiden jääkiekon maailmanmestaruuden. Kanada voitti Buffalossa tiukan taiston jälkeen loppuottelussa Ruotsin maalein 3-1.

Ottelu oli alusta lähtien viihdyttävää ja vauhdikasta jääkiekkoa. Molemmilla joukkueilla oli avauserässä hyviä maalipaikkoja, mutta Ruotsin Filip Gustavsson ja Kanadan Carter Hart pitivät maalinsa puhtaina.

Kanada avasi maalihanat toisen erän alussa. Connor Timmins käynnisti puolustuspäästä vastahyökkäyksen, jonka päätteeksi Kanadan kapteeni Dillon Dube nosti kiekon Filip Gustavssonin taakse Timothy Liljegrenin estelyistä huolimatta.

Ensimmäistä kertaa turnauksessa tappiolle jäänyt Ruotsi ei takaiskusta hätkähtänyt. Juniorkronorna nousi finaalissa tasoihin tutulla tavalla, alivoimalla. Ruotsin alivoimanelikosta kolme lähti hyökkäämään, ja Tim Söderlund laukoi kiekon upeasti etuylänurkkaan ohi Hartin.

Ruotsi tuli kolmanteen erään vahvasti, mutta joukkueen hyvä hallinta tyssäsi jäähyilyyn. Kanada ei pystynyt kuitenkaan finaalissa parantelemaan loistavaa ylivoimaprosenttiaan.

Kanadalaisista ylivoimalla lähimmäksi maalia pääsi Tyler Raddysh, joka ohjasi erän lopulla avopaikasta Jordan Kyroun syötön tolppaan.

Loppuottelu näytti venyvän jatkoerään, mutta Kanadan 13. hyökkääjä Tyler Steenbergen päätti toisin.

Vähälle vastuulle jäänyt työmyyrä ohajasi Ruotsin maalin edestä taitavasti Connor Timminsin syötön verkkoon vain vajaat kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

Hetkeä myöhemmin Alex Formenton sinetöi loppuluvut 3-1:een. Viime vuonna finaalisssa katkerasti Yhdysvalloille taipuneelle Kanadalle maan 17. nuorten maailmanmestaruus ja ensimmäinen kolmen vuoden tauon jälkeen.

Ruotsi puolestaan palasi mitaleille neljän vuoden tauon jälkeen. Ruotsi jäi Malmössä vuonna 2014 niin ikään hopealle Suomen vietyä mestaruuden. Juniorkronorna on voittanut edellisen kerran MM-kultaa vuonna 2012.

Lue myös:

Kommentti: Joukkue täyttä timanttia, Kanada palasi väkevästi mestariksi

USA:n mitaliputki sai jatkoa – maalitykki-Bellows rikkoi NHL-legendan ennätyksen

Suosittelemme