Ylen aamu tv:n Jälkihien pääaiheeksi nousi maanantaina alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisat. Nuorten Leijonien menestyksestä aamu tv:n sohvalla keskustelivat Bror-Erik Wallenius, Reetta Meriläinen ja Juha Kanerva.
Nuorten Leijonien MM-miehistöön kohdistui ennen kisoja kovat odotukset, mutta Suomen tie nousi pystyyn Tshekki-puolivälierässä.
- Ennakkoon hehkutettiin aivan liikaa nuoria poikia, Kanerva linjasi.
Meriläisen mukaan Nuorten Leijonien joukkueesta puuttui hurmoshenki.
- Tuntui, että Suomen joukkueessa ei tullut missään vaiheessa sellaista me-hurmosta. Miten se ryhmädynamiikka toimi tai miten se ei toiminut? Saatiin tällainen vähän flopiksi tulkittu lopputulos.
Walleniuksen mukaan jonkun olisi pitänyt astua sellaiseen rooliin, joka olisi sytyttänyt joukkueen.
- Mitä pidemmälle kisat etenivät, niin sitä enemmän intohimoa näkyi Kanadan, USA, Ruotsin ja Tshekin joukkueissa. Suomen pelissä ei ollut paljon moittimista, mutta siitä puuttui se vimmattu palo, Wallenius analysoi.
Kanervan mukaan Nuorten Leijonien päävalmentaja Jussi Ahokas oli liian kokematon tehtäväänsä.
- Jos on nuorten joukkueesta kyse, niin siellä ei ole yhtään kokenutta pelaajaa, kaikki ovat junioreita. Kyllähän silloin katseet kohdistuvat valmennusjohtoon ja ennen kaikkea päävalmentajaan, Kanerva alleviivasi.
- Jussi Ahokas sai paljon kritiikkiä kokemattomuudestaan. Kun tultiin kotiin, niin mitä Ahokas teki lentokentällä? Hän ei suostunut median haastatteluihin. Hän on ihan liian koulupoika ja nöösi tuollaiseen paikkaan, jos hän ei kestä painetta esitettyyn kritiikkiin. Hän on ihan väärässä paikassa, jos henkinen kapasiteetti ei kestä kisoissa tai sen jälkeen. Nyt miehiä vaihtoon äkkiä, Kanerva kritisoi.
Jälkihiessä keskusteltiin myös muun muassa pikaluistelusta ja hiihdosta. Katso koko keskustelu klikkaamalla jutun kuvaa.
**Lue myös: **
Kommentti: Joukkue täyttä timanttia, Kanada palasi väkevästi mestariksi
Miksi huippuyksilöitä pullistellut Nuoret Leijonat epäonnistui? – "Nyt on pysähtymisen paikka"
Nuorten Leijonien päävalmentaja aikoo katsoa peiliin: "Monta juttua pitää tehdä paremmin"
Näin eteni Nuorten Leijonien MM-taival – katso kooste Suomen urakasta