Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Talvisää aiheuttaa outoja asioita Keski-Euroopassa – Videoilla jääveistoksiksi hyytyneitä autoja ja lumivyöry

Pakkanen ja lumi piinaavat eri puolilla Keski-Eurooppaa. Asukkaat ja matkailijat kertovat poikkeuksellisista oloista.

Uutisvideot: Kova tuuli ja jää aiheuttavat riesaa Saksassa
Minna Pärssinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Alppien lumivyöryriski on saanut viime päivinä eniten julkisuutta, mutta ei mene hyvin myöskään Saksan ja Tšekin rajalla.

Erzgebirgen vuoristossa, Fichtelbergissä, Saksin osavaltiossa ei riesana ole tykkylumi, vaan vaakasuoraan sojottava jääpeite.

Pakkanen ja jäätävä tuuli aiheuttivat varsinkin turisteille ikävän yllätyksen. Kaikki on jäässä: puut, autot, talot, liikennemerkit.

– Olemme lomailleet täällä vuosia, mutta emme ole nähneet tällaista aiemmin. Jääveistokset ovat hienoja, mutta jos sinun pitää lähteä jonnekin ja kaapia auto esille, niin se ei enää olekaan hauskaa, kertoi saksalaisen tv-yhtiö ZDF:n haastattelema matkailija.

Sestrieressä lumi puski sisälle hotelliin

Alpeilla on laajoilla alueilla – Ranskasta Itävaltaan – lumivyöryriski korkeimmalla tasolla. Välimeren länsiosista edennyt matalapaine toi alkuviikolla rankkoja lumisateita, ja paikoin lunta on nyt kolmenkin metrin paksuudelta.

Luoteis-Italiassa, lähellä Ranskan rajaa sijaitsevassa Sestrieressä koettiin jo lähellä piti -tilanne maanantaina.

Lumivyöry tunki Luoteis-Italian Sestrieressä sisälle huoneistohotelliin.

Torinon talviolympialaisiin rakennetussa ja sittemmin hotellialueeksi muutetussa olympiakylässä ehdittiin vain hetkeä aiemmin evakuoida huoneistohotellista 29 asukasta. Sitten hotellin katolta alas romahtanut lumi tunkeutui ikkunoista sisälle. Kukaan ei loukkaantunut.

Zermattissa motissa tuhansia

Sveitsissä, Italian rajan kupeessa sijaitsevassa Zermattissa suljettiin juna- ja tieliikenne maanantaina lumentulon ja lumivyöryriskin takia. Tiistaina ja keskiviikkona evakuoitiin helikopterilla turisteja läheiseen Täschin kaupunkiin, mutta iltapäivällä junaliikenteen oli sentään määrä alkaa uudelleen.

Arviolta 13 000 matkailijaa on jumissa Zermattissa. Moni matkailija menetti jatkolentonsa, eikä rinteisiinkään ollut lumivyöryriskin takia asiaa.

Läheisessä Saas-Feessa tilanne oli samanlainen. Turistit manailivat epätietoisuutta:

– Tuolla on yksi ainoa tie Saas-Feestä ulos, eikä sitä ole saatu tänään (tiistaina) auki, se on suljettu toistaiseksi, eikä mitään tietoa lumivyöryriskistä tai teiden aukeamisesta tule ainakaan tänään, sanoi kroatialainen Marko Knezevic uutistoimisto AP:lle.

Suomalainen Tanja Turkkila: Tällaista ei ole ennen nähty

Tanja Turkkila on asunut 12 vuotta Täschissä ja työskentelee Zermattissa avomiehensä kanssa. Tavallisesti junayhteys Täschistä toimii erinomaisesti, töihin pääsee parinkymmenen minuutin välein, ja matka kestää vartin.

Turkkila ei muista koskaan aiemmin nähneensä samanlaista lumikaaosta kuin tällä viikolla. Täschin tie kyllä suljetaan herkästi lumivyöryriskin takia, mutta harvoin se on poikki pitkään

– Joskus on junaliikenne Täschiin ollut poikki puoli päivää. Tien he sulkevat herkemmin lumivyöryriskin takia, kertoo Turkkila.

Nyt he joutuivat yöpymään kaksi yötä Zermattissa. Pariskunnan 16-vuotias tytär on Täschissä.

Zermattissa on ollut alkuviikosta jumissa 13 000 matkailijaa, heitä on voitu evakuoida vain helikopterilla.

– Hän on onneksi ystävänsä luona yötä, he pitävät hänestä huolta. Helikopterilla olisi eilen päässyt täältä klo 15-17 välillä, mutta se ei ole halpaa huvia, kertoo Tanja Turkkila.

Turkkila työskentelee kelloliikkeessä, ja hänen avomiehensä ravintolassa. He saivat yöpyä hotellissa, jossa olivat olleet aiemmin töissä.

Tanja Turkkila
Tanja Turkkila miehensä Giannisin kanssa. Kuva: Tanja Turkkila

– Vaatteet käydään pesettämässä pesulassa ja aamiainen syödään hotellissa. Ekana yönä naureskeltiin, että ollaan kuherruskuukaudella, mutta tokan yön jälkeen ei enää hirveästi naurattanut. Huomenna on vapaapäivä, täältä pitäisi päästä jo kotiin.

Suosittelemme