_ Sylvian joululaulu_, Varpunen jouluaamuna, Kesäpäivä Kangasalla. Sadut Koivu ja tähti sekä Adalmiinan helmi. Rakastetut virret En etsi valtaa, loistoa ja Totuuden henki. Välskärin kertomuksia, Lukemisia lapsille, Maamme-kirjan muovaama myytti suomalaisesesta kansanluonteesta ja heimojen ominaisuuksista - siinä osa kulttuuriperintöä, jonka uskomattoman uuttera Zachris Topelius jätti jälkeensä.
Topeliuksen sadut ja sadat runot ovat opettaneet lukuisille suomalaissukupolville, miten hyvä on nöyrä sydän, miten kaunis maamme luonto ja miten ahkera, rehellinen ja jumalaapelkäävä on suomalainen ihminen.
Topelius oli mahdollisesti Suomen ensimmäinen kokopäiväinen toimittaja. Hän teki tutkivaa journalismia köyhien asuinoloista, kirjoitti matkakertomuksia, joissa ennakoi Euroopan muutoksia. Hän opetti ja toimi yliopiston rehtorina. Kulttuurikodissa kasvanut Topelius vauhditti kuvataiteen asemaa ja opiskelua Suomessa. Hän perusti Suomen ensimmäisen luonnonsuojelujärjestön ja patisti äitejä opettamaan suomea lapsilleen.
Topelius uskoi vahvasti siihen, että suomen kieli nousee kulttuurin kieleksi ja teki hartiavoimin töitä sen eteen, vaikka itse oli ruotsinkielinen.
Hän myös puhui tyttöjen opiskelun puolesta, kunhan sivistykselliset pyrinnöt eivät vaarantaneet naisen tärkeimmän roolin täyttämistä kodin hengettärenä. Topelius oli monipuolisempi ja tuotteliaampi kuin kansallisrunoilijaksi kohotettu aikalaisensa Johan Ludvig Runeberg.
Kuitenkin hänet jo omana aikanaan typistettiin satusedäksi, jonka velvollisuus oli tunnollisesti vastailla lasten kirjeisiin. Merete Mazzarella kuvaa kirjassaanEi kaipuuta, ei surua, miten rasittavaa erilaisiin lastenjuhliin osallistuminen on kirjailijalle ollut. Tiettävästi Topeliusta harmitti jo elinaikanaan arvostuksen puute ja satutuotantoon keskittyminen. Oli kenties hyvä, että hän ei ollut enää itse paikalla todistamassa muistomerkkikiistaansa.
"Vaadimme parempaa patsasta!"
Satusetänä Topelius nimittäin haluttiin hakata myös kiveen kuolemansa jälkeen. Ensimmäinen muistomerkki vuonna 1898 kuolleelle runoilijalle pystytettiin ilman suurempaa julkista polemiikkia Hietaniemen hautausmaalle vuonna 1905.
Johan Ludvig Runebergin kuvanveistäjäpojan, Walter Runebergin teos Valoa kohti kuvaa taivaalle lehvä kädessään tähyävää naispuolista enkeliä. Rahat patsaaseen keräsi Suomen Naisyhdistys.
Toinenkin muistomerkki Topeliukselle pystytettiin ilman sen suurempaa kohinaa. Vaasassa paljastettiin Emil Wikströmin teos Zachris Topeliuksen patsas vuonna 1915. Koululaisten keräämillä rahoilla toteutetun patsaan suosio on kestänyt; paikalliset ylioppilaat pesevät ja lakittavat sen vappuisin. Teoksessa itsensä näköinen Topelius on lasten ympäröimänä, sivistystä ja kulttuuria satusetänä jakamassa.
Sellaisen patsaan, asiallisen, kohteensa näköisen ja realistisen halusivat myös helsinkiläiset kulttuuripiirit. Siitä sukeutuikin sitten lihava riita, yksi kiivaimmista patsastaisteluista Suomen julkisen taiteen historiassa.
Svenska Litteratursällskapet i Finland, eli Suomen ruotsalainen kirjallisuusseura alkoi kerätä rahaa muistomerkkiä varten vuonna 1908.
Skandaliöösin, prostituoiduksi moititun _Havis Amandan_suunnitellut kuvanveistäjä Ville Vallgren oli hädin tuskin selvinnyt nostattamastaan kohusta, kun hän jo veisteli Topelius-muistomerkkiä.
Kirjailijan haudalle alkujaan kaavaillussa_ Topelius ja lapset_ –monumentissa ei ollut mitään kulmia nostattavaa. Siinä runoilija istui lasten kanssa hyvin samaan tapaan kuin Vaasassa satusetänä. Vallgren tarjosi teostaan sekä kirjallisuusseuralle että Helsingin kaupungille. Kumpikaan ei innostunut
.
Lopulta vuonna 1929 Svenska Litteratursällskapet järjesti muistomerkkikilpailun. Sen voitti Gunnar Finnen modernistinen Taru ja Totuus. Siinä kaksi allegorista, alastonta naishahmoa seisoo rinnakkain eri suuntiin katsoen. Alun perin Totuus katsoi totuuden liekkiä kohottaen Pohjoisesplanadille, Taru puolestaan topeliaaninen lintu kämmenellään kohti puistokäytävää.
Finnen vertauskuvallinen teos ei kelvannut esimerkiksi kirjailija Maila Talviolle. Seura sai satojen kulttuurivaikuttajien allekirjoittaman vetoomuksen, jossa vaadittiin Topeliukselle parempaa patsasta. Seura ei kuitenkaan heltynyt.
Niinpä Talvio kokosi ympärilleen kokonaisen kansanliikkeen, jonka päämääränä oli Vallgrenin ihanteellista realismia edustavan teoksen valaminen pronssiin. Rahankeruun asialle valjastettiin koululaisetkin ja patsasvarat saatiin kokoon suhteellisen rivakasti.
Näköispatsas-puolueen edustajat pistivät muutenkin töpinäksi, sillä Vallgrenin perinteinen Topelius-monumentti haluttiin julkistaa ennen kuin Finnen modernistinen kauhistus paljastettaisiin.
Niin myös tehtiin.
Totuus ja Taru pyörähti ympäri
Topelius ja lapset paljastettiin toukokuussa 1932 Koulupuistikossa näyttävin menoin juhlassa, jota jopa presidentti P.E. Svinhufvud kunnioitti läsnäolollaan.
Esplanadin puistossa järjestettiin saman vuoden lokakuussa huomattavasti vaatimattomampi paljastustilaisuus. Myöhempien polvien taiteellinen maku muuttui ja vuosien varrella Finnen Topelius-teos osoittautui suositummaksi – vaikka se on pyörähtänyt aikojen saatossa ympäri.
Harva edes kiinnitti asiaan huomiota, kunnes tutkija Liisa Lindgren kertoi kirjassaan Monumentum, että Totuus ja Taru oli viety sodalta turvaan. Kun se palautettiin paikalleen, se asennettiin väärin. Vuodesta 1945 Totuus on tähyillyt kohti puistoa. Veistoksen palauttaminen alkuperäiseen asentoonsa voisi tärvellä sekä jalustan, että sillä seisovat naishahmot.
Finneä itseään koko juttu ei kiinnostanut. Joidenkin arvioiden mukaan hän oli pahoittanut patsasjupakasta mielensä siinä määrin, että ei halunnut koko asiasta enää kuullakaan.
Topeliuksen syntymästä tulee tänään sunnuntaina kuluneeksi 200 vuotta.