Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Norjalaislehti: Suomalaiset AMV-vaunut mukana Jemenin sodassa

Patrian edustaja myöntää, että norjalaislehden julkaisemassa kuvassa on Patrian panssariajoneuvo.

Patrian kuva vg sivulla.
Kuvakaappaus VG:n nettisivulta Kuva: vg.no
Timo Keränen
Avaa Yle-sovelluksessa

Norjan suurin sanomalehti Verdens Gang julkaisi torstaina linkin videoon, missä lehden mukaan näkyy myös Patrian valmistama panssaroitu miehistönkuljetusvaunu Jemenin sodassa. Vaunussa on aseistuksena raskas konekivääri. Video on Arabiemiraattien uutistoimiston materiaalia.

Patria myi toissa vuonna Arabiemiraatteihin 40 AMV 8x8 panssaroitua miehistönkuljetusvaunua. Arabiemiraatit on mukana Jemenin huthikapinallisten vastaisessa sodassa, mikä on aiheuttanut suurta kärsimystä siviileille.

Norjalainen Kongsberg-konserni omistaa Patriasta 49,9 prosenttia. Suurin omistaja on Suomen valtio.

Patria toimitti vaunut ilman aseita

Patrian liiketoimintajohtaja Mika Kari myöntää Verdens Gangin haastattelussa, että kuvassa näkyy Patrian panssaroitu ajoneuvo. Kari sanoo lehdelle kuulleensa huhuja, että Patrian ajoneuvoja olisi käytetty Jemenin sodassa.

Mika Kari kertoi Ylelle torstaina, että Patria toimitti vuonna 2016 Arabiemiraatteihin miehistönkuljetusvaunuja ilman aseistusta. Karilla ei ole tietoa millaisia aseita tilaaja on niihin asentanut.

Varaosia lukuun ottamatta Patria ei ole jättänyt uusia vientilupahakemuksia Arabiemiraatteihin tai Saudi-Arabiaan.

Norjan viranomaisten mukaan ei ole löytynyt todisteita, että norjalaisia aseita olisi käytetty Jemenissä. Norja kuitenkin ilmoitti viime viikolla, että se keskeyttää aseiden ja ammusten myynnin Arabiemiraatteihin, osin siksi, että norjalaisen miehittämättömän sukellusveneen väitettiin osallistuneen sotatoimiin.

Saudi-Arabian johtama liittouma on pommittanut ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kouluja ja sairaaloita. Jemenissä on meneillään yksi maailman vaikeimmista humanitäärisistä katastrofeista.

_15.1.2015 klo 15.15: Otsikkoa muokattu, vaunuja ei ole valmistettu Suomessa vaan Puolassa. _

Lue myös:

Suomen asevienti Arabiemiraatteihin entistä tarkempaan harkintaa, Lähi-idästä tuli Suomen aseviennin ykköskohde

YK varoittaa ennennäkemättömästä nälkäkatastrofista: Jopa seitsemän miljoonaa ihmistä vaarassa kuolla nälkään Jemenissä

Raportti: Sairaalat ja klinikat jatkuvien pommitusten kohteena Jemenissä – kaikesta on pulaa, pelko on jatkuvaa

Suosittelemme sinulle