Koulun liikuntapainotteinen luokka istui tietokoneluokassa kirjoittamassa. Olimme käyneet läpi perustelemistapoja sekä retorisia keinoja, vastamielipiteen kumoamista ja oman perustelun vahvistamista.
Tehtävänä oli laatia mielipideteksti jostakin sellaisesta asiasta, minkä tahtoisi omassa elämässään paremmaksi. Joku kirjoitti koulubussien ahtaudesta, toinen siitä, kuinka huonoa on nuorten saama asiakaspalvelu verrattuna aikuisten saamaan. Kuitenkin yhden aiheen toistuminen kiinnitti opettajan huomiota.
Tämän kaltaisen:
"Monena päivänä käy niin, että olen ensin aamutreeneissä, sitten koulussa. Sen jälkeen käyn kaupungilla syömässä ja lähden treeneihin. Vapaata on iltakymmenestä nukkumaanmenoaikaan asti."
Nuorten urheilijoiden kanssa jutellessa ei voi olla ihmettelemättä suomalaisten urheiluseurojen mielenterveyttä. Pyrittäessä maailman huipulle tunnutaan huoleti uhraamaan nuorten terveys sekä sosiaalinen elämä – sekä nuoruus.
Erikoistuminen lajiin aloitetaan varhain eikä treenien fyysistä tai psyykkistä kuormittavuutta valvo kukaan. Lopputulokset näkyvät kouluissa: luokassani huomaan, kuinka usein oppilailla on usein rasitusmurtumia, väsymystä tai turhautumista.
Itkuinen kasiluokkalainen kysyy, voisiko kirjan lukemisen sijaan katsoa vaikka elokuvan, sillä sellaisen ehkä saattaisi treenien jälkeen ehtiä, mutta kirjan lukemiseen kuudessa viikossa ei riitä millään aika.
Lupaavan tenniksenpelaajan polvet saattavat yksipuolisten liikeratojen vuoksi olla rikki jo kaksikymppisenä.
Biomekaniikkaan erikoistunut valmentaja Marko Yrjövuori moittiikin nuorten kilpaurheilun valmennusta vääränlaiseksi ja harjoittelultaan liian yksipuoliseksi: palautumiseen tai liikunnalliseen monipuolisuuteen ei kiinnitetä huomiota.
Siksi suomalaisnuorten harjoituksissa tunnutaan painottavan näin ulkopuolisen näkökulmasta vain toiston määrää, ei sisältöä. Esimerkiksi uimareilla on viikossa kahdeksasta yhteentoista kappaletta kahden ja puolen tunnin treenikertoja. Nuori siis kauhoo altaan mittaa jopa 27 tuntia viikossa.
"Treenimäärä on niin iso, ettei urheilu ole pitkään aikaan ollut kivaa."
Turun Sanomissa 14.12. uinnin nuorten Euroopan mestari kertoi, kuinka ajautui liikaharjoittelun vuoksi ylikuntoon. Kun hän oli keskellä treenien yrittänyt kertoa, ettei kaikki ole kunnossa, hänet oli leimattu motivoitumattomaksi, laiskaksikin. Että suu kiinni ja takaisin altaaseen.
Noin neljännes oppilaistani aikoo lopettaa kilpaurheilun. Moni saman päätöksen aiemmin tehnyt nuori on harmitellut sitä, että harva seura tarjoaa ryhmää niille, jotka tahtoisivat liikkua vain harrastuksen vuoksi.
Koulun opetussuunnitelmat vaativat liikkumisen iloa, mutta vapaa-ajalla ei sellaista ole tarjolla. Jos et kisaa, et ole mukana. Jos et jaksa seitsemää treenikertaa viikossa, vaihtoehtona on vain lopettaa. Työkaverini vei tyttärensä harrastamaan jalkapalloa, ja hämmentyi, koska jo viisivuotiailla oli reilun tunnin harjoituskertoja kolme kertaa viikossa.
Oma lisänsä on kilpailun muuttuminen turhan vakavaksi nuorilla, jotka saattavat samasta iästä huolimatta olla hyvinkin eri kasvuvaiheessa. Silloin urheilu muuttuu totiseksi puuhaksi, josta riemu on kaukana. On kurjaa olla se, joka pudotetaan joukkueesta liian kömpelönä, paksuna tai hitaammin kehittyneenä.
"Olen illalla kotona noin yhdeltätoista. Sitten pitäisi rauhoittua, että saa unta."
Muutama yhdistys järjestää mahdollisuuden pelkkään harrastamiseen, mutta niiden ryhmien valmentamiseen ei juurikaan riitä varoja.
Kun tuet eivät varmaankaan kasva, pitäisikö jossakin kohdassa miettiä, mitä nuorisoliikunnan tuloksissa kannattaa painottaa, urheilumenestystä vaiko kansanterveyttä? Tutkimuksen mukaan jo useampi kuin joka neljäs pojista on ylipainoinen. Tytöistäkin joka viides.
Nuorisotutkijoiden mukaan suomalainen järjestelmä ei tue kansanterveyttä eikä kehitä huippuja. Tutkimusten mukaan huippuja syntyy, kun lapsi erikoistuu lajiin myöhään, aikaisintaan noin 12-vuotiaana, sillä silloin lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harrastaa useita lajeja ja ei-ohjattua liikkumista huomattavasti enemmän kuin ohjattua harjoittelua.
Siksi esimerkiksi Norjassa lasten ja nuorten kilpa- ja huippu-urheilua on rajoitettu aina 13 ikävuoteen saakka, kun taas meillä osa valmentajista tahtoisi jopa kieltää toisen lajin harrastamisen.
Ei monotonisella suorittamisella synny mitään hyvää, jos samalla ei huolehdita intohimosta. On huimaa, jos kolmitoistakesäisen täytyisi itse ylläpitää innostustaan, jos jokainen päivä toistuu edellisen kaltaisena.
Myöhemminkin ehtisi, sillä tutkimusten mukaan jopa 15–17 vuoden iässä valittu laji saattaa johtaa huipulle. Moni huippu-urheilija on aloittanut urheilun jo pienenä mutta erikoistunut myöhään.
"Liikuntasaleja on vähän ja aikuisten ryhmät varaavat tilat ensin. Meidän treenivuoro on illalla yhdeksästä puoli yhteentoista asti."
Suomalainen tennistähti Jarkko Nieminen on kertonut, miten lapsena pelasi ensin koulun pihalla jääpalloa ja työpäivän jälkeen sählyä, juoksenteli metsissä ja kiipeili kallioille. Tennis löytyi vasta myöhemmin, ja sitä varten hän raivasi pois yhden luistelukerran viikossa, jotta pääsi myös niihin treeneihin. Samaan aikaan elämässä säilyivät luistelut, sählyt ja muut lajit.
Varhaista erikoistumista ei tue oikeastaan mikään tutkimus, joskin taitoluistelussa ja telinevoimistelussa on hyötyä siitä, että keskittyy aikaisin vain yhteen lajiin. Silti Suomessa toimitaan niin kaikkien kohdalla.
"En ikinä ehdi tapaamaan kavereita tai käymään keskustassa. Leffan näin viimeksi joskus syksyllä. En mä tajua, miksi mä tätä enää harrastan."
Yksikään urheileva nuori ei ole olympiamitaleita varten muokattavaa massaa. Hän ei ole lupaus, ei toivo, ei joku joka tulevaisuudessa tuo mitaleita ja iloa.
Hän on nuori, jonka tulisi saada elää nuoren elämää. Hänen kuuluisi kikattaa elokuvasalin hämäryydessä, niin että joku naapuririvillä hyssyttelee hiljaiseksi. Hänen kuuluisi saada nauraa kavereitten huonoille jutuille tai mököttää sohvannurkassa, kun huoltaja on tehnyt ihan väärää ruokaa.
Teinin kuuluu saada olla myös teini, eikä sellainen suorittaja, jonka tehtävänä on saada Porilaisten marssi soimaan radiossa.
Kannattaisiko Suomen kiinnittää enemmän huomiota liikuntamahdollisuuksiin ja vähemmän urheiluun? Kun yhä useampi liikkuisi ilon, nautinnon ja terveyden vuoksi, siitä laajasta joukosta myös nousisi myös niitä huippuja.
Tommi Kinnunen
Tommi Kinnunen on Kuusamossa syntynyt kirjailija ja äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori. Häntä kiinnostavat teatteri, remontointi ja nikkarointi. Hän on vakuuttunut, että ainoastaan Koillismaalla on oikean näköistä metsää.
Kolumnissa käytetyt lainaukset on muokattu oppilasteksteistä. Asiasisältö vastaa alkuperäistä, mutta lainaukset eivät ole suoria.