Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Niinistö puhui rauhan puolesta – katso ehdokkaan Ylen vaalitentissä pitämä puhe

Sauli Niinistö muistutti ilmastonmuutoksen, väestönkasvun ja syrjäytymisen tuomista uhkista rauhalle.

Uutisvideot: Sauli Niinistön puhe Ylen vaalitentissä
Varpu Kiviranta
Avaa Yle-sovelluksessa

Presidentti, valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö keskittyi Ylen vaalitentin seitsenminuuttisessa puheessaan rauhaan kolmelta kannalta: sodan vastakohtana, luonnonrauhana ja yhteiskuntarauhana.

Hän kuvaili, että Euroopan unionin on oltava turvallisuusyhteisö.

– En kannata liittovaltiota enkä sotilasliittoa, hän huomautti.

Luonnon kannalta Niinistö nosti esille ilmastonmuutoksen ja väestönkasvun. Hän painotti, että tyttöjen ja naisten koulutuksella ja aseman parantamisella voidaan vaikuttaa myös "liialliseen väestökehitykseen".

Yhteiskuntarauhan suhteen Niinistö on huolestunut etenkin syrjäytyneiden nuorten asemasta.

– Kaikki voimme tehdä jotakin, vaikuttaa hyvällä tavalla nuoriin, kannustamalla ja ojentamalla oikealla tavalla, hän sanoi.

Huomenna tiistaina Ylen vaalitenttiin saapuu vihreiden ehdokas Pekka Haavisto.

Presidentinvaalipäivä on sunnuntai 28. tammikuuta. Ennakkoäänestys alkaa ylihuomenna keskiviikkona 17. tammikuuta.

**Lue myös: **

Henkilökuvassa Sauli Niinistö: Äkkipikainen juristi innostui ulkopolitiikasta vasta presidenttinä

Missä Niinistö tietää olevansa huono? Kuka on vaikuttanut eniten Huhtasaaren ajatteluun? Presidenttiehdokkaat avaavat elämänsä

Ylen vaalikone

**Aiemmat vaalitenttipuheet: **

Vanhanen haluaa tuoda globaalin näkökulman Suomen politiikkaan – katso keskustan presidenttiehdokkaan puhe Ylen vaalitentissä

Nato-jäsenyyttä kannattava Torvalds: Meillä on velvollisuus puolustaa "hylkysyrjää" – katso Ylen vaalitentissä pidetty puhe

Huhtasaari korosti sananvapautta – katso perussuomalaisten presidenttiehdokkaan koko puhe Ylen vaalitentissä

Väyrynen hyökkäsi jälleen presidentti Niinistöä vastaan – katso ehdokkaan puhe kokonaan

Suosittelemme